Saukkolaan on valmistunut tänä syksynä uusi lähiliikuntapaikka osana Lohjan lähiliikuntapaikkojen kehittämisohjelmaa. Lähiliikuntapaikka rakennettiin Myyräpuistoon (Pahassuontie). Lähiliikuntapaikalla on lasten leikkialue, aikuisten kuntoilualue sekä monen eri lajin harrastamiseen sopiva multisportareena, jolla voi esimerkiksi pelata koripalloa, salibandya ja futsalia tai vetää vaikka jumppatunnin. Samanlainen multisportareena löytyy Lohjalta myös Harjun urheilukeskuksesta. Lisäksi Saukkolan lähiliikuntapaikan alueelle on hankittu jalkapallomaalit ja kaksi frisbeegolf-koria.

Lohjan Liikuntakeskuksen liikuntakoordinaattori Toni Ojala kertoo, että Saukkolan lähiliikuntapaikka on osa liikuntakeskuksen lähiliikuntapaikkaohjelmaa, jonka puitteissa on aiemmin toteutettu lähiliikuntapaikat Järnefeltin koululle ja Pusulan keskustaan.

–Nummella on urheilukenttä ja koulun pihalla leikkivälineitä sekä areena, mutta Saukkolassa ei ole ollut tarkoituksenmukaisia liikuntamahdollisuuksia. Suurin osa alueen ihmisistä asuu kuitenkin Saukkolassa, joten näimme, että lähiliikuntapaikalle on siellä tarvetta, Ojala perustelee uuden lähiliikuntapaikan sijoittamista Saukkolaan.

Monipuoliselta lähiliikuntapaikalta löytyvät mm. lasten leikkialue sekä multisportareena, jolla voi pelata esimerkiksi koripalloa, salibandya ja futsalia tai pitää vaikka jumppatunnin.

Avajaisissa buffetti ja eri toimijoiden esittelyjä

Lähiliikuntapaikan avajaisia vietetään torstaina 1.10. kello 18.00–19.30. Paikalla ovat tuolloin mm. Saukkolan Pallo, Nummen Kipinä, Nuori Lohja ja Nummen VPK esittelemässä toimintaansa.

Lisäksi Saukkolan kyläyhdistys pitää buffettia. Poutaisella säällä tapahtumassa voi tavata myös Lohjan Liikuntakeskuksen pingviinimaskotti Taikan.

Tapahtumassa alueen asukkaat pääsevät tutustumaan uuteen lähiliikuntapaikkaan sekä alueen toimijoihin. Tapahtuman avajaispuheen tulee pitämään Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Markku Saarinen. Tapahtumaa tukee M. Landén Oy. Ojala toivottaa alueen asukkaat tervetulleiksi tutustumaan alueeseen ja kyselemään tarkemmin sen tarjoamista mahdollisuuksista.

Lähiliikuntapaikalta löytyy kuntoilualue myös aikuisille.

Panostuksia lähiliikuntaan

Palaute lähiliikuntapaikoista on ollut hyvää.

–Lähiliikuntapaikkojen perimmäinen tarkoitus on tuoda matalan kynnyksen, maksuttomia liikuntamahdollisuuksia eri puolille Lohjaa. Esimerkiksi Pusulassa lähiliikuntapaikka on lisännyt liikkumista ja aktiviteettia niin koulun käytössä kuin iltakäytössäkin, Ojala kertoo.

Tulevaisuudessa vuorossa on vielä yksi lähiliikuntapaikka, joka tulee Ojamolle uuden yhtenäiskoulun yhteyteen. Sen jälkeen lähiliikuntapaikkaohjelma on taputeltu. Ojala kertoo, että silloin arvioidaan, kuinka hyvin ohjelmalla on saavutettu toivotut tavoitteet ja onko malli hyvä jatkossakin. Kehitettävää ainakin riittää. Pusula ja Saukkola ovat nyt saaneet lähiliikuntapaikkansa, mutta miten on esimerkiksi Karjalohjan ja Sammatin laita.

–Sammattiin perustettiin pari vuotta sitten frisbeegolf-rata yhdessä alueen eri toimijoiden kanssa ja Karjalohjalla on urheilukenttä. Esimerkiksi näiden alueiden kehittämistä pohditaan jatkossa, Ojala toteaa.

SMS