Hampaiden valkaisu kotona

Kaunis ja valkoinen hymy on ominaisuus, jota myös monet suomalaiset arvostavat suuresti. Toisinaan kuitenkin esimerkiksi elämäntyyli, ikääntyminen tai tietyt ruoat ja juomat saavat hampaat menettämään kaunista valkoista hohdettaan, jolloin hymystä tulee tunkkainen ja epäesteettinen. Vaikka tummentuneet hampaat eivät aina ole terveyshaitta, monet valkaisevat mielellään hampaita kauniin ja hohtavan hymyn palauttamiseksi.

Tänä päivänä hampaiden valkaisu voidaan tehdä esimerkiksi hammashoitolassa tai suuhygienistillä joko laser-, valo- tai kevytvalkaisuna. Hammaslääkäri voi teetättää asiakkaalle myös muotit, joiden avulla asiakas voi aloittaa tai jatkaa valkaisuhoitoa kotona. Ammattilaisen suorittaman valkaisuhoidon rinnalle ovat viime aikoina nousseet myös kokonaan kotona tehtävät valkaisuhoidot, joiden ansiosta hammaslääkärin pakeilla ei tarvitse enää käydä ollenkaan. Kotona tehtävä valkaisu asianmukaisilla tuotteilla on täysin turvallinen vaihtoehto, josta on tullut monen suosikki sen edullisuuden ja tehokkuuden ansiosta.

Miksi hampaat muuttavat väriä?

Ensisijainen syy hampaiden valkaisuun ovat muutokset niiden värissä. Normaalit hampaat ovat luonnostaan suhteellisen vaaleat, mutta tietyt elämäntavat sekä jotkin ruoat ja juomat voivat alkaa värjätä niitä ajan myötä. Myös ikääntymisen myötä hampaiden väri voi alkaa tummua luonnollisesti.

Tässä yleisimpiä hampaita värjääviä syitä:

  • Muutokset hampaiden kiilteen rakenteessa, kuten kiilteen oheneminen ja eroosio
  • Juurihoito
  • Tietyt ruoka-aineet, kuten punaviini, prosessoidut ruoat, soijakastike, mausteiset ruoat, tomaatti ja punajuuri
  • Runsas kahvin, kolajuomien ja teen juonti
  • Hammaskivi
  • Hampaaseen kohdistunut tapaturma (yksittäisen hampaan värjäytyminen)
  • Tupakointi ja nuuskaaminen
  • Ikääntyminen
  • Tietyt lääkkeet (esimerkiksi tetrasykliini ja amoksisilliini)
  • Bakteeritulehdukset
  • Klooriheksidiiniä sisältävät suuvedet (voi värjätä hampaat ja kielen tilapäisesti)

Hammaslääketieteen näkökulmasta hampaiden värimuutokset voidaan jakaa kahteen eri ryhmään: hampaan pinnan värjäytymään ja hampaan sisällä olevaan värjäytymään. Pinnallisten värjäytymien poisto on yleensä suhteellisen helppoa ja se voidaan tehdä hammaslääkärin tai suuhygienistin vastaanotolla esimerkiksi hammaskiven poiston yhteydessä. Hampaiden valkaisu taas suuntautuu nimenomaan hampaan sisälle kertyneiden värjäytymien poistamiseksi.

Ehdottomasti yleisin syy hampaiden värjääntymiseen ovat hampaan pinnalle kertyneet epäpuhtaudet, näistä yleisin on hammaskivi. Hammaskivi on hampaan pinnalle jähmettynyttä bakteerimassaa, joka on väriltään kellertävää. Kellertävät hampaat johtuvatkin usein juuri hammaskivestä. Hammaskivi taas alkaa kerryttämään hampaaseen helposti myös muita väripigmenttejä, jolloin värjääntyminen voi olla vieläkin huomattavampaa. Väripigmentit imeytyvät helposti myös hampaan rakenteeseen, jolloin valkoisen hymyn palauttamiseksi ainoaksi vaihtoehdoksi jää hampaiden valkaisu.

Valkoiset hampaat Smileo-valkaisusetin avulla

Virolaislähtöinen Smileon valkaisusetti on tällä hetkellä yksi kotimaisten markkinoiden suosituimmista ja tehokkaimmista kotikäyttöön suunnattuista hampaiden valkaisutuotteista. Sen tehon on suunniteltu tuottavan näkyviä tuloksia jo lyhyessä ajassa, sillä valkoisen ja hehkuvan hymyn palauttamiseksi voi riittää vain 10 minuuttia päivässä. Setti lupaa jopa kahdeksan sävyä vaaleammat hampaat vain viikon käytön jälkeen, kun tuotetta käytetään säännöllisesti 10 minuutin ajan päivittäin.

