Porkkalanniemen virkistysalue tarjoaa ulkoilumahdollisuuksia ja komeita maisemia monenlaisille ulkoilijoille, sillä alueelta löytyy sekä lyhyt että pitkä reitti. Kirkkonummen vapaa-aikatoimen johtaja Katja Linnakylä kertoo, että alueella on saatu melkein valmiiksi pari vuotta kestänyt projekti, jonka puitteissa on selkeytetty mm. reittejä ja opasteita. Projekti sai alkunsa Metsähallituksen aloitteesta.

–Tämä on ollut Metsähallituksen, kuntien (Kirkkonummi, Nurmijärvi ja Vantaa) ja Uudenmaan Virkistysalueyhdistyksen yhteinen projekti, jossa kuntien palveluja on yhtenäistetty ja aluetta kunnostettu. Ennen kunnilla oli omia reittejään, mutta nyt alueella on yhteiset opastetut reitit. Reittimerkinnät ja opasteet ovat vielä osittain työn alla. Uudenmaan Virkistysalueyhdistys hallinnoi Metsähallituksen aluetta ja ylläpitää koko aluetta yhteisellä sopimuksella, Linnakylä kertoo.

Myös nuotiopaikkoja ja pöytiä ja penkkejä on kunnostettu. Alueelta löytyy lyhyempi 2,2 kilometrin ympyräreitti, jolle voi lähteä hyvin lastenkin kanssa, sekä pidempään retkeilyä kaipaaville noin 7 kilometrin reitti, joka kulkee koko alueen läpi. Alueelta löytyy myös esteetön näköalapaikka, jonne pääsee pyörätuolilla.

Porkkalanniemen uudistuksesta ei ole vielä ehditty kuulla juuri kävijäpalautetta, sillä uudistetun alueen avajaisia vietettiin viime syksynä, kun paras retkeilykausi oli jo ohitettu.

–Nyt edessä on ensimmäinen kesäkausi. Olemme tyytyväisiä, kun opasteet ovat nyt selkeät, Linnakylä iloitsee.

Porkkalanniemi on komeine merimaisemineen näkemisen arvoinen paikka.

–Tämä on huikea alue kallioineen, metsineen ja merimaisemineen. Se täytyy käydä paikan päällä toteamassa. Porkkalanniemeen kannattaa tulla, vaikka ei muuten juuri retkeilisi, Linnakylä sanoo.

Porkkalanniemessä pääsee helposti luonnon helmaan. (Kuva: Terhi Jaakkola)

Opastetuille reiteille on helppo lähteä nauttimaan luonnosta

Kirkkonummelta löytyy muitakin hienoja ulkoilualueita, kuten Meikon luonnonsuojelualue ja Linlon saari.

–Meikon ulkoilualue on myös uudistettu pari vuotta sitten. Siellä on nyt hyvät opasteet. Linlon saaren reittien kunnostus on vielä työn alla. Siellä menee valtavasti polkuja ristin rastiin, mutta tarkoitus on saada sinnekin reittiopasteet.

Opasteiden kunnostuksen takaa löytyy ihmisten toive.

–Selkeitä reittejä ja opasteita on toivottu. Meikon ulkoilualueella käyneet ovat olleet hyvin iloisia siitä, että reittejä on kunnostettu. Kun opasteet ovat kunnossa, alueille on helppo tulla, Linnakylä kertoo.

Hän näkee, että hyvillä ulkoilualueilla on suuri merkitys.

–On valtavan hienoa, että tällaisia alueita on. Ne ovat hieno rikkaus ja lisäarvo niin kuntalaisillekin kuin muillekin, jotka haluavat tulla alueelle ulkoilemaan. On hienoa, että löytyy reittejä, joille kaikki voivat tulla.

Lisätietoa ulkoilureiteistä löytyy mm. Kirkkonummen kunnan sivulta sekä Porkkalanniemen osalta myös luontoon.fi-sivustolta.

–Siellä alueeseen voi tutustua vaikka etukäteen, Linnakylä vinkkaa.

Yksi toive hänellä kuitenkin ulkoilijoille on.

–Se, minkä metsään vie, pitää tuoda myös pois. Parkkipaikoilta löytyy jäteastioita.

Retkeilijöiden kannattaa myös selvittää, onko metsäpalovaroitus voimassa, jos aikomuksissa on esimerkiksi makkaran paisto nuotiolla. Varoituksen aikaan avotulta ei saa tehdä merkityillä nuotiopaikoillakaan.

SMS

Komeat merimaisemat hurmaavat. Etenkin auringonlaskun aikaan katselijan edessä aukeava avomeri on varsin näyttävä.