
Lohjan kuusi tiekirkkoa oppaineen odottavat kesäkävijöitä, myös Metsolan kappelin arkkitehtuuriin pääsee tutustumaan
Kesällä on hyvä mahdollisuus tutustua Lohjan erilaisiin kirkkoihin, kun kuusi kirkkoa toimii tiekirkkoina. Laajasti avoinna olevissa kirkoissa paikalla on myös opas. Tiekirkkokausi kestää kesäkuun alusta elokuun alkupuolelle saakka.

Museo meille kaikille – Lohjan Museolle avustus Museovirastolta
Lohjan Museo aloittaa kehityshankkeen, jossa museon toimintaa suunnataan entistä vahvemmin käsittämään koko nykyisen Lohjan alue. Museovirasto on myöntänyt museolle avustuksen ammatillisesti hoidettujen museoiden innovatiivisille hankkeille. Lohjan Museon hanke Koko Lohjan museo sai avustusta 43 000 euroa.

Yhden valtuustokauden päätös – syksyllä on valtuustossa uudet tuulet
Lohjan kaupunginvaltuuston tämän valtuustokauden viimeinen kokous käytiin läpi viime keskiviikkona kevyellä asialistalla. Kokouksen suurinta antia lienee ollut lopettavien valtuutettujen muistaminen ja asioiden siirtäminen tulevalle valtuustolle, joka aloittaa toimessaan kesälomien jälkeen. Samalla päättyi valtuustonpuheenjohtajan Joona Räsäsen 12 vuoden valtuustonpuheenjohtajan työt, josta hän kiitteli vuolaasti koko valtuustoa sekä Lohjan kaupunginjohtajaa Pasi Perämäkeä, joka otti työn vastaan tasoittamaan silloista tilannetta Lohjalla. Kuten Räsänen muisteli, harvemmin on yhden valtuustokauden aikana valittu kaupunginjohtajaa peräti kolme kertaa.

Säästäminen ja aika- koska pitäisi aloittaa
Säästämisestä ja sen keinoista puhutaan nykyään entistä enemmän. Siitä on tehty myös televisio-ohjelmia, lähes realityviihdettä. Mutta miten me suomalaiset säästämme, ja miten sinä itse suhtaudut säästämiseen ja säästämisen nykyaikaisiin mahdollisuuksiin?

VIRKKALAN KIRKKO SAAMASSA HISTORIATEOKSEN
Historiantutkija (FM) Sanna Luukkonen kokoaa kirjaa Virkkalan kirkon ja hautausmaan historiasta. Virallisten asiakirjojen tietoja elävöittämään kaivataan paikallisten asukkaiden muistoja niin kuvien kuin tarinoidenkin muodossa.

Paloniemen kartanon huvimajan kunnostus ja siirto Lohjan museon alueelle
Paloniemen kartanon huvimaja edustaa merkittävää osaa Lohjan kulttuuriperintöä. Tämä arkkitehti Eliel Saarisen suunnittelema rakennus on historiallisesti ja arkkitehtonisesti arvokas. Hanke liittyi kiinteästi Lohjan kaupungin 700-vuotisjuhlavuoden viettoon ja nyt tänä vuonna kaupungin oli tarkoitus saada siirto toteutettua, mutta hankkeen kustannukset ovat nousseet yli hyväksytyn tason.

Lohja ja uusi datakeskus: Mahdollisuudet ja haasteet
Datakeskukset ovat nykyaikaisen digitaalisen talouden perusta, mahdollistaen lukuisia palveluita ja toimialoja, joista olemme yhä riippuvaisempia. Lohjan Virkkalaan suunniteltu uusi datakeskus on merkittävä hanke, joka voi tuoda alueelle taloudellisia mahdollisuuksia, mutta samalla se herättää tärkeitä kysymyksiä sen taustasta, mahdollisista ongelmista ja kansallisesta näkökulmasta.

Väyläviraston Hyvinkää–Hanko-ratahankkeen riskipuiden poistoon liittyvä työ on keskeytetty kesän ajaksi
Väyläviraston Hyvinkää–Hanko-radan sähköistys ja tasoristeyksien parantaminen -hankkeessa on päätetty keskeyttää maaliskuussa käynnistetty riskipuiden poistoon liittyvä työ Hyvinkää–Karjaa-rataosuudella 7.5.2025 alkaen. Keskeytyksen syynä on alueen asukkailta tullut runsas palaute.

Degerby skolanin joukkue voittoon Kierrätysexpertit-kisassa
Rosk’n Rollin vuotuinen nelosluokkalaisille järjestämä kierrätysaiheinen kilpailu on ratkennut. Länsi-Uudenmaan taitavimmat ja nopeimmat kierrätysosaajat tulevat tänä vuonna Inkoon Degerby skolanista.

