Ajankohtaista

Talous ja yhteiskunta

taloustaito ja lainat

Vaikka mieli tekisi unohtaa, talouden hoito maksaa vaivan

Monelle meistä talousasiat ovat kuin hammasharjaus – se kuuluu rutiineihin, mutta ei välttämättä ole päivän kohokohta. On helppo ajatella, että hoidetaan sitten joskus, kun on paremmin aikaa tai enemmän energiaa. Kuitenkin, kun arjen kiireet painavat päälle, asioiden lykkääminen voi käydä kalliiksi. Pienillä teoilla ja muutaman minuutin panostuksella voi saavuttaa huomattavia säästöjä ja ennen kaikkea mielenrauhaa, kun oma talous on hallinnassa. Asioiden unohtaminen ei poista niitä, ja lopulta ne kasautuvat ja voivat aiheuttaa stressiä. Siksi on tärkeää tarttua toimeen, vaikka ajatus tuntuisi vastenmieliseltä. Pieni askel tänään voi olla iso helpotus huomenna. Halvin sähkösopimus ei ole vitsi, vaan rahanarvoinen hetki omaa aikaa.
Kuva (c) Eljas Rahikainen

Asemanpellonpuron ja Munkkaanojan talkookunnostukset sekä muu hoito

Tule talkoilemaan vesieliöiden elinympäristöjen parantamiseksi ja erityisesti oppimaan miten kunnostetaan taimenpuroa ja miten kutusoraikon teko käytännössä tapahtuu. Mitä työvälineitä tarvitaan ja miten niitä käytetään. Saat talkoissa käytännön opastusta ja ohjeistusta. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia. Tervetuloa!

Palvelualat nousuun: mitä kuuluu Lohjan alueen palveluille

Siinä missä kaikenlaiset tuotteet ovat valitettavan helppoja nykyaikana tilata netistä, eivät palvelut sentään ole karanneet online-maailmoihin. Siinä missä isot kansainväliset verkkokaupat ovat tulleet haittaamaan uusien myyntiliikkeiden avaamista, olemme saaneet jatkuvalla syötöllä uusia palveluita Lohjan ja Nummelan alueelle. Tällä kertaa kyselimme kauneudenalan yritysten ja partureiden sekä kampaajien uutisia.

Poliisi valvoo taajamien liikennettä koulujen alkaessa

Valvonta painottuu koulujen lähettyville päivisin 4.-22.8.2025. Valvonnan tavoitteena on taajamien liikenneturvallisuuden parantaminen ja erityisesti pienten koululaisten turvallisen koulumatkan varmistaminen sekä liikenneonnettomuuksien ennalta estäminen. Poliisipartiot myös jalkautuvat näkyvästi koulujen alueille.

Taloyhtiöiden asukkaille maksutonta jäteneuvontaa

Rosk’n Roll tarjoaa maksuttomia neuvontakäyntejä taloyhtiöille vähintään kymmenen henkilön ryhmille. Jäteneuvoja eli kierrätyskoutsi tulee paikalle ja opastaa asukkaita arkisissa jätehuollon kysymyksissä.

Lohjan seurakunnan Katupappila täyttää vuoden – Laurinpäiväksi valmistuvat uudet ikkunakuvitukset

Katupappila viettää ensimmäistä syntymäpäiväänsä Laurinpäivänä, lauantaina 9. elokuuta. 1-vuotias toimitila Laurinkadulla on löytänyt paikkansa eri-ikäisten kohtaamispaikkana ja sen toimintaa pyörittävät monin osin vapaaehtoiset. Juhlapäiväksi Katupappila ja seurakuntatoimisto saavat myös 18-vuotiaan Ylvaliina Mäkitalon suunnittelemat kollaasimaiset ikkunakuvitukset.

