SUOMI – Slush 2016 Helsinki

Slush 2016 järjestettiin Helsingissä 30.11.-1.12.2016. Tapahtumapaikkana oli Helsingin Messukeskus ja vieraaksi tapahtumaan saapui ihmisiä eri puolelta maailmaa. Yhdeksässä vuodessa tapahtuma on kasvanut muutaman sadan kansallisen yrittäjä- ja sijoittajatapahtumasta usean tuhannen vierailijan kansainväliseksi tapahtumaksi, jossa erilaisia Slush-tapahtumia riittää kahden päivän ajaksi todella paljon. Kyseessä on mahtava tapahtuma, jossa startup –yritykset kohtaavat median ja potentiaaliset sijoittajat yhdessä paikassa lyhyen ajan sisään.

Yhdeksässä vuodessa johtavaksi tapahtumaksi

Aloitusvuosi 2008 toi aikanaan tähän päivään verrattuna varsin vaatimattoman tapahtuman. joka järjestettiin Kulttuuritehdas Korjaamolla. Muutaman ensimmäisen vuoden aikana osallistujamäärä nousi jo viiteensataan. Vuosi 2011 toi paikalle jo ihan eri lukemat vieraita, 1500 osallistujaa, 150 eri alojen kasvuyritystä ja 15 pääomasijoitusfirmaa. Tuosta lukemat melkein kolminkertaistuivat seuraavalle vuodelle. 2013 lukemat tuplaantuivat ja tuolloin tapahtuma löi kansainvälisesti lopullisesti läpi.

Vuoden 2014 tapahtuma sai jo suuret mittapuitteet kun vierailijoita oli 14 000. Tapahtuman osallistujiin kuului mm. 1400 kasvuyritystä, 750 sijoittajaa ja 120 pääomasijoitusyhtiötä. Toimittajia paikalla oli peräti 700. Kasvu jatkoi myös 2015 ja vuoden 2016 Slushiin marras –joulukuun vaihteeseen odotettiin jopa 17 000 kävijää Messukeskukseen. 2016 tapahtumassa mukana oli myös Slush Music, joka houkutteli paikalle musiikkialan tekijöitä eri maista. Erikoisuutena oli Finnairin kanssa yhteistyössä toteutettu tilauslento San Franciscosta Helsinkiin.

Yhteensä tapahtumaan saapui virallisten tietojen mukaan 17500 osallistujaa 124 eri maasta. Startup –yrityksiä oli reilut 2300, sijoittajia yli 1100 ja toimittajia yli 600. Vapaaehtoisia tapahtumaa tekemässä oli 2400 henkilöä. Kahden päivän ajan tapahtuma oli iso puheenaihe koko SoMessa, streemattiinhan koko tapahtuma suorana koko maailmalle. Mitä mahtaakaan olla luvassa vuonna 2017, sen aika näyttää.

Slush on vetovoimainen tapahtuma

Slush on jatkanut koko ajan kasvuaan ja mm. YLE uutisoi vahvasti tapahtumasta omilla sivuillaan tarjoten suoria lähetyksiä ja haastattelupätkiä paikan päältä. Kasvutarina muistuttaa hieman nettikasinoiden suosion kasvua jossa erilaiset kasinot netti pelaajille tarjoavat pelejä tietokoneen selaimille ja mobiililaitteille.

Nettikasinoiden kasvuun on toki monta eri syytä ja yhtenä isoimpana pidetään sitä, että kasinot jakavat pelaajalle ilmaista pelirahaa. Toki vetovoimatekijöitä on muitakin, helppo saavutettavuus ja isot voitot jotka voivat kohota jopa miljooniin euroihin, ovat luonnollisesti tuon alan vetonauloja.

Suomen suurimmaksi unelmahautomoksi tituleerattu Slush-tapahtuma tarjoaa omia vetonaulojaan kuudella eri tapahtuma-areenalla kahdeksi päiväksi. Tapahtumia, joissa jopa 17 000 ihmistä voivat tavata toisensa. Yrittäjät, sijoittajat ja media ottavat lavan haltuun ja jakavat omia ideoitaan ja näkemyksiään ja yrittävät saada näille omat tukijansa.

Vuoden 2016 Slush tarjosi monipuolisesti erilaisia tapahtumia ja nähtiinpä tapahtumassa myös Lightneer –yrityksen upouuden Big Bang Legends –pelin julkaisu. Kyseessä on Rovion, eli Angry Birds –brändin luojan, Peter Vesterbackan uuden yrityksen peli, jossa opetetaan lapsille hiukkasfysiikkaa ja jaksollista järjestelmää.