Senioritalo Linnaistenhovin yhteydessä toimiva lounasravintola Oiva on saanut sekä uuden ravintoloitsijan että remontin myötä myös uuden ilmeen. Ravintoloitsijana aloitti pari viikkoa sitten Henrik Ståhl.

–Hain tätä paikkaa jo viisi vuotta sitten, mutta silloin en päässyt. Nyt hain uudelleen, kun paikka tuli yleiseen hakuun. Toimin ruokapalveluyrittäjänä leirikeskuksessa Karjalohjalla, mutta työ siellä on sesonkipohjaista, joten tämä täydentää sitä kivasti, Ståhl kertoo.

Hän on viihtynyt yrittäjänä jo vuodesta 2011.

–Yrittäjyys luo niin monia mahdollisuuksia. Voi tehdä mitä vain, kun hankkii taidot ja välineet. Se on vapautta. Minä osaan laittaa ruokaa.

Ståhl halusi perustaa nimenomaan edullisen kotiruokapaikan.

–Lohjan asemalta ja Virkkalasta saa kotiruokaa, mutta kotiruokapaikka on puuttunut Lohjan keskustasta. Teen tuttuja ja kodikkaita ruokia, kuten makaronilaatikkoa, karjalanpaistia, porsaan kassleria ja makkararuokia. Leivon itse vaaleaa leipää sekä ainakin perjantaisin pullaa.

Aamupala on tarjolla kello 8.00–9.30 ja lounas 10.30–13.30. Kunkin viikon ruokalistaan voi tutustua vaikka jo etukäteen ravintolan verkkosivuilla.

–Aamupalapöytä on hotellityylinen. Siinä on tarjolla mm. puuroa, mysliä ja laaja leikkelepöytä. Lounaalla on perinteisen kotiruoan lisäksi, kevyt keitto ja laaja salaattipöytä.

Ruokia voi ostaa myös mukaan.

–Yritän vähentää muovijätettä, joten ruoka on mukaan ostettuna vähän edullisempaa, jos mukana on oma astia, Ståhl sanoo.

Oiva on avoinna kaikille, vaikka se sijaitseekin senioritalon yhteydessä. Ståhl kertoo, että Oivassa käy lounaalla esimerkiksi työntekijöitä lähialueen toimistoista. Hän toivoo, että yhä useampi työntekijä löytäisi lounastauollaan Oivaan. Ståhl on jo ehtinyt saada paljon hyvää palautetta.

–Ruoka on maistunut hyvin,hän iloitsee.

Lounasravintolan perustaminen on ollut yksi Ståhlin unelmista.

–Nyt olen saanut sen, mitä halusin. Toivottavasti toiminta lähtee hyvin käyntiin. Uskon, että niin käy, koska perinteistä kotiruokaa ei saa kovin monesta ravintolasta.

Henrik Ståhl tarjoilee lounasravintola Oivassa perinteistä kotiruokaa. Hän leipoo itse myös vaaleaa leipää ja pullaa. (Kuva: Paula Nordström)

Perusteellinen keittiöremontti

Senioritalo Linnaistenhovin toiminnanjohtaja Paula Nordström kertoo, että senioritalo on rakennettu vuonna 1974, joten oli jo korkein aika tehdä perusteellinen keittiöremontti.

–Kaikki pinnat uusittiin helposti puhdistettaviksi. Vanhat, osittain rikkinäiset koneet vaihdettiin uusiin tai huollettiin. Saimme Henrikin onneksi mukaan jo melko aikaisessa vaiheessa, joten häneltä saimme hyviä ideoita ja käytännön ratkaisuja remontin tekemiseen. Samaan syssyyn maalattiin ravintolasalin seinät ja ripustettiin galleriakiskot, jotta näyttelyitäkin on helppo taas pitää. Nyt sali on entistäkin viihtyisämpi. Siellä voivat sekä asukkaat että ulkopuolisetkin järjestää esimerkiksi syntymäpäiviä tai muita juhlia. Juhlista kannattaa olla yhteydessä Henrikiin.

Nordström kertoo, että ravintola on tärkeä senioritalon asukkaille, mutta se tarvitsee myös muita ruokailijoita. Uudistuneen lounasravintolan näkyvyyttä parannettiin teippaamassa sen ikkunoihin ikkunateippaukset. Ne kävi teippaamassa paikallinen mainosteippaamo OmaLogo Virkkalasta.

–Koska kaikki asukkaamme eivät ruokaile Oivassa, on erittäin tärkeätä, että meillä käy myös ulkopuolisia ruokailijoita. Uskon, että maittava ja edullinen kotiruoka on kenen tahansa mielestä hyvä lounasvaihtoehto. Siihen ei koskaan kyllästy. Sijaintimme on myös hyvä.

Oiva tarjoaa ikäihmisille monipuolista ruokaa ja yhteisöllisyyttä.

–Iso osa asukkaista tekee ainakin jonkin verran itse ruokaa, mutta kaikki me vanhenemme, joten jossain vaiheessa tulee se hetki, jolloin ei itse pysty laittamaan ruokaa. Näin ollen on kullanarvoista, että Oivasta saa sekä aamiaista että lounasta. Ruokaa voi ostaa myös kotiin iltaa ja viikonloppua varten. Ikäihmiset tarvitsevat paljon proteiinia. Kun ruoka on hyvää ja monipuolista kotiruokaa, tulee myös syötyä ravitsevasti. Yksin ei varmasti tule laitettua niin monipuolista ruokaa kuin Oivasta saa. Myös yhteisöllisyys on tärkeätä. Ruokakin maistuu paremmalta, kun syö muiden asukkaiden kanssa ja voi vaihtaa kuulumisia. Järjestämme asukkaille välillä yhteisiä tilaisuuksia. On hienoa, että voimme tilata kahvit ja pullat omalta ravintoloitsijaltamme. Samoin yhteinen joulujuhlamme perinteisine jouluruokineen on asukkaille hyvin tärkeä tilaisuus. Sekään ei onnistuisi ilman ravintolaa, Nordström sanoo.

SMS

Henrik Ståhl. (Kuva: Paula Nordström)