UHANALAISEKSI LUULTU TAPAHTUMA TULEE TAAS

Tarina alkaa vuodesta 2001. Sammatin Kievarissa järjestettiin pilkkikilpailun päätteeksi iltatapahtuma, jossa soitettiin paikallisin voimin jazzia ja huomattiin, että tässä olisi ainesta. Huikarin Eki keksi, että tapahtuman nimeksi sopisi Elijazz.

Seuraavina vuosina ei enää pilkitty, Elijazz vakiintui sammattilaiseksi kesätapahtumaksi, järjestäjäksi tuli Sampoyhdistys ry. Konsepti oli selkeä: tavoitteena oli tarjota elokuun ensimmäisenä perjantaina tasokasta jazzia Sammatin Kievarin terassilla.

Soitto soi ja yleisö kansoitti terassin pöydät. Kun ilta tummui ja viileni, kiskottiin villapaidat päälle ja jatkettiin. Elokuun ensimmäinen perjantai merkittiin kalentereihin, uudet liput varattiin. Esiintyjäluettelo tiedotettaisiin aikanaan, mutta laatu piti.

Monena vuonna liput oli myyty loppuun jo alkukesästä.

Elijazzin esiintyjäluettelo on ollut komea. Alkuvuosina maestro Esa Pethman oli vahvasti mukana, esiintyjänä ja taiteellisena johtajana. Esa Pethman Quartettin solistina ihastutti Iiris Rautio. Kesällä 2009 Claes Andersson ja Risto Oinaala Quartett, 2011 Antti Sarpila ja Sonja Lumme, 2012 Olli Ahvenlahti, 2017 Reija Lang trio ja Eero Koivistoinen Quartett…

PANDEMIA LAMAUTTI PARIKSI VUODEKSI

Elokuussa 2019 järjestetty Elijazz jäi sarjan viimeiseksi.

Esiintyjinä olivat Jussi Syren and the Groundbreakers sekä Jazz -legendat Kalle Kaartinen, sax, Reiska Laine, rummut, Jaska Harjula, piano, Pekka Lumme, kitara, laulu. Legendat soittivat myös edesmenneen Claes Anderssonin muistoksi.

Sammatin Kievari on toiminut Lohjan kaupungin omistamassa entisessä Koivikon koulussa. Kievarin terassin musiikkitarjonta oli tärkeä osa suvista kulttuuria. Tuulikki Elorannan heinäkuiset yhteislauluillat ja Elijazz – Sammatissa viihdyttiin, oliko se Lohjalle liikaa?      

Vuonna 2014 Lohja käynnisti toimet kiinteistön myymiseksi. Viivytystaistelua Sammatin Kievarin jatkon puolesta pystyttiin jatkamaan syksyyn 2019 asti, jolloin se suljettiin lopullisesti. Sammattilaisten käynnistämä Kievarin pelastusoperaatio päättyi tuloksettomana kesällä 2022. Elijazzista oli tullut koditon, jopa uhanalainen tapahtuma. 

Vuoden 2019 lopulla alkanut koronapandemia johti pian tiukkoihin rajoitustoimiin eikä Elijazzia olisi voitu järjestää, vaikka uusi paikka olisi löytynytkin.

Ainutlaatuisen sammattilaisen perinteen, Elijazzin tarinan luultiin jo päättyneen.

ELIJAZZ TULEE – NYT LOHJA SPA:N TILOISSA  

Tänä suvena Elijazz tulee takaisin. Tapahtuma järjestetään perjantaina 5.8.2022 Karjalohjalla, Lohja SPA & Resortin tiloissa, siis entisessä Päiväkummussa.

Tapahtuma alkaa kello 19.30. Ollaanko terassilla vai sisätiloissa, sen päättää säänhaltija. Joka tapauksessa hyvän jazzmusiikin ystävien on hyvä olla ajoissa paikalla.

Lavalle nousee kaksi kokoonpanoa: illan aloittaa Kaisa Mäensivu ja Perillä, toisena on New Orleans Stompers, lohjalaisen Leppälän perheen kolmen sukupolven soittajien kokoonpano.

Lohja SPA & Resorttin ravintolapalvelut ovat käytössä, lisäksi kylpylähotellilla on edullinen majoitustarjous Elijazziin osallistuville. Varaukset suoraan hotellista koodilla ELIJAZZ tai p.040-5440 400.

Kommentoi kirjoitusta