Suositut sijoituskurssit jatkuvat Hiiden opistossa syksyllä 2022.

Lohjan Seudun Osakesijoittajat ry ja Vihti-Karkkilan Osakesäästäjät ry jatkavat sijoituskurssien järjestämistä yhteistyössä Hiiden opiston kanssa Lohjalla ja Nummelassa.  Lohjalla järjestetään kuusiosainen Sijoittamisen peruskurssi alkaen 7.9 ja neliosainen Osakesijoittamisen peruskurssi alkaen 26.10.   Nummelassa järjestetään neliosainen Sijoittamisen yleiskurssi alkaen 7.9.

Lisäksi Vihti-Karkkilan Osakesäästäjät ry järjestää yhdessä Karkkilan työnväenopiston kanssa Sijoittamisen yleiskurssin Karkkilassa alkaen 28.9, kurssin sisältö on sama kuin Nummelan kurssilla.

”Maailman pörssit ovat tuottaneet hyvin aina viime talveen asti, mutta tämän vuoden keväällä koettu pitkästä aikaa reipasta laskua.  Nousut ja myös laskut kuuluvat asiaan, eikä pitkäjänteisen sijoittajan tarvitse turhaan huolestua edes laskumarkkinan aikana”, toteaa Lohjan Seudun Osakesijoittajat ry:n puheenjohtaja Harri Viinanen. ”Kun ymmärtää miten sijoitusmarkkinat toimivat ja sijoitussuunnitelma on kunnossa, voi sijoittaja nukkua yönsä rauhassa riippumatta pörssikurssien suunnan heilahduksista”, toteaa Viinanen.  ”Sijoittamisen peruskurssi sopii aloittelijoille ja jonkin verran sijoituskokemusta ja sillä käydään läpi perusasiat mitä sijoittamisessa tarvitaan. Osakesijoittamisen peruskurssi antaa tarvittavat eväät, jos tahdot rahastojen sijaan sijoittaa suoraan pörssiosakkeisiin.”

”Osakkeisiin ja rahastoihin sekä asuntoihin sijoittaminen kiinnostaa yhä useampaa suomalaista kotitalouksien vaurastumisen myötä. Yli miljoona suomalaista on sijoittanut varojaan sijoitusrahastoihin ja pörssiyhtiöiden osakkeita omistaa yli 950 000 yksityishenkilöä.

Osakesijoittaminen on suosittua, sillä se tarjoaa parhaan tuottopotentiaalin. Hyvien tuotto-odotusten vastapainona ovat erilaiset riskit, kuten yrityskohtainen riski ja markkinariski. Yrityskohtaista riskiä voidaan kuitenkin pienentää sijoittamalla varoja useiden eri toimialalla toimivien yritysten osakkeisiin, jolloin jäljelle jää arvonvaihteluun liittyvä markkinariski. Hajauttamalla säästöt eri omaisuusluokkiin eli osake-, korko- ja asuntosijoituksiin pystyy sijoittaja pienentämään arvonvaihteluriskiä.

Jatkuva kuukausittainen sijoittaminen on niin sanottua ajallista hajauttamista, jolla pienennetään markkinariskiä ja pyritään hyötymään arvonvaihtelusta”, kertoo Vihti-Karkkilan Osakesäätäjät ry:n puheenjohtaja Tuomo Paaso.

Hiiden Opiston sijoituskursseille voi ilmoittautua www.hiidenopisto.fi tai 044 369 1498

Karkkilan työnväenopiston kurssille voi ilmoittautua www.opistopalvelut.fi/karkkila  tai 044 767 4934

Sijoittamisen peruskurssi, Lohja, keskiviikkoisin 7.9 – 12.10 klo 18.00 -19.30, hinta 27€Kurssi järjestetään Laurentius-talossa, Kirkkokatu 6, Lohja, luennoijana Harri Viinanen

Kurssi sopii aloittelijoille ja henkilöille, jotka haluavat vahvistaa jo alkanutta sijoittamisosaamistaan. Käytännönläheisellä kurssilla käydään läpi sijoittamisen perusasioita: mitä sijoittaminen on ja mitä sijoittamisella voidaan saavuttaa.

Luennot:

•        Taustalla vaikuttava psykologia ja syyt sijoittamiseen

•        Miten rakennat sijoitussuunnitelman ja pitäydyt siinä?

•        Riskienhallintaa

•        Mistä tuotot oikein tulevat?

•        Tavallisimmat sijoitustuotteet

•        Pääomaverotus käytännössä

Osakesijoittamisen peruskurssi, Lohja, keskiviikkoisin 26.10 – 16.11 klo 18.00 – 19.30, hinta 21€ Kurssi järjestetään Laurentius-talossa, Kirkkokatu 6, Lohja, luennoijana Harri Viinanen

Oletko joskus miettinyt, miten käytännössä sijoitetaan suoraan pörssiosakkeisiin? Silloin tämä kurssi on juuri sinua varten! Kurssilla käydään läpi mm. osakesijoittamisen käsitteet ja perusasiat, kaupankäynti pörssissä, miten löytää ja valita varteenotettavia osakkeita, salkun hallinta ja seuranta sekä mistä löytää tietoa.

Luennot:

•        Millaista on sijoittaa osakkeisiin, ja mitä tulee tietää?

•        Miten pörsseissä käydään kauppaa, ja mitä pörsseissä tapahtuu?

•        Miten yhtiöt hinnoitellaan?

•        Miten hallitaan salkkua ja riskejä? Mistä tietoa?

Sijoittamisen yleiskurssi, Nummela, keskiviikkoisin 7.9 – 28.9 klo 18.00 – 19.30, ilmainen

Kurssi järjestetään Kuoppanummen koulukeskuksessa, Kuoppanummentie 18, Nummela.

Luennot:

•        Osakkeet, Tuomo Paaso

•        Korko-, yhdistelmä- ja osakerahastot, Marja Peltonen

•        Asunto- ja kiinteistösijoittaminen, Kari Pitkänen

•        Perhe- ja perintöoikeutta sekä sijoitusten verotus, Sari Koskinen

Sijoittamisen yleiskurssi, Karkkila, keskiviikkoisin 28.9 – 19.10, ilmainen

Kurssi järjestetään Yhteiskoululla, Anttilankatu 2-4, Karkkila.

Luennot:

•        Osakkeet, Tuomo Paaso

•        Korko-, yhdistelmä- ja osakerahastot, Marja Peltonen

•        Asunto- ja kiinteistösijoittaminen, Kari Pitkänen

•        Perhe- ja perintöoikeutta sekä sijoitusten verotus, Sari Koskinen

Entistä joustavammat lainamarkkinat

Lainamarkkinat ja investointimahdollisuudet ovat kasvaneet digitalisaation kautta myös Suomessa, lainaa heti palveluita on netissä vaikka kuinka paljon, ja niissä voi vertailla edullisia lainoja. Lainojen vertailu ja kilpailuttaminen ovatkin tarpeen – varsinkin jos oikeasti olet hakemassa lainaa. Pienellä vaivalla voit säästää pitkän sentin.