Nämä kuvassa olevat olennot voit tavata Sammatin Sampomäen kesäteatterissa ajalla 25.6.-14.7.
Vaahterateatteri esittää Yrjö Kokon klassikkokirjaan pohjautuvan, Matti Niemisen dramatisoiman ja Riku Kemppisen ohjaaman näytelmän Pessi ja Illusia. Musiikin ja äänet näytelmään on loihtinut Joonas Frestadius.

Pessi ja Illusia on koko perheen näytelmä, sadun maailmaan sijoittuva tarina rakkaudesta. Maan päälle lennähtänyt huoleton keiju, huolettomalta sateenkaarelta, Illusionistien suvusta, tapaa murehtivan peikon Pessimistien suvusta. On kevät ja elämä ympärillä herää kukkaan, pesiä rakennetaan ja poikasia syntyy.

Erilaisuudesta ja vanhempien varoituksista huolimatta nuoret pitävät toisistaan ja haluavat kulkea yhdessä. Ystävät, eläimet lähimetsästä, opastavat, antavat apuaan ja pyytävätkin sitä ja toki omat vaaransakin metsässä piilee. Taustalla, suuren veden takana kuuluu ihmisten, noiden luonnolle hieman vieraiden olentojen, käymä sota.

Rakkauden tiellä herää monia kysymyksiä; Voisiko keijukainen kävellä jalat maassa? Entä peikko nähdä itsensä, hymynsä lammen pinnasta? Voivatko erilaiset kohdata, rakastaa? Pessin ja Illusian tarina osoittaa, että kertomus voi olla samaan aikaan sekä kaunis, viisas, hauska että vakava.

Eläinlääkäri – kirjailija Yrjö Kokko (s.1903) kirjoitti Pessin ja Illusian jatkosodan aikana ja tarinassa ovat läsnä hänen elinpiirissään tärkeät aiheet; eläimet, luonto, rakkaus, syntymä ja kuolema. Yrjö Kokko kirjoitti teoksen alunperin aikuisille vuonna 1944, josta tulee tänä kesänä kuluneeksi juhlavasti tasan 80 vuotta. Kokko muokkasi myöhemmin tarinasta lapsille tarkoitetun version, joka julkaistiin vuonna 1963. Siitä syntyi satujen klassikko, josta on vuosien varrella tehty baletti, näytelmiä, elokuvia, kuunnelmia ja Japanissa myös sarjakuva. Sammatin Sampomäen luonnonläheisyys ja kauneus luovat tarinalle täydellisen satumaiset puitteet.

Lämpimästi tervetuloa satumaisiin tunnelmiin Sampomäen kesäteateatteriin!

Rooleissa: Antti Ollikainen, Minna Pitkonen, Riina Laukkanen, Mikko Korkea-aho, Mari Raunio, Heli Heininen, Laura Kairamo, Kari Ketonen, Risto Silvola, Sanna From, Jani Kaarlela sekä Tanja Talvensalo.

Liput: Netticket

Sampomäen kesäteatteri
Osoite: Torpantie 19, Sammatti

Ensi-ilta ti 25.6. klo 19

Muut esitykset:
Pe 28.6. klo 19
La 29.6. klo 16
Ti 2.7. klo 19
Ke 3.7. klo 19
Pe 5.7. klo 19
La 6.7. klo 16
Su 7.7. klo 16
Ti 9.7. klo 19
Ke 10.7. klo 19
Pe 12.7. klo 19
La 13.7. klo 16
Su 14.7. klo 16

Lisätietoja ja ryhmävaraukset:
www.vaahterateatteri.net

Kommentoi kirjoitusta