Perinteinen Nummu-Pusulan ratsastusseuran järjestämä suunnistusratsastustapahtuma pidettiin jälleen 25.9. hyvässä säässä. Pusulan Keräkankareen vaihtelevissa ja haastavissakin maastoissa kävi
kartanlukutaitoaan kokeilemassa 10 joukkuetta, joihin kuului yhteensä 22 ratsukkoa. Joukkueet saivat valita 5 tai 10 km reitin ja rasteja oli vastaavasti 5 tai 10.
Tänä vuonna aina pelkkä rastin löytäminen ei välttämättä riittänyt, vaan joukkueet ratkoivat myös tehtäviä. Tehtävien aiheet liittyivät esimerkiksi järjestävään seuraan, paikkakuntaan tai hevosiin yleisesti. Kuten suunnistukseen kuuluu, pari ”pummiakin” tuli ja aivan kaikki joukkueet eivät saapuneet maaliin ihanneajan puitteissa. Mutta tapahtuman tarkoitus ei ole niinkään kilpailla hampaat irvessä, vaan antaa ratsukoille mukavaa ja rutiineista poikkeavaa tekemistä. Olipa yhdessä joukkueessa vaihdettu osiakin niin, että huoltojoukot eli miehet, nousivat hevosten selkään ja naiset toimivat avustajina. Hatunnoston arvoinen temppu, varsinkin kun miehet eivät selässä kovin monesti ennen kisoja olleet ehtineet käydä.

Suomessa ei juuri järjestetä vastaavia tapahtumia, joten hieman harvinaisemmasta lajista on kyse. Lohjan lisäksi lajia tuo tunnetuksi ainakin Kajaanin Ratsastusseura Ride-O ratsastussuunnistustapahtumillaan. Tapahtuman juuret löytyvät keskieurooppalaisesta Hubertus-ratsastuksesta ja perinteinen ketunmetsästys onkin Lohjalla pidetty mukana tapahtumassa rasteille piilotettujen kahden pehmoleluketun muodossa. Tänä vuonna ketut saivat kuitenkin olla rauhassa, sillä yksikään joukkue ei niitä löytänyt. Ketut ovat varmasti mukana ensi vuonnakin, mutta muuten tapahtuma tuntuu elävän omaa elämäänsä ja on joka vuosi hieman erilainen.
Teksti: Markku Lehtola
