Kaarteen sotamuseo, Hangon rintamamuseo ja Degerbyn Igor-museo järjestävät 18.9.–19.9. yhteisen museoviikonlopun teemalla 3 museota – 1 000 tarinaa. Kaikki kolme museota ovat molempina päivinä avoinna kello 11.00–18.00 alennetuin pääsylippuhinnoin (5€). Kyseessä on toinen kerta, kun museot järjestävät yhteisen museoviikonlopun. Ensimmäisen museoviikonlopun teemana oli Sodasta rauhaan.
–Keksimme tapahtuman, kun mietimme, miten voisimme tehdä yhteistyötä. Ensimmäinen museoviikonloppu oli menestys, joten pääsimme järjestää tapahtuman uudelleen, kertoo Kalervo Kaarre Kaarteen sotamuseosta.
–Halusimme myös näyttää, miten lähekkäin nämä museot ovat, lisää Lena Selén Igor-museosta.
–12 tuumaisen kantaman sisällä, Jörgen Engroos Hangon rintamamuseosta ilmaisee asian teeman mukaisesti.
Tapahtuman ajankohta syyskuun puolivälissä havaittiin hyväksi. Museovierailu oli saattanut olla monella mielessä koko kesän, mutta vasta syksyllä sille oli viimein aikaa. Järjestäjät ovat huomanneet yhteisessä museoviikonlopussaan vain yhden haittapuolen.
–Omat aivot ovat sen jälkeen ihan tyhjät, kun on opastanut koko päivän, naurahtaa Berndt Gottberg Igor-museosta.
Yhteisviikonlopun ajatuksena on, että kävijä voi piipahtaa viikonlopun aikana kaikissa kolmessa museossa. Engroos muistuttaa, että museot lähestyvät sotia eri näkökulmista ja kertovat sodan eri vaiheista, joten ne täydentävät toisiaan. Museot voi kiertää missä tahansa järjestyksessä, mutta kunkin näyttelyjä ajatellen kannattaa aloittaa Kaarteen sotamuseosta.
–Kaarteen sotamuseossa kerrotaan yleistietoa sotahistoriasta. Sen jälkeen voi lähteä Hangon rintamamuseoon katsomaan paikan päälle jatkosodan taistelupaikkoja. Lopuksi voi mennä Igor-museoon tutustumaan sodan jälkeisiin tapahtumiin ja siihen miten sodasta selvittiin, Engroos vinkkaa.
Ajelu 50-luvun bussilla ja muuta ohjelmaa
Näyttelyjen lisäksi museoissa on myös ohjelmaa. Lauantaina 18.9. nuoret sotahistorian harrastajat ovat Kaarteen sotamuseolla kertomassa ylimääräisistä harjoituksista vuonna 1939 sekä kivääristä malli 27.
Lauantaina on mahdollisuus päästä myös ajelulle Trötte Teodor -bussin kyytiin (3€). Bussi lähtee museolta, ajaa pienen kierroksen ja palaa sitten takaisin museolle. Linja-auto on Igor-museolla kello 11.00–14.00 ja Kaarteen sotamuseolla 15.00–18.00. Ajelulle lähdetään puolentunnin välein. Ajeluja 50-luvun linja-autolla on järjestetty ennenkin.
–Ihmiset rakastivat sitä, kertoo Selén.
Sekä lauantaina että sunnuntaina klo 15.00 Igor-museossa järjestetään opastettu kiertoajelu teemalla ”Västankvarn 1918”.
Sunnuntaina Kaarteen sotamuseossa toimii oppaana everstiluutnantti evp Juhani Hannuksela.
Kaarteen sotamuseon yhteydessä toimii myös mosaiikkigalleria, jossa on nyt esillä Mosaiikin viemää -näyttely.
–Mosaiikki on alkanut kiinnostaa ihmisiä. He lataavat akkujaan täällä. Sotamuseo vie synkkään maailmaan, mutta mosaiikkigalleria antaa iloa ja voimaa, Teija Kaarre sanoo.

Konfliktiarkeologin tutkimuksia ja 3D-näkymiä linnoituslinjoille
Vaikka museoissa olisi käynyt ennenkin, löytyy niistä katsottavaa, sillä näyttelyt vaihtuvat. Hangon rintamamuseossa on nyt esillä Hangon rintama 80 vuotta -näyttely, jossa voi esimerkiksi katsoa kartasta, missä kaikkialla taisteluja on käyty. Lisäksi esillä on konfliktiarkeologi Jan Fastin tutkimusten tuloksia Hangon alueelta. Hän on tutkinut esimerkiksi Hamsterin pesä -nimistä palanutta korsua, jonka esineitä on entisöity. Myös korsu on tarkoitus entisöidä.
–Korsuun jääneistä tavaroista on olemassa lista. Kun korsua alettiin tutkia, listan mukaiset tavarat todella löytyivät sieltä, Engroos kertoo.
Hangon rintamamuseossa on otettu käyttöön 3D-malleja ja projisointeja, joiden avulla myös näkö- ja liikuntarajoitteisten on helpompi tutustua museon tarjontaan. 3D-lasien avulla kuka tahansa saa uudenlaisen näkökulman alueen korsuihin ja linnoituslinjoihin.
Igor-museossa on esillä näyttely vuodesta 1956.
–Porkkala palautettiin silloin. 50-luvulla tapahtui paljon niin meillä kuin maailmallakin, sanoo Gottberg.
Lisäksi lapsille löytyy aarteenmetsästys
–Porkkalan historiaa esitellään lapsille tarinan kautta, kertoo Selén.
Kaarteen sotamuseossa on mm. panostettu äänitehosteisiin ja lisätty yksityiskohtia. Mosaiikkigalleriassa on uusia teoksia. Kävijöillä on myös mahdollisuus tehdä itse pieni mosaiikkityö.
Vierailulle sotamuseoihin
Korona-aika on vähentänyt isojen ryhmien museovierailuja, mutta samalla yksittäisten ihmisten ja pienten ryhmien käynnit ovat lisääntyneet. Kotimaan matkailun suosion kasvu on tuonut museoille mukavasti kävijöitä, mutta isojen ryhmien puuttuminen on nakertanut loven kävijämääriin. Jotain hyvääkin on silti havaittu.
–Pienten ryhmien kanssa keskustelua syntyy enemmän, toteaa Kalervo Kaarre.
Entä, miksi käyttää päivä tai koko viikonloppu sotamuseoissa?
–Museot näyttävät, että tie itsenäisyyteen ei ollut helppo. Esimerkiksi saaristossa taistelut olivat todella rankkoja, sanoo Engroos.
–Tämä on kertausta Suomen sotahistoriasta ja siitä, mitä itsenäisyys on vaatinut. Monille myös paikallishistoria on vierasta, Kalervo Kaarre toteaa.
Museokäynnin jälkeen tutut maisemat ja paikat voivatkin näyttäytyä uudessa valossa.
–Museoissa näkee, mistä Suomen kansa on noussut kaiken sen jälkeen, tiivistää Teija Kaarre.
SMS