Länsi-Uudenmaan poliisilaitos sai 18.2. tiistaina ilmoituksen Lohjan Virkkalassa yksityisasunnossa tapahtuneesta kuolemantapauksesta. Asunnosta löytyi 1990-luvulla syntynyt mies, jossa oli ulkoisen väkivallan merkkejä.

Virkkalassa tapahtuneeseen henkirikokseen liittyy kolme epäiltyä tekijää. Poliisi julkaisi aiemmin tiedotteen, jossa yhden rikoksesta epäillyn nimi ja kuva annettiin julkisuuteen. Epäillyn nimi ja kuva julkaistiin, koska kyseessä oli erityisen vakava rikos ja epäillyn tavoittaminen oli tärkeä myös mahdollisten uusien rikosten estämiseksi, sillä epäillyn vaarallisuuttaa muille henkilöille ei voitu sulkea pois.

Poliisi tavoitti kaikki kolme rikoksesta epäiltyä tiistain ja keskiviikon aikana. Epäillyt eivät vastustaneet kiinniottoa eikä kiinnioton yhteydessä aiheutunut vaaraa ulkopuolisille.

Kiinniotto-operaatioon ja rikoksen selvittämiseen käytettiin runsaasti Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen resursseja. Toimintaan saatiin hyvää tukea myös Helsingin poliisilaitokselta ja Keskusrikospoliisilta.

Esitutkintaa jatketaan rikosnimekkeellä murha. Alussa olevaan esitutkintaan saatujen tietojen mukaan teko on ollut suunnitelmallinen, sen toteuttamiseen on osallistunut useita henkilöitä ja teko on ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos on esittänyt epäiltyjä vangittavaksi. Vangitsemisjärjestelyt on Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden kanssa vahvistettu käsiteltävän perjantaina 21.2.2020. Tutkinnanjohtajan vaatimus tulee olemaan, että kaikki asiaan liittyvät käsitellyt tullaan käsittelemään suljetuin ovin.

Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran esitutkinnan edettyä ja kun se tutkinnallisista syistä on mahdollista.