Vaahterateatteri tuottaa kesällä 2019 Minna Canthin näytelmän Papin perhe. Tätä suurta yhteiskunnallista vaikuttajaa juhlitaan nyt Suomessa ja hänen syntymästään on kulunut 175 vuotta. Minna Canth (s. 1844) on ollut merkittävä suomalaisen kirjallisuuden ja teatterin uudistaja. Hän on vahvaäänisenä vaikuttajana ja vähäosaisten puolustajana myös ainut nainen, joka on Suomessa saanut oman liputuspäivän. Minna Canth oli ennen muuta realistisen näytelmän mestari. Hänen kestävimmät draamansa Anna Liisa (1895), Papin perhe (1891) ja Työmiehen vaimo (1885) käsittelevät vastuuta ja syyllisyyttä, sukupolvien välistä ristiriitaa ja naisen asemaa. Draaman keinoin Canth taisteli – ja tekstiensä kautta taistelee yhä – köyhyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Näytelmät saavatkin teattereissa jatkuvasti uusia tulkintoja ja myös uusia katsojia.

Vaahterateatteri tuottaa Sammatin Sampomäellä kesäteatterinäytelmänä Minna Canthin klassikkoteoksen Papin perhe. Kyseisen näytelmän esittäminen kesäteatterissa on harvinaista. Merkittävän ja erityisen siitä tekee myös sen toteuttaminen Paikkarin Torpan Sampomäellä! Näytelmän ohjaa teatteriohjaaja Anna Rimpinen Lohjalta. Tämä on hänen kuudes perättäinen ohjauksensa Vaahterateatterin kanssa Sampomäellä. Aiempana kolmena kesänä Vaahterateatteri tuotti hänen kanssaan trilogian Eeva Joenpellon Lohja-sarjasta.

Vakaumuksessaan vanhoillisen ja vankkumattoman Pastori Henrik Waltarin roolin näyttelee Joni Pitkonen, joka muistetaan lukuisista draaman ja komedian rooleistaan Lohjalla. Naisten itsenäistymispyrkimyksiä edistävän Maijun vaativan roolin tulkitsee lahjakas Mia Hakala ja perheen koossa pitävänä sovittelevana ja rakastavana voimana, äitinä ja vaimona on Maisa Sinisalo. Isänsä periaatteita kyseenalaistavaa, uusista aatteista kiinnostunutta perheen poikaa Jussia näyttelee Juha Koivuporras ja opettajaksi opiskelevaa Hannaa Kerttu Mattila. Muissa rooleissa nähdään eri-ikäisiä tuttuja, innokkaita harrastajateatterilaisia.

Tässä Heini Tolan dramatisoimassa versiossa saadaan tähän kotimaisen näytelmäkirjallisuuden klassikkoon aivan uusia sävyjä ja Canthin sanomaan uusia ulottuvuuksia niin draaman kuin huumorinkin keinoin.

Ensi-ilta: la 15.6. klo 17. Muut esitykset: ti 18.6. klo 19, ke 19.6. klo 19, su 23.6. klo 17, ti 25.6. klo 19, ke 26.6. klo 19, pe 28.6. klo 19, la 29.6. klo 17, ti 2.7. klo 19, ke 3.7. klo 19, pe 5.7. klo 19, la 6.7. klo 17 ja su 7.7. klo 17. Liput: NetTicket.

Sammatin Sampomäellä päästään tänä kesänä Minna Canthin Papin perhe -näytelmän tunnelmiin.

Kommentoi kirjoitusta