Länsi-Uudenmaan poliisi osallistui viime viikolla kolmena päivänä valtakunnalliseen ulkomaalais-, turvalaite-, suojatie- ja tarkkaamattomuusvalvontaan. Valvontaa suoritettiin koko poliisilaitoksen alueella. Liikenneturvallisuuden näkökulmasta harmillisen monet kuljettajat ajoivat ilman turvavyötä.

Valvonnan kohteena oli erityisesti se, miten kuljettajat huomioivat suojatielle astumassa olevan tai suojatiellä jo kulkevan jalankulkijan. Lisäksi huomiota kiinnitettiin turvavyön käyttämiseen sekä etu- että takapenkillä ja viestintävälineen käyttämiseen pitämällä sitä kädessä. Myös tehtävällä tavattujen ulkomaalaisten maassa olon edellytykset tarkastettiin.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen valvonnassa tavattiin turvavyöttömiä henkilöitä etupenkillä 54 ja takapenkillä kaksi. Neljässä tapauksessa kuljettaja ei antanut esteetöntä kulkua suojatiellä olevalle tai sille astumassa olevalle jalankulkijalle. Yksi auto ohitti pysähtymättä suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon. Epäkuntoisia ajoneuvoja havaittiin viisi. Ulkomaalaisen henkilön maassa olo edellytykset tarkastettiin 17 henkilöltä.

Ylikomisario Aapo Isoahon mukaan turvavyön käyttämättömyyteen liittyvien rikkeiden määrä oli korkeahko, ja tämä oli nähtävissä myös valtakunnallisissa tuloksissa.

−Pidän huolestuttavana, että yksinkertaisesta ja helppokäyttöisen turvalaitteen käytöstä edelleen poiketaan. Turvavyön kiinnittäminen tulisi olla automaatiotoiminto heti ajoneuvoon istuttaessa ennen liikkeellelähtöä. Tutkimustietojen perusteella turvavyön käyttö kolaritilanteessa ehkäisee loukkaantumisriskiä jo pienissä nopeuksissa puhumattakaan vakavan loukkaantumisen tai kuolemanriskistä suuremmissa nopeuksissa.

Komisario Ilkka Kantolan mukaan turvavyö jätetään usein auki samalla kaavalla.

−Turvavyön käyttämättä jättäminen on huolestuttavan yleistä varsinkin tutuilla paikoilla. Kuitenkin pienissäkin nopeuksissa tapahtuvissa kolareissa ilman turvavyötä matkustaville kohdistuu usein vammoja kasvoihin, Kantola muistuttaa.v