Smileo-valkaisusetin

 teho perustuu niin sanottuun UV-valotekniikkaan, joka on tällä hetkellä markkinoiden suosituimpia valkaisutekniikoita ympäri maailmaa. Tässä tekniikassa hampaat altistetaan ultraviolettivalolle, joka nostaa luonnollisesti hampaiden omaa lämpötilaa. UV-valo auttaa nopeuttamaan hampaan vetymolekyylin hajoamisprosessia, joka puolestaan edistää hampaiden luonnollista vaalenemista.

Valohoito on tällä hetkellä tehokkain, mutta myös kallein vaihtoehto, jos hampaat halutaan valkaista ammattilaisen vastaanotolla. Smileon tuotteet tarjoavatkin kyseisen valohoidon näppärässä kotipakkauksessa, jonka avulla valkoinen hymy voidaan saavuttaa mukavasti kotona ja mikä parasta, edullisempaan hintaan.

Lisäksi poiketen monista hammaslääkärissä tehtävistä valkaisuhoidoista, Smileon tuotteet eivät sisällä ollenkaan peroksideja, joten tämä kotona tehtävä hampaiden valkaisu ei vahingoita herkkääkään hammasrivistöä. Smileon valkaisusetti sopii loistavasti myös vegaaneille, sillä tuotetta ei ole testattu eläimillä ja se sisältää vain luonnollisia ainesosia. Hammasraudatkaan eivät ole este setin käytölle, sillä niiden käyttö ei vaikuta valkaisutehoon eivätkä valkaisusetin ainesosat vahingoita hammasrautoja. Setin mukana tuleva suukappale on valmistettu silikonista, joten se mukautuu persoonallisesti jokaiseen suuhun. Lisäksi tuotteen tilaajat saavat mukanaan tyytyväisyystakuun ja mikäli käyttäjä ei ole tyytyväinen tuotteeseen, hän saa rahansa takaisin.

Smileon avulla hampaiden valkaisu kotona ei ole ollenkaan vaikeaa, sillä sinun tulee seurata vain setin mukana tulevia ohjeita seuraavanlaisesti:

1. Pese hampaat huolellisesti ennen valkaisua, jotta valkaisusetin teho olisi mahdollisimman tehokas.

2. Kiinnitä suukappale pakkauksen mukana tulevaan LED-valoon.

3. Lisää vaikuttavaa geeliä tasaisesti suukappaleen molemmille puolille.

4. Aseta laite suuhun ja varmista, että hampaasi asettuvat kunnolla suukappaleeseen.

5. Käynnistä laite ja odota 10 minuutin ajan.

6. Poista suukappale ja puhdista se huolellisesti. Huuhtele myös suu kunnolla.

7. Toista hoito päivittäin viikon ajan ja huomaat, kuinka hampaiden sävy vaalenee jopa kahdeksan asteen verran.

Huomioitavaa ennen ja jälkeen valkaisun

Ennen valkaisua

Lähtökohtaisesti hampaiden tulee olla puhtaat ja terveet ennen kuin ne voidaan valkaista, myös kotona. Näin ollen riippumatta siitä, missä hampaat aiotaan valkaista, ennen hoitoa kannattaa suunnistaa hammaslääkärin tai suuhygienistin pakeille perusteelliseen hammastarkastukseen, ja varsinkin silloin, jos edellisestä tarkastuksesta on kulunut useampi kuukausi.

Hammastarkastus on siinä mielessä tärkeää, että se vaikuttaa merkittävästi valkaisun lopputulokseen. Esimerkiksi ientulehduksessa esiintyvä verenvuoto voi laimentaa valkaisevan ainesosan tehoa, jolloin lopputulos ei ole yhtä odotettu. Myös hammaskivi estää valkaisevan aineen pääsyä hampaaseen, jolloin lopputulos on tehoton ja epätasainen. Tämän vuoksi hampaiden perusteellinen puhdistaminen ammattilaisen vastaanotolla on tärkeää, jotta valkaisun lopputulos olisi mahdollisimman esteettinen ja tasainen.

