Palkitun muotoilijapariskunnan Susanna ja Tobias Feuerbacherin näyttely PUUSTA nähdään kesä- ja heinäkuussa rouheassa ruukkimiljöössä Karkkilassa, Vintamo Showroomissa, Aki Kaurismäen elokuvateatterin vieressä. Näyttely juhlistaa Koivisto Studio -nimeä kantavan duon viisivuotista matkaa yrittäjinä ja muotoilijoina. Esillä on teoksia aivan alusta tähän päivään asti. Näyttelyn teoksille on yhteistä puu materiaalina. Puu esiintyy seinäteoksina, korutaiteena ja yllättävinä tuotteina. Näyttelyssä nähdään muun muassa puusta valmistettu kamera. Näyttely on esillä 31.7. saakka.
Kun suomalainen ja saksalainen muotoilu kohtaavat
Muotoilijapariskunta perusti Koivisto Studion vuonna 2017 Karkkilaan vanhalle maatilalle. Aluksi syntyi koruja Viilu Jewelry -tuotemerkin alla ja pian myös sisustusesineitä sekä taidekäsityötä. Yrityksen perustamista seuranneena vuonna duolle myönnettiin FORM 2018 -tunnustus saksalaisen käsi- ja taideteollisuusjärjestön toimesta. Viime vuonna duon Tuohi Hopea -korusarja valittiin Vuoden koru -kilpailun voittajaksi. Tuotteissa ja teoksissa yhdistyvät muotoilijoiden erikoisosaaminen, Tobiaksen puuseppä- ja Susannan kultaseppätausta.
–Tutustuimme opiskellessamme muotoilua ja huomasimme, että meillä on samanlainen muotoilufilosofia. Hyvässä muotoilussa vaikuttavuus syntyy pelkistämisellä ja harkituilla elementeillä.
Tuotteet ja taide-esineet valmistuvat perinteisiä ja uusia tekniikoita hyödyntäen käsityönä. Uusia tuotteita syntyy vauhdilla vanhaan navettaan remontoidussa työtilassa.
–Puun mahdollisuudet ovat rajattomat! toteavat muotoilijat.
