Sami-Matti Trogen kilpailee tulevana lauantaina rallin SM-sarjan talvikauden viimeisessä osakilpailussa Joensuussa. SM Itäralliin 17-vuotias Trogen starttaa kartturi Topi Luhtisen kanssa tavoitteenaan ehjä suoritus. SM3-luokassa ajava Trogen ajaa ensimmäistä kautta rallin SM-sarjassa.

Ford Motorcraft -tiimissä kilpaileva lohjalainen sai kauteen lentävän lähdön Arctic Lapland Rallysta, jossa Sami-Matti Trogen ajoi neljänneksi. Edellinen osakilpailu Mikkelissä päättyi keskeytykseen.

– Mikkelissä oli kaikenlaista. Ensin juututtiin sumaan, ja kun sieltä selvittiin, alkoi Fiestan laatikko oireilla. Ensin hävisi kolmonen ja toiseksi viimeisellä erikoiskokeella oli enää kakkonen käytössä, Trogen kertaa uran toista SM-osakilpailua.

Trogen oli ”Tunturissa” hyvässä vauhdissa, Mikkelin kilpailusta hän suomi itseään.

– Olin vähän nukuksissa alkupätkillä, siihen ei ole enää varaa. Siinä vaiheessa, kun sain rytmin päälle, alkoivat muut ongelmat. Olen katsellut vähän viime vuoden pätkiä videolta, Joensuun tiestö on erilaista kuin oli Mikkelissä. Nyt pitää olla hereillä heti ensimmäisen erikoiskokeen alusta asti.

Kuva: Merita Mäkinen

SM3-luokan Ford Fiesta on laitettu Ford Motorcaft -tiimissä uuteen uskoon.

– Fiestassa on nyt uusi laatikko, joten sen osalta kaikki on kunnossa. Ajamme vielä sellaisen ”ranteet vetreiksi” -testin, samalla tarkistetaan, että kaikki toimii. Ollaan valmiita ja lähdetään ajamaan ehjä ralli, halutaan hyvä päätös talvikaudelle, Trogen kertoo.

Kartanlukija, kuopiolainen Topi Luhtinen analysoi Mikkelin kilpailua ja on tyytyväinen uuteen tilanteeseen.

– Hyvillä mielin voidaan lähteä Itäralliin. Mikkeli poikkesi Tunturista sillä tavalla, että reitti kierrettiin vain kahdesti, joten halusin nähdä miten nuotti alkaa toimimaan uuden tilanteen edessä. ”Samppa” oli hyvin mukana, toki jotain pientä parannettavaa löytyi, mutta ei mitään suurempaa. Mikkelissä en halunnut hoputtaa, mutta nyt Joensuussa on tarkoitus lähteä alusta saakka kovaa, mennään tekemään omaa parasta suoritusta, Luhtinen pohtii.

Kiirettä riittää koko viikonlopuksi, sillä Williams Esport -tallissa ajava Trogen ajaa sunnuntaina BMW Driving experience 120 -sarjassa Sebring international radalla yhdysvaltalaisen Josh Thompsonin kanssa. Autona kaksikolla on BMW M8 GTE.

– Kyseessä on BMW-Motorsportin sarja, ja jokaisesta osakilpailusta voittaja etenee suoraan finaalikilpailuun. Valmistautuminen iRacing-kilpailuun jää vähän lyhyeksi, mutta koitetaan Joshin kanssa pistää parasta.

SM Itäralli käynnistyy lauantaina 29.2. klo 10:00 Joensuun torilta ja maaliin tullaan klo 18:35 alkaen. Kilpailussa ajetaan viisi erikoiskoetta, yhteispituudeltaan 100 km.

SM3-luokka 2/6
1) Lauri Joona 56p
2) Sami Pajari 32p
3) Aleksi Röyhkiö 32p

8) Sami-Matti Trogen 16p

Teksti: Toni Lönnroos