Suuvesien käyttö tulisi myös jättää pois muutamaa päivää ennen hoidon aloittamista, sillä niiden sisältämät aineosat voivat häiritä valkaisutehon vaikutusta. Suuvettä ei myöskään saisi käyttää koko valkaisuhoidon aikana silloin, kun valkaisu suoritetaan kotona. Suuveden lisäksi klooriheksidiiniä sisältäviä hammastahnoja tulisi myös välttää koko valkaisuhoidon ajan. Vaikka Smileo-tuotteiden luonnollisista raaka-aineista valmistetut valkaisuaineet eivät yleensä aiheuta vihlontaa hampaissa, liittyy vihlomisen mahdollisuus usein kaikkiin valkaisutapoihin ja erityisesti niillä käyttäjillä, joilla hampaiden vihlomista on ilmennyt ennenkin. Tämän ehkäisemiseksi vihloville hampaille suunnattua hammastahnaa (esimerkiksi Sensodyne) voidaan käyttää myös silloin, kun hampaita ei normaalisti vihlo.

Vihloville hampaille tarkoitetun hammastahnan käyttö kannattaa aloittaa vähintään muutamaa päivää ja mielellään viikkoa ennen valkaisua, jotta sen teho olisi valkaisun aikana mahdollisimman suuri. Jos hampaat kärsivät vihlonnasta jo valmiiksi, erityisesti sitrushedelmien ja muiden happamien ja sitruksisten tuotteiden käyttöä kannattaa välttää 2–3 päivän ajan ennen valkaisuhoidon aloittamista.

Vihlonta täysin terveissä hampaissa on valkaisuhoidon aikana täysin normaalia, mutta se voi äityä joissakin tapauksissa hyvin ikäväksi ja haitata normaalia elämää. Tämän vuoksi yllä mainittujen varotoimenpiteiden huomioiminen ennen valkaisuhoidon aloittamista on hyvin suositeltavaa. Lisäksi hammastarkastuksen yhteydessä hammaslääkärille kannattaa mainita, että edessä on hampaiden valkaisu kotona, jolloin hän voi antaa valkaisuun tarkempia ohjeita sekä selventää muita mieleen nousevia epäilyksiä ja kysymyksiä.

Valkaisun jälkeen

Heti valkaisun jälkeen hampaat eivät yleensä vielä vaalennu lopulliseen muotoonsa. Joissakin tapauksissa hampaat voivat näyttää jopa kirjavilta, mutta tämä on ohimenevää, sillä se johtuu hampaan pinnan kuivuudesta. Kirjavuus häviää yleensä jo muutamassa kymmenessä minuutissa tai viimeistään muutamassa tunnissa. Valkaisun lopullinen tulos näkyy Smileon valkaisusetillä noin viikon kuluttua hoidon aloittamisesta, mutta selkeitä muutoksia hampaiden sävyssä voidaan nähdä jo ensimmäisestä valkaisukerrasta lähtien.

Valkaisun jälkeen hampaat voivat olla mahdollisesti hieman herkempiä, joten suurempia operaatioita, kuten hampaiden paikkauksia, voidaan tehdä vasta muutaman viikon jälkeen valkaisun viimeisestä päivästä. Jos vierailet hammaslääkärillä silloin, kun hampaasi ovat juuri valkaistut, ilmoita asiasta aina hammaslääkärille, jotta hän tietää ottaa tarkastuksessa esille mahdollisia varotoimenpiteitä.

Valkaisu jättää hampaan pinnan yleensä normaalia huokoisemmaksi, joten ensimmäisten päivien aikana valkaisun jälkeen (ja valkaisuhoidon yhteydessä) erityisesti ravitsemukseen kannattaa kiinnittää tarkasti huomiota.

Sekä valkaisuhoidon aikana että 3–6 päivää valkaisun jälkeen kannattaa välttää seuraavia ruokia ja juomia:

  • Tupakka ja nuuska
  • Hampaita värjäävät juomat, kuten kahvi, tee, punaviini, kaakao, kolajuomat, hapokkaat virvoitusjuomat ja hedelmämehut
  • Natriumvetykarbonaattia sisältävät hammastahnat
  • Hampaita värjäävät vihannekset ja hedelmät, kuten punajuuri, mustikat, sitrushedelmät, porkkanat ja tomaatti
  • Voimakkaan väriset mausteet ja maustekastikkeet, kuten BBQ-kastikkeet, soijakastike, ketsuppi, chipotle, curry, sahrami ja paprikajauhe
  • Suklaa, salmiakki ja lakritsi

Hyvänä ohjenuorana näiden päivien aikana voidaan pitää niin sanottua ”valkoisten ruokien dieettiä”, johon sisältyy mahdollisimman paljon vaaleita tai kokonaan valkoisia ruoka-aineita ja juomia, jotka mahdollistavat valkaisuaineen kunnollisen imeytymisen ja kestävämmän valkaisutehon. Näitä ruoka-aineita ovat vaaleat juustot, riisi, maito, vesi, jogurtti, omena, banaani, kikherneet, vaaleat linssit, kana, kala, vaalea leipä, pasta, peruna, valkoiset kastikkeet, kermat ja keitot sekä kananmuna.

