Olen lapsesta asti pelännyt hammaslääkäreitä. Tämä kammo on saanut alkunsa ala-asteen hammaslääkärikäynneistä. Itsellä oli kaksi ”moukarinheittäjä” amatsonia. Toinen oli hammashoitaja ja toinen hammaslääkäri. Asenne oli, että hoidettiin, sattui tai ei, ja toinen piti tarpeen vaatiessa kiinni penkissä. Karmivat kokemukset jätti jälkensä. Aikuisiällä onkin hampaat hoidatettu nukutushoidoissa. Kokeilin kerran aiemmin hoitoa ilman nukutusta, mutta siitä ei tullut mitään.

Pakkokäynti hammaslääkärissä

Nyt kesällä tuli se tilanne eteen, jota olin aina pelännyt tapahtuvaksi. Hammas oireili ja oli pakko mennä pikaisesti. Itselle jo se ajanvaraus eli soittaminen on jo painajainen. Kyllä toki netissäkin voi ajan varata, mutta pelkopotilaan ratkaisu on soitto. On pakko. Saan soitettua ja kerron hoitajalle ongelmani ja pelkoni. Keskustelun lomassa kerron sairaudestani, joka taatusti nostaa päätään vastaanotolle tullessa ja taidanpa tarvita esilääkitystä. (nukutushoidoissa tuttua). Hoitaja ilmoittaa, että parasta, kun hammaslääkärisi soittaa sinulle. Hyvä.

Hammaslääkärin soittaessa, joka on edelliseltä kerralta tuttu, jolloin hampaat hoidettiin nukutushoidossa. Kävimme tilannettani läpi, ja päädyimme yhteistuumin ratkaisuun esilääkityksestä. Ja minulle oli selvää et joku mukaan tueksi ja kuskiksi.

Miten kaikki onnistui?

Pääsen sovitusti hammaslääkärin vastaanotolle. Tuttu tarkastus ja röntgen kaava. Hammaskiveä, pari reikää ei mitään ihmeellistä. Ei mitään isompaa siis, mutta pelkopotilaalle se on.

Tämähän tarkoittaa lisäkäyntejä, hoitoja. APUA. Itselle näin pelkopotilaana vastaanotolle meno on aina yhtä tuskaa, kaikki kilinät ja kolinat, hajut, jännitys. On koko ajan se tunne et tekee mieli kääntyä jo ulko-ovelta, tekee mieli karata vastaanoton tiloista. Hammaslääkärihuoneen ovi aukeaa ja sinut kutsutaan nimeltä sisälle. Nouset ja jalat tuntuvat sakkaavan. Kyllä todellakin samaan aikaan olet kauhusta jäykkänä ja silti kauhusta vetelä.
Tarkastuksesta jääkin tällä kertaa yllättävän hyvä fiilis. Helpottavaa oli se, miten itse sai huomata, että on tullut kuuluksi ja ymmärretyksi pelkopotilaana.

Hammaslääkäri piti minut ajan tasalla koko tarkastuksen ajan. Sovitaan et kokeillaan hoitoa esilääkityksen voimin. Plan B oli selkeä, että nukutukseen jos ei onnistu.

Aina ei onnistu kerralla

Uusi aika ja uusi käynti. Tunnelma oli taas kuten tarkastukseen. Poikkeus siinä et ajattelin koko ajan kokeillaan näin, jos ei onnistu on mulla kuitenkin jatkosuunnitelma. Kutsu käy taas huoneeseen. Jännittää.
Sen verran olen valmistautunut, että otin huivin mukaan mitä pyöritellä käsissä. Saan käsille tekemistä, se rauhoittaa jollain tapaa tai ihan sama, mutta tarvitsen sitä. Hammaskiveä poistetaan ja jostain piti vähän hammasreunaa porata. Kaiken keskellä huomaan, että hammaslääkärin tapa puhua on hyvin rauhoittava.

Se helpottaa. Ja se, että hän kertoili koko hammashoidon ajan mitä nyt tapahtuu. Hoito ohi. Minä selvisin. Olen ylpeä itsestäni.

Kannattaako katsoa videoita?

Ja vielä tulee uusi aika. Se 2 hampaan välissä oleva reikä pitää hoitaa. Jännittää aivan valtavasti ja tähän sama menokaava, kuin edellisiin käynteihin. Ennen tätä käyntiä menin kyllä nettiin katsomaan videoita porauksesta ja paikkauksesta ja vielä hammasväliin osuvasta. En ole ihan varma oliko järkevää.
Uusi aika ja taas ollaan hammaslääkärin tuolissa. Jännittää armottomasti ja mielessä plan B. Huivi jäi kotiin, mutta tilanne korjautui, kun sain läjän sitä vihreätä paperia mitä myttäillä.

Puudutetaan. Sitten alkaa tositoimet. Hammaslääkäri kertoo, mitä tekee ja kuinka kauan. Poraa ja laskee kolmeen ja tauko. Tätä jatkuu. Suussa tapahtui ja pian olikin paikattu ja hammas valmis. Helpottunut olo. Sovitaan jatko eli tarkastus vuoden päähän. Joudun käymään vielä kerran pikakäynnillä, mutta selvisin.

Loppu hyvin –kaikki hyvin

En olisi aiemmin uskonut, että tulee tämä päivä et hampaani hoidetaan ilman nukutusta. Tämä oli itselle iso voitto ja olen todella ylpeä itsestäni. Olen kuitenkin varautunut siihen et saattaa tulla eteen tilanne hampaissa, joka joudutaankin tekemään nukutuksessa. Nyt ollaan kuitenkin kaukana sieltä 70-80 luvun hammashoidon painajaisista. Moni asia on muuttunut.

Hammaslääkäri ansaitsee kiitoksen. Kiitos Mikko.

KO

Kommentoi kirjoitusta