Kiskon pitkä kaivosperinne saa jatkoa, kun Lesel Oy:n omistama Kalkkisillan Kaivos aloittaa syksyllä toimintansa. Kiskon vuosisatoja tunnettu kalkkiesiintymä oli vain lyhyen ajan ilman kaivostoimintaa: Edellisen kalkkitoimijan louhinnat loppuivat viereisellä Hyypiänmäellä loppuvuonna 2020 ja Lesel Oy:n uudella kaivosalueella Kiskon Multsillassa, alkaa toiminta elokuun 2021 aikana.

Kaikki alkoi tavallaan jo 2020 kun nykyinen Lesel Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Leikkonen potkiskeli kiviä pellon laidalla. Hän päätti laittaa yhden näistä vaaleista kivistä taskuunsa, ja näyttää tutulle kiviharrastajalle. Siitä keskustelusta alkoivat alkutahdit nyt avattavalle kalkkikaivokselle. Yritys oli jo olemassa, sillä Leikkonen oli neljän muun maanviljelijän kanssa jo aiemmin perustanut Lesel Oy:n tavoitteena löytää jotain liitännäiselinkeinoa maatalouden rinnalle.

Alkuvaiheessa tuotanto keskittyy Farmarin Oma Kalkkiin

Alkuvaiheessa tuotanto keskitetään peltokalkin valmistukseen, jota käytetään peltojen maanparannukseen. Peltokalkki, tuotenimeltään Farmarin Oma Kalkki, on luonnollinen tuoteavaus, sillä Lesel Oy:n omistajat eli salonseutulaiset maanviljelijät tiedostavat ylläpitokalkituksen merkityksen peltoviljelyssä. Peltokalkki on puhdas luonnontuote, jonka valmistukseen ei käytetä muita raaka-aineita kuin louhittua kalsiittikiveä, joka murskataan mekaanisesti sopivaan raekokoon. Peltokalkin lisäksi Lesel Oy aikoo jalostaa puhtaita kalkkituotteita jatkossa myös piharakentamiseen, vesistöjen puhdistamiseen ja teollisuuden savukaasujen puhdistamiseen.

Alueen on tutkinut Geologian Tutkimuskeskus, jonka tutkimusten mukaan alueella riittäisi kalkkikiveä louhittavaksi vuosikymmeniksi. Nyttemmin alueelle on jo rakennettu yli 2 kilometriä uutta tiestöä, varastointialue, meluvallit sekä laskeutumisallas viipymäaltaineen.

Kalkituspalvelun jälleenmyynnistä vastaa Lantmännen Agron paikalliset maatalouskaupat

Kokonaisvaltainen kalkituspalvelu sisältää peltokalkin lisäksi myös kuljetuksen ja kalkin levityksen pellolle. Kalkituspalvelun jälleenmyynnistä vastaavat Läntmännen Agro Salon ja Karjaan maatalouskaupat, joiden toimialueet kattavat Salon seudun, Someron ja Kemiön lisäksi myös koko Läntisen Uudenmaan.

Olemme tyytyväisiä, että paikalliset Lantmännen kauppiaat arvostavat lähellä tuotettua kalkkituotantoa. Kalkkituotannossakin kotimaisuus alkaa olla kohta harvinaista, sillä isommat kalkkitoimijat muuttavat omistustaan jo kansainväliseksi, kertoo Pekka Leikkonen.