Lisäksi valkaisuhoidon jälkeisinä viikkoina suun hygieniasta kannattaa huolehtia seuraavalla tavalla:

  • Vältä hampaita värjääviä ja klooriheksidiiniä sisältäviä suuvesiä
  • Valkaisun vaikutuksen tehostamiseksi käytä hoidon jälkeisinä viikkoina värjäymiä poistavaa hammastahnaa (esimerkiksi Emmelle tai Yotuel)
  • Kuten aikaisemmin jo mainittiin, hampaiden valkaisu voi mahdollisesti aiheuttaa myös täysin terveissä hampaissa vihlontaa, joka voi yltyä joissakin tapauksissa jopa voimakkaaksi. Vihlontaa voi helpottaa esimerkiksi särkylääkkeellä ja hapokkaita, sitruksisia sekä kylmiä ja kuumia juomia ja ruokia välttämällä. Valkaisun jälkeinen vihlonta kestää yleensä vain muutaman vuorokauden, mutta jos vihlonta ei syystä tai toisesta lakkaa, kipaise hammaslääkärin vastaanotolla.
  • Harjaa hampaita huolellisesti aamuin illoin. Esimerkiksi ammattilaisten suosittelemat sähköhammasharjat 3D White -harjapäällä varustettuina puhdistavat hampaat ja ikenet tehokkaasti. Myös päivittäinen hammaslangan käyttö on suositeltavaa.

Mielessä kannattaa myös pitää, että valkaisun tulos ei ole ikuinen. Valkaisun tarkoituksena on poistaa hampaan sisälle pinttyneet värjäytymät, mutta tulevien värjäytymien syntyyn hoidolla ei valitettavasti voida vaikuttaa. Värjäytymien kertymistä ei aina voida välttää, mutta tietyt elämäntapamuutokset, kuten tupakoinnin lopettaminen sekä hampaita värjäävien ruoka-aineiden ja juomien välttäminen voivat hidastaa hampaiden värjääntymisprosessia.

Valkoisia hampaita tulisi myös ylläpitää säännöllisesti. Smileo-valkaisusetin avulla ylläpito onnistuu edullisesti kotona, esimerkiksi puolen vuoden välein. Hampaita ei kuitenkaan kannata valkaista liian usein, sillä kyseessä on hampaan pintaa rasittava prosessi, johon hammas tarvitsee aikaa toipuakseen. Oikein ja turvallisilla menetelmillä suoritettuna hampaiden valkaisu kerran tai kaksi vuodessa ei ole vahingollista hampaille. Valkoiset hampaat ovat nyt helpommin saavutettavissa kuin koskaan aikaisemmin!

Kenelle hampaiden valkaisua ei suositella?

Hampaiden valkaisua ei suositella ollenkaan seuraaville henkilöille:

  • Jos kyseinen henkilö on raskaana tai imettää
  • Jos kyseinen henkilö on alle 18-vuotias (hampaiden valkaisu voidaan joissakin tapauksissa suorittaa silloin, jos siihen on pätevä lääketieteellinen syy sekä huoltajan antama suostumus)
  • Jos kyseinen henkilö kärsii hampaiden eroosiosta

Seuraavissa tapauksissa hampaiden valkaisua tulisi harkita huolella ja ennen hoidon aloittamista kääntyä aina ammattilaisen puoleen:

