Ikäihmisille etsitään nyt ystäviksi toisia ikäihmisiä.

Suomen ensimmäinen vanhusseurapalveluyritys Seurana Oy laajentaa toimintaansa Lohjalle. Toiminnan ajatuksena on, että ikäihmisten seurana ja ystävinä toimivat toiset ikäihmiset. Samantapaista palvelua järjestää moni vapaaehtoistoimijakin, mutta Seuranan eläkeläiset saavat palkkaa ikäihmisten kanssa viettämästään ajasta.

Toimitusjohtaja Mirka Saarinen perusti Seuranan vuonna 2017, kun hänen oma isoisänsä kaipasi juttukaveria. Isoisä asui toisella paikkakunnalla, joten läheiset eivät pystyneet olemaan hänen seuranaan kovin usein.

–Isoisä asui hoivakodissa. Ajattelin, että se olisi sosiaalinen paikka, jossa sotaveteraanit voivat pelata korttia pöydän ääressä. Monet asukkaista olivat kuitenkin niin huonokuntoisia, ettei heistä ollut seuraa sosiaaliselle isoisälleni. Lähdin sitten etsimään isoisälle kaveria, joka voisi esimerkiksi lukea hänen kanssaan lehteä ja viedä välillä vaikka torikahville, Saarinen kertoo.

Hän kartoitti ensin vapaaehtoistoimijoiden tarjoamia mahdollisuuksia, mutta pian kävi selväksi, että vapaaehtoisista on pulaa kaikkialla eivätkä he ehdi tavata ikäihmistä etenkään säännöllisesti.

–Mietin, että Suomessa on varmaan muitakin, jotka haluaisivat vanhusläheiselleen seuraa, joten olisiko tässä uuden palvelun paikka.

Idea on otettu innolla vastaan niin asiakkaiden kuin Seuranassa työskentelevien eläkeläistenkin parissa. Siinä on kuitenkin ollut kova työ, että palvelu on ylipäätään saatu ihmisten tietoon.

–Moni on sanonut, että olisipa tiennyt tällaisesta ihanasta palvelusta jo aiemmin, Saarinen kertoo.

Ajatuksena on tarjota ikäihmisille vertaistukea, joten siksi ystävätkin ovat nimenomaan eläkeläisiä.

–Kun etsin isoisälleni seuraa, hän toivoi vertaistuellista henkilöä. Hän halusi jutella vanhoista asioista. Mielessä olivat esimerkiksi 50- ja 60-lukujen iskelmät. Eläkeläisillä on elämänkokemusta, Saarinen toteaa.

Myös kiireettömyys on erittäin tärkeää.

–Eläkeläisillä on myös läsnäolon taitoa. He eivät hötkyile, eikä heillä ole kiire esimerkiksi kotiin lasten luo.

Saadakseen palvelulle vahvemmat ammatilliset hartiat Saarinen suoritti Jyväskylän yliopistossa gerontologian perustutkinnon.

Seuranassa ikäihmisten kaverit ovat itsekin ikäihmisiä. Monista vapaaehtoistoimijoista poiketen Seuranassa he saavat myös palkkaa. (Kuva: Matti Autio, Seurana Oy:n kuvapankki)

Molemminpuolinen hyöty

Seuranan kautta ikäihmisten seuralaisina toimii tällä hetkellä 150 eläkeläistä ympäri Suomea. Työpaikkana Seurana on siitä harvinainen, että sen työntekijöiden keski-ikä on 67 vuotta.

–Vapaaehtoisilta ei voi vaatia ihan samanlaista sitoutumista esimerkiksi aikoihin, mutta tässä on kyse maksetusta palvelusta. Vanhus määrittelee, milloin hän haluaa seuraa. Omaisille lähetetään käynnin jälkeen aina kuulumiset. Lisäksi ihmisille pitää maksaa heidän tekemästään työstä, Saarinen sanoo.

Hyöty on molemminpuolinen.

–Tässä on positiivisuuden kehä, kun vanhukset ovat tyytyväisiä saatuaan seuraa, omaiset voivat olla hyvillä mielin ja seuralaisina toimivat eläkeläiset nauttivat siitä, että he saavat tehdä merkityksellistä työtä. Toki myös palkkio tuntuu hyvältä lisältä eläkkeen päälle, Saarinen sanoo.

Hän kertoo erään seuralaisena toimivan eläkeläisen sanoneen, että antaessaan ikäihmisille hän saa itse tuplana takaisin. Eräs palvelun asiakas taas iloitsi jo vuoden jatkuneesta ystävyyssuhteesta ja totesi, että kuolisi tylsyyteen ilman sitä.

(Kuva: Matti Autio, Seurana Oy:n kuvapankki)

Etsinnässä suurella sydämellä varustettuja ystäviä

Nyt Seurana on laajentamassa Lohjalle, sillä jossain täällä ikäihminen odottaa ystävää.

–Usein lähdemme laajentamaan uuteen kuntaan, kun omaiset ottavat yhteyttä, että heidän läheisensä jossain päin Suomea tarvitsisi seuraa, Saarinen kertoo.

Saarinen muistuttaa, että koronapandemia on lisännyt ikäihmisten yksinäisyyttä entisestään. Hän toteaa, että Suomessa on yhteensä noin 400 000 yksinäisyyttä kokevaa ikäihmistä. Palvelun voi ostaa ikäihminen itse tai hänen läheisensä. Puolet asiakkaista asuu kotona, puolet hoitolaitoksissa. Asiakkaalle palvelu on maksullista, mutta kotitalousvähennyksellä sen hinnasta saa pois 60%. Saarinen kertoo, että myös kunnat ovat aktivoituneet ostamaan vanhusseurapalvelua kotihoidon vinkkaamille yksinäisille ikäihmisille.

–Ensin omaista haastatellaan vanhuksen tarpeista ja sitten tehdään maksuton tutustumiskäynti hänen luokseen. Omainenkin on silloin usein paikalla. Sitten mietimme, kuka työntekijöistänne olisi sopiva seuralainen juuri tälle vanhukselle. Löytyykö esimerkiksi yhteisiä harrastuksia tai ollaanko kotoisin samalta kylältä.

Seurana etsiikin nyt myös Lohjalta suurella sydämellä varustettuja seuralaisia ikäihmisille. Sydämen lisäksi toivotaan maalaisjärkeä, luontaista kunnioitusta ikäihmisiä kohtaan ja sitoutumista.

–Ystävyyssuhteen on tarkoitus olla pitkäaikainen. Jos se loppuu kovin lyhyeen, se tuntuu ikäihmisestä ikävältä, Saarinen toteaa.

SMS

Mirka Saarinen sai idean Seuranasta, kun hänen oma isoisänsä tarvitsi kaveria. (Kuva: Matti Autio, Seurana Oy:n kuvapankki)