Suomalaisten elintaso on noussut vuosi vuodelta. Yksi asia mistä se on nähtävillä, ovat ravintolat, joita on tarjolla entistä enemmän. Lohjallakin on tarjolla kiinalaista, intialaista, nepalilaista, turkkilaista ja totta kai myös suomalaista ravintolaa, ja monessa on tarjolla myös tuttuja makuja monesta muusta maasta.

Lohjalaisilla on siis mistä valita, kun he menevät ulos syömään, on se sitten lounasta tai vaikkapa illallista, ja ravintolapalvelut muuttuvat vuosittain. Tänäkin vuonna on lohjalaisessa ravintolascenessä tapahtunut muutoksia, kun esimerkiksi Virkkalaan keväällä 2020 Passa-ravintolan avannut Serdal Karabugday siirtyy nyt yrittäjäksi Ojamon Pizza & kebab-ravintolaan.

Olin Virkkalan Passan jälkeen hetken ystävälläni ravintolassa töissä Lohjan asemalla, mutta jo kesällä keskustelin tässä Ojamolla yrittäjäksi tulemisesta. Nykyinen omistaja asuu itse Helsingissä ja matkat alkoivat jo tuntua liian pitkiltä joka päivälle, kun taas minä asun perheeni kanssa tässä Lohjalla, kertoo Karabugday.

Karabugday ei antanut Virkkalan ravintolan lopettamisen estää astumasta uuden ravintolan kuskin paikalle, olihan hänellä ennen Virkkalaakin ollut ravintoloita.

Aloitamme Ojamolla vaimoni kanssa kahdestaan. Samat palvelut ja aukiolot säilyvät kuten tähänkin saakka ja kotiinkuljetus jatkuu myös. Tuomme ruokalistalle pastat sekä talon pihvin, ja lounaalle tulee tarjolle pitsabuffet, josta saa koko lounaan ajan lämmintä pizzaa. Tervetuloa testaamaan uusia pasta annoksiamme, kuten kanapastaa tai vuohenjuustopastaamme.

Karabugday kertoi myös, kuinka hän ei voi olla tekemättä töitä, ja onneksi perhe tukee häntä ja hänen yritystoimintaansa.

Perheen tuki auttaa jaksamaan töissä sekä vaikeina aikoina, että kiire aikoina, kertoo Karabugday vaimoaan eritoten kiittäen.

Uusi ravintola Virkkalaan

Virkkala on pieni alue Lohjaa, mutta Virkkalassa on monia ravintoloita. On iltaravintola Karanteeni ja useampi pieni pitseria aivan Virkkalan keskustassa, sekä pari kahvilaa, jotka tarjoavat myös lounasta. Lisäksi Kalkkipetterin alueella on sekä kahvila, että lounastarjoilustaan kuuluisa Evästorppa. Nyt Virkkalaan aukeaa Virkkalantie 2:een Rengasmestareiden yläkertaan uusi ravintola.

Clubhouse Grill on muista kaupungin ravintoloista poikkeava jo siinäkin mielessä, että ravintolasta ei saa pitsoja(!)

Clubhouse on Dennis Ian Diosanan ravintola, jonka ruokalista perustuu maukkaisiin burgereihin sekä itsetehtyihin ranskalaisiin. Saatavilla on myös bataattiranskalaiset, salaattia, erilaisia artesaanijäätelöitä ja löytyy ruokalistalta myös pitkään kypsytettyä porsaanlihaa, parmesaania ja ranskalaisia annoksessa, joka on sopivasti nimetty Caddy Fries- annokseksi. Annokset ovat pääsääntöisesti gluteenittomia, ja kasvis ja vegevaihtoehtojakin pieneltä listalta löytyy. Kaikki Clubhousen hampurilaiset ovat laktoosittomia.

Hampurilaisten ja ranskalaisten ystävien kannattaakin testata Denniksen hampurilaiset heti ennen jouluruokailuja.

Lohjalaiset ravintolat

Lohjalla on oma Facebook Lohjan ravintolat, jossa vajaat 2000 lohjalaista seuraa, mitä alueen ravintolat tarjoilevat. Kanavalla ei valitettavasti näy kaikkien ravintoloiden uutuudet, tai tarjoukset, mutta hyvällä valikoimalla sekä iltaviihteen tarjontaa, että ruokaravintoloita, sekä lähes joka kuukausi on tarjolla arvontoja.

Kanavaan tulee tasaisesti myös uutisia kahviloista ja reseptejä kotikokeille. Kanavassa on myös ollut useampia kyselyitä lounassuosikeista ja omasta paikallisesta ravintolasuosikista. Arvonta ja kyselyvastaukset on jätetty kaikille nähtäville, ja listauksista voi löytyä hyviä vinkkejä myös paikallisille ravintoloitsijoille, sillä ei jokaisen aina tarvitse tehdä samoja ruokia naapurin kanssa, kuten nyt avaava Clubhouse Grill tekee, tuoden aivan uusia ruokatuotteita lohjalaisten saataville.

Kommentoi kirjoitusta