  • Hampaiden narskuttelu voi joissakin tapauksissa toimia esteenä hampaiden valkaisulle, sillä pitkään jatkunut narskuttelu on voinut haurastuttaa hampaan pintaan niin, että valkaisusta on tällöin enemmän haittaa kuin hyötyä. Näissä tapauksissa narskuttelijan tulisi kääntyä ensin hammaslääkärin puoleen narskuttelun syiden selvittämiseksi ja mahdollisen purentakiskon hankkimiseksi. Hampaiden narskuttelu sinällään ei ole este valkaisuhoitoon, mutta on erittäin tärkeää, että hammaslääkäri analysoi hampaiden kunnon huolellisesti varmistaakseen, että ne tulevat kestämään valkaisuhoidon.
  • Aiemmin hampaaseen asennetut paikat, laminaatit, korut ja implantit voivat mahdollisesti vaikuttaa hampaiden valkaisun tuomaan lopputulokseen, sillä valkaisussa käytettävät aineet vaikuttavat vain hampaan pinnassa, eivätkä näin ollen pysty vaalentamaan hammaspaikkoja. Tämä taas vaikuttaa lopputuloksen taisaisuuteen, vaikka hammaspaikat itsessään eivät ole este hampaiden valkaisulle. Värjäytyneet tai tummat hammaspaikat on kuitenkin mahdollista vaihtaa (joko ennen tai jälkeen valkaisun), jolloin lopputuloksena on tasaisen vaalea väri koko hammasrivistössä.

Vaihtoehtoiset menetelmät hampaiden valkaisuun kotona

Vaikka Smileon tuotteet sopivat luonnollisten raaka-aineiden ansiosta myös herkemmille hampaille, joskus vaihtoehtoiset hampaiden valkaisuaineet voivat myös toimia tehokkaana keinona kauniin ja hohtavan hymyn saavuttamiseksi.

Valkoisemmat hampaat on siis mahdollista saavuttaa myös omasta kotikeittiöstä löytyvillä raaka-aineilla. Kotivalkaisun tavoin hampaiden kunto on syytä tarkastaa ammattilaisella ennen valkaisun tekemistä, sillä valkeamman hymyn sijasta myös kotitekoiset valkaisuhoidot voivat vahingoittaa huonokuntoista hammasta. Noudata myös seuraavissa hoidoissa yllä mainittuja suosituksia ennen ja jälkeen valkaisun.

Hampaiden valkaisu leivinjauheella

1. Lisää ruokalusikallinen leivinjauhetta kulhoon yhdessä tilkan kylmää vettä kanssa ja sekoita. Koostumuksen tulisi muistuttaa tavallista hammastahnaa.

2. Upota hammasharja tahnaan ja harjaa hampaita hellästi muutaman minuutin ajan.

3. Huuhtele lopuksi suu huolellisesti, harjaa hampaat normaalisti hammastahnalla ja viimeistele hammaslangalla.

Hampaiden valkaisu ruokasoodalla

1. Suorita yllä mainitut vaiheet samaan tapaan, mutta lisää ensimmäisessä vaiheessa leivinjauheen sijasta kulhoon puoli ruokalusikallista ruokasoodaa.

Hampaiden valkaisu mansikoilla ja ruokasoodalla

1. Leikkaa mansikat (2-3kpl) pieniksi paloiksi ja lisää kulhoon yhdessä ruokasoodan kanssa. Soseuta ainekset keskenään.

2. Levitä sosetta hammasharjaan ja harjaa hampaita muutaman minuutin ajan.

3. Jätä sitten sose hampaisiin vaikuttamaan vielä muutaman minuutin ajaksi.

4. Lopuksi huuhtele suu huolellisesti, harjaa tavalliseen tapaan ja viimeistele hammaslangalla.

Hampaiden valkaisu ruokasoodalla/leivinjauheella ja sitruunalla/limellä

1. Lisää kulhoon ruokalusikallinen ruokasoodaa tai leivinjauhetta.

2. Purista sekaan puolikkaan sitruunan tai limen mehu ja sekoita, kunnes lopputuloksena on hammastahnaa muistuttava seos.

3. Kasta hammasharja seokseen ja harjaa hampaita muutaman minuutin ajan.

4. Huuhtele lopuksi suu huolellisesti, harjaa hampaat normaalisti hammastahnalla ja viimeistele hammaslangalla.

Hampaiden valkaisu aktiivihiilellä

1. Lisää hiilijauhetta kulhoon yhdessä tilkan vettä kanssa. Hiilijauheen ja veden suhde tulisi olla 80-20 ja koostumuksen tahnamaista.

2. Kasta hammasharja tahnaan ja harjaa hampaita muutaman minuutin ajan.

3. Huuhtele hampaat huolellisesti vedellä ja harjaa normaalisti niin pitkään, että suu on puhdas.

4. Viimeistele suuvedellä ja hammaslangalla.