Toukokuussa perustettu Pusulan kyläyhdistys teki ensimmäisen ”julkisen esiintymisensä” 17.7. Pusulanjärven kesäpäivän yhteydessä. Kesäpäivä-tapahtuma on LC Pusulan vuotuinen aktiviteetti, joka tuo Pusulan uimarannalle kaikenlaista mukavaa touhuttavaa ja katseltavaa. Päivän aikana tutustuttiin mm. paloautoihin, vesipelastuskoiriin, kirkkovenesoutuun ja järven tilanteeseen. Erityisesti pomppulinna ja ponit olivat pienempien kovassa suosiossa. Ja puffetissa herkuttelivat tietenkin kaikki. Kyläyhdistys oli tänä vuonna mukana hoitamassa saappaanheittoa, hevosenkengänheittoa ja keppihevosrataa.
–Tunnelma oli mukavan rento ja porukka jakaantui aika kivasti päivälle, ei ollut ”perinteistä” alkuryntäystä tällä kertaa, kertoo Markku Lehtola Pusulan kyläyhdistyksestä.

Kyläyhdistys on kesän aikana saanut jo hankittua rannalle kyläläisten yhteiseen käyttöön grillin sekä pöytiä ja penkkejä. Rannan kehittäminen jatketaan edelleen yhdessä. Suunnitteilla on mm. uusi kävelyreitti. Kyläkyselyn mukaan Pusulasta löytyy aktiivisia ihmisiä mm. talkoisiin, joten tekemisen meininkiäkin lienee luvassa.
–Kyselyn perusteella esimerkiksi mahdollisiin talkoisiin olisi runsaasti tulijoita, kertoo Lehtola.
Ensimmäinen kaikille avoin kyläyhdistyksen kokous pidetään Ahjolassa (Kaukelantie 2) 27.8. klo 18.00 alkaen. Tervetuloa mukaan! Kyläyhdistyksen kotisivujen (pusula.info) kautta jokainen voi ilmoittaa paikallisista tapahtumista sekä yhdistysten ja yritysten toiminnasta.
–Kotisivut avattiin juuri ja sinne on tarkoitus kerätä tietoa, joka palvelisi vanhoja ja uusia asukkaita sekä kesäasukkaita. Myös Facebook-sivu löytyy.
