Silja Törrönen aloittaa ensi vuoden helmikuussa K-Citymarket Lohjan kauppiaana. Nykyinen kauppias Hannu Mikkonen lähtee uusien haasteiden pariin.

Silja Törrönen siirtyy K-Citymarket Lohjan kauppiaaksi Lohjan K-Supermarket Lempolasta, jossa hän on ollut kauppiaana vuodesta 2018. Törrösen kauppiasura alkoi vuonna 2009 Lohjan jo lopetetussa K-Market Lohjanasemassa. Sieltä hän siirtyi vuonna 2011 kotiseudulleen Itä-Suomeen avaamaan uuden K-Supermarket Lehmon Kontiolahdelle. Kontiolahdelta hän palasi Lohjalle, ja K-Citymarket Lohja on kauppiaan neljäs kauppapaikka.

”Lähden innokkain mielin uuteen kauppaan: olen iloinen siitä, että kauppapaikka on juuri Lohjalla: olen vahvasti lohjalaistunut ja koen olevani täällä kotonani. K-Citymarket Lohja on kokenut vastikään täyden remontin, ja kaikki on viimeisen päälle hienossa kunnossa. Mikkonen on tehnyt valtavan hienoa työtä kaupan eteen, ja haluan jatkossakin pitää kaupan yhtä hyvässä kunnossa”, Törrönen kuvailee.

K-Citymarket Lohjan nykyinen kauppias Hannu Mikkonen siirtyy tammikuun 2022 lopussa uusien haasteiden pariin.

”Olen erittäin kiitollinen yli kahdestakymmenestä vuodestani K-Citymarket Lohjan kauppiaana. Vuodet ovat olleet antoisia, mutta nyt tuntuu siltä, että elämässä on hyvä tehdä muutakin, ja siihen on juuri nyt mahdollisuus. Olen iloinen, että hyvä ja kokenut kauppias K-Citymarket Lohjalle löytyi omalta kylältä”, Mikkonen sanoo.

Uuden kauppiaan tavoitteena on kehittää K-Citymarket Lohjaa edelleen entistäkin paremmaksi yhdessä henkilökunnan ja asiakkaiden kanssa. K-Citymarket Lohjan henkilökunta siirtyy vanhoina työntekijöinä Törrösen palvelukseen.

”Ensimmäisenä aion tutustua perusteellisesti kauppaan, sen henkilökuntaan ja asiakkaisiin. Sydäntäni lähellä ovat paikalliset tuotteet, ja ne ovatkin tulleet tutuksi nykyisessä kauppapaikassani K-Supermarket Lempolassa. Toteutan mielelläni asiakastoiveita ja haluan, että myymälässä uutuustuotteet ovat nopeasti hyllyssä. Koen, että kehitystyö tehdään vahvasti yhdessä henkilökunnan kanssa, tietysti asiakastoiveita kuunnellen”, Törrönen kuvailee.

Törrösen perheeseen kuuluu 5-vuotias Emil-poika sekä espanjanvesikoira Taika. Koulutukseltaan 37-vuotias Törrönen on yhteiskuntatieteiden maisteri, jonka lisäksi hän on suorittanut myös yrittäjän ammattitutkinnon sekä K-kauppiasvalmennuksen.

K-Citymarket on suomalainen moderni hypermarket, joka tarjoaa asiakkailleen monipuoliset valikoimat elintarvikkeita ja käyttötavaraa. K-Citymarket tunnetaan inspiroivista valikoimistaan ja palveluistaan, erinomaisesta ruokaosaamisesta sekä vaivattomasta asiointikokemuksesta. Jokaisessa K-Citymarketissa toimii kauppiasyrittäjä. Suomessa on tällä hetkellä 81 K-Citymarketia. www.k-citymarket.fi

K-Citymarket – Aikasi arvoinen kauppa.