Joddböle V ja Blastr Green Steel tehdas
Inkoon kunnanhallitus on hyväksynyt Joddböle V -asemakaavan, mikä merkitsee merkittävää edistysaskelta Blastr Green Steelin suunnitteleman vähäpäästöisen terästehtaan ja vetytehtaan toteuttamisessa. Samalla Blastr, alueen maanomistajat ja Inkoon kunta ovat allekirjoittaneet maankäyttösopimuksen, joka määrittelee infrastruktuurin kustannusten jakamisen. Tämä kehitys mahdollistaa hankkeen siirtymisen seuraavaan vaiheeseen, jossa haetaan ympäristö-, vesi- ja rakennuslupia.

Mustionjoen kalatiet taas auki – seuraa vaelluskalojen nousua suorana Kalastriimistä
Vaelluskalojen nousua Mustionjoen Åminneforsin kalatiessä Raaseporissa voi seurata tänä keväänä ensi kertaa suorana Kalastriimi-lähetyksen kautta. Raaseporin kaupungin huoltohenkilöstö ja Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n asiantuntijat ovat avanneet maanantaina 5. toukokuuta Mustionjoen kalateiden luukut.

Äitienpäivän psykologia
Äitienpäivä on monelle perheelle yksi vuoden tunnepitoisimmista juhlapäivistä. Se herättää rakkautta, kiitollisuutta, mutta myös odotuksia ja mahdollisia pettymyksiä. Äidit usein kantavat valtavaa tunnekuormaa – halu olla täydellinen äiti, saada perheeltä huomiota ja kokea, että heidän roolinsa nähdään ja arvostetaan. Tämä juhlapäivä voi nostaa esiin alitajuisiakin tunteita niin äideissä kuin heidän läheisissään: onko kiitos tarpeeksi? Onko muistaminen oikeanlainen? Nämä pohdinnat liittyvät suoraan siihen, kuinka ihmiset kokevat oman arvonsa perheenjäsenenä.

Miksi lainavertailu on tärkeää – 3 vinkkiä parempiin ehtoihin
Voi olla hyvä idea vertailla lainoja ennen päätöksentekoa – se voi säästää paljon rahaa. Tässä artikkelissa kerrotaan, miksi lainoja kannattaa vertailla, mitä kannattaa ottaa huomioon ennen lainanottoa ja annetaan kolme vinkkiä parempien ehtojen saamiseksi.

Lohjan Liessaareen laaditaan hoito- ja käyttösuunnitelma
Lohjanjärvellä sijaitsevalle Liessaaren virkistys- ja ulkoilualueelle laaditaan hoito- ja käyttösuunnitelma vuoden 2025 aikana. Lohjan kaupunki on tilannut työn Sitowise Oy:ltä, joka vastaa tarvittavien luontoselvitysten toteuttamisesta sekä suunnitelman laatimisesta.

Moision uimarannan uimakielto puretaan
Moision uimaranta on yleinen ns. EU-uimaranta, ja sen veden laatu luokitellaan neljään eri luokkaan: erinomainen, hyvä, tyydyttävä ja huono. Luokituksen tarkoituksena on kuvata uimaveden laatua pitkällä aikavälillä, ja se perustuu edellisten neljän uimakauden aikana otettuihin valvontanäytteisiin.

Onko oma taloutesi tasapainossa – miten hoidat laina-asiasi
ainojen ja luottojen vertailu on tärkeä osa henkilökohtaista taloudenhallintaa. Eri lainatuotteet eroavat toisistaan korkojen, maksuaikojen ja ehtojen osalta, joten huolellinen vertailu voi säästää merkittäviä summia. Palvelut kuten Lainaaverkossa.fi tarjoavat mahdollisuuden saada useita lainatarjouksia yhdellä hakemuksella, mikä helpottaa vertailua ja päätöksentekoa.

Sähkösopimuksissa on eroja
Sähkösopimusten välillä on merkittäviä eroja, jotka vaikuttavat suoraan kuluttajan sähkölaskuun ja ympäristövaikutuksiin. Sopimustyypit, kuten kiinteähintaiset, pörssisähkösopimukset ja hybridisopimukset, tarjoavat erilaisia etuja ja riskejä. Kiinteähintainen sopimus tuo ennustettavuutta, kun taas pörssisähkö voi tarjota säästöjä markkinahintojen laskiessa, mutta vaatii aktiivista seurantaa.

Rantaradan kehittäminen etenee vauhdilla
Karjaa–Kauklahti-rataosuuden kehittäminen on osa laajaa Rantaradan kunnostus- ja parannustyötä, jonka tavoitteena on parantaa raideliikenteen sujuvuutta, turvallisuutta ja luotettavuutta. Väyläviraston johdolla toteutettava hanke tähtää siihen, että sekä henkilö- että tavaraliikenne voivat toimia ilman katkoksia ja viiveitä, vastaten tulevaisuuden liikennetarpeisiin. Työt on suunniteltu vaiheittain toteutettaviksi, jotta vaikutukset matkustajiin ja tavaraliikenteeseen pysyvät mahdollisimman hallittuina.


