Lasten purjehduskurssille osallistuminen on helpoin ja hauskin tapa oppia purjehtimaan. Aikaisempaa purjehduskokemusta tai omaa jollaa ei kursseilla tieteenkään tarvita. Lohjan purjehtijat järjestää lasten purjehduskursseja Lohjanjärvellä kesäkuun jokaisella viikolla.
Purjehtimisen ja vesillä olemisen alkeita opetellaan Optimisti-jollilla. Optimisti-jolla on pieni yksinpurjehdittava kevytvene, jota voi purjehtia 7-vuotiaasta aina 15-vuotiaaseen saakka. Optimisti-jollaa eli optaria on lastenkin helppo hallita omatoimisesti, joten se soveltuu mainiosti purjehduksen perusteiden opetteluun. Taitojen kehittyessä optari tarjoaa silti haastetta kokeneellekin purjehtijalle.
Kurssit toteutetaan Suomen purjehdus ja veneilyn Lasten purjehduskoulu -konseptin mukaisesti ja kurssilaiset saavuttavat sen aikana purjehduksen vihreän taitomerkin. Kurssin jälkeen on purjehduskärpäsen puraisemana helppo jatkaa harrastusta seuran Optimisti-ryhmän kahdesti viikossa järjestettävissä harjoituksissa.

Tervetuloa mukaan seuran toimintaan
Lohjan Purjehtijat on pieni, mutta aktiivinen purjehdusseura. Seuran toimintaan on helppo liittyä ja kynnys uuden harrastuksen aloittamiseen on matala. Uudet jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita purjehdusharrastuksen pariin. Viime kesän kursseilla purjehduksen aloittaneista innokkaimmat osallistuivat oman seuran järjestämiin Optimisti-jollien kilpailuun kadettisarjassa Lohjanjärvellä jo elokuussa. Syksyn mittaan he osallistuivat useampaan kilpailuun merellä Helsingissä ja Espoossa. Kilpailukalustoa oli lainassa seuralta kumiveneitä ja trailereita myöten. Kilpailuihin osallistuneista jokainen on ollut jo heti kauden alusta alkaen mukana lajiharjoituksissa Lohjanjärven vesillä.
Kilpailuihin osallistuminen ei ole välttämätöntä, vaikkakin se on yleensä motivoiva osuus purjehdusharrastusta. Purjehtimista voi harjoitella ja viettää liikunnallista aikaa ulkoilmassa vain omaksi virkistyksekseenkin. Hinta ei yleensä ole esteenä purjehdusharrastukselle varsinkaan pienemmissä seuroissa. Kausimaksut ovat hyvin maltillisia ja seuran kalustoa voi lainata harjoituksissa veloituksetta.
Purjehduksen aloittamiselle ei ole yläikärajaa. Lohjan purjehtijat järjestää myös nuorten ja aikuisten muutaman illan kursseja sovittuina ajankohtina ainakin Laser- ja Melges -luokkien jollilla ja veneillä. Aktiivisia vanhempia tarvitaan kaikissa seuroissa lasten harrastustoiminnan pyörittämiseen ja purjehduksen saloihin pääsee kuin varkain tutustumaan lastenkin harrastamisen kautta. Lohjan purjehtijoiden tavoitteena on kesän koittaessa kannustaa myös vanhempia vesille lasten harjoitusten aikana.

Purjehdusharrastuksella on jatkuvuutta nuorille ja aikuisille myös Lohjanjärvellä
Optimisti-jollalla voi jatkaa purjehtimista kilpailuissa aina 15-vuotiaaksi saakka tai kunnes purjehtija alkaa saavuttaa noin 50 kg painon. Lohjan purjehtijoiden Laser-ryhmässä harjoittelevat hieman vanhemmat nuoret. Nimensä mukaisesti ryhmä harjoittelee Laser-jollilla, joista Laser-4.7 on sopiva luokka optarin jälkeen, kun purjehtija painaa yli 45 kg. Useat Laser-ryhmässä purjehtivat nuoret ovat suorittaneet Suomen purjehdus- ja veneilyn ohjaajakurssit ja he toimivat ohjaajina lasten purjehduskursseilla ja Optari-ryhmän harjoituksissa.
Lohjan Purjehtijat on saanut tulevaksi kesäksi tukea Uudenmaan osuuspankilta ja Lohjan kaupungilta nuorten kesätyösetelien muodossa ohjaajien palkkaamiseen kesän ajaksi. Purjehdusharrastuksesta voi siis aktiivisimmille muodostua harrastuksen lisäksi mielenkiintoinen kesätyö. Eri jollaluokkien harrastajille Lohjan Purjehtijat tarjoaa hyvät puitteet Lohjanjärvellä sekä matkapurjehdukseen seuran Inkoon merisatamassa.

Lohjanjärvellä seuran majalla 5.5.2020. (Kuva: Riikka Kiiski)
Purjehduksessa pystytään hyvin huomiomaan koronaviruksen rajoittamistoimet
Purjehduksessa koronaviruksen rajoittamistoimenpiteet ovat helpohkoja huomioida, koska useissa luokissa purjehditaan yksinään ja harrastamisen ryhmäkoot ovat yleensä maltillisia. Usein jo muistakin turvallisuussyistä on syytä pitää riittäviä etäisyyksiä purjehtijoiden välillä niin maalla veneitä rikatessa tai vesillä purjehdittaessakin.
Lasten purjehduskurssien osallistujien määrää on laskettu normaalikesästä. Ensimmäinen kursseista on jo täynnä, mutta kahdella jälkimmäisellä on vielä hyvin tilaa. Kysynnän mukaan järjestetään vielä yksi ylimääräinen purjehduskurssi elokuun alussa. Lisätietoja Lohjan Purjehtijoiden toiminnasta ja kesäkuun lasten purjehduskursseista löytyy seuran nettisivuilta.