Saako suojatiellä ajaa sähköpotkulaudalla? Säännöt haltuun ennen sähköpotkulautailua

Sähköpotkulautailun säännöt ovat monelle vielä epäselvät. Poliisi ja Liikenneturva korostavat, että liikennesäännöt on tunnettava ennen kuin lähtee millään ajoneuvolla liikenteeseen – myös sähköpotkulaudalla. Esimerkiksi väistämissääntöjen heikko tuntemus voi johtaa vaaratilanteisiin ja pahimmillaan onnettomuuksiin. Jokaisen tiellä liikkujan tulee kerrata liikennesääntöjä.
digivaluutta

Digitaaliset valuutat tulee yhä suosituimmaksi

Yksi digitalisaation näkyvimmästä vaikutuksista on rahan käsityksen ja käsittelyn muutoksessa. Käteisen rahan käyttäminen vähenee samaan aikaan kun moni hoitaa taloutensa digitaalisesti, arkipäiväisistä maksuista säästämiseen ja sijoittamiseen verkossa.

Sähköpotkulaudat osana liikennevirtaa

Sähköpotkulautojen yleistyminen on tuonut uudenlaista dynaamisuutta katukuvaan, mutta samalla se on herättänyt keskustelua liikenneturvallisuudesta. Ne ovat nopeita ja käteviä kulkuvälineitä, jotka ovat löytäneet paikkansa niin työmatkaliikenteestä kuin vapaa-ajan huvittelusta. Niiden suosio on kasvanut räjähdysmäisesti erityisesti kaupunkialueilla, missä ne tarjoavat vaihtoehdon perinteisille kulkuvälineille ja voivat osaltaan helpottaa ruuhkia. Kuitenkin, kuten minkä tahansa uuden liikkumismuodon kohdalla, myös sähköpotkulautailuun liittyy omat riskinsä ja haasteensa, erityisesti kun kyse on liikennesääntöjen noudattamisesta ja muiden tienkäyttäjien huomioimisesta.
ykkös-lohja nettisivu

Paikallinen media ja some – missä mentiin metsään?

Ensin tuli internet ja sitten tulivat erilaiset sosiaalisen median kanavat. Me otimme ne kaikki ilolla vastaan, teimme kotisivuja ja availimme sosiaaliseen mediaan omia kanaviamme – näin teki suurin osa suomalaisista yrityksistä, seuroista ja yhdistyksistä.

Vesilläliikkujien vastuulla on selvittää missä saa veneellä tai vesijetillä ajaa

Lohja ja Vihti omaavat isot vesistöt, ja niiden rannalla tuhansia kesäasuntoja. Näiden lisäksi luonnollisesti myös lohjalaiset ja vihtiläiset itse omistavat veneitä, vesijettejä ja käyttävät niitä mahdollisuuksien mukaisesti. Mutta kuinka hyvin tiedät, missä ja miten niillä saa liikkua, ja onko veneessäsi kaikki tarvittavat asiat kunnossa?

Vapaaehtoiset turvaavat lasten kouluteitä Lohjalla

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Koulutien turvaajat -kampanja on käynnissä ympäri Suomen elokuussa koulujen alkaessa. Lohjalla turvaamme pienten lasten koulumatkan muistuttamalla autoilijoita ja muita teillä liikkujia hiljentämään vauhtia mm. Laurentius-koulun, Muijalan koulun, Ojaniitun koulun, Metsolan koulun, Asemanpellon koulun ja Perttilän koulun läheisyydessä.

Vainajien muistaminen: Kuolinilmoitus paikallislehteen – perinteen voima nykyaikana

Kuolema on väistämätön osa elämää, ja sen kohdatessa moni kokee tarvetta muistaa ja kunnioittaa poisnukkunutta. Yksi perinteisimmistä ja yhä merkityksellisimmistä tavoista on julkaista kuolinilmoitus paikallislehteen. Vaikka digitaalinen aika tarjoaa uusia tapoja surun jakamiseen ja muistamiseen, painetun lehden kuolinilmoitus säilyttää vahvan aseman, erityisesti paikallisyhteisöissä. Se on konkreettinen tapa tiedottaa menetyksestä, kutsua koolle läheiset ja osoittaa kunnioitusta vainajaa kohtaan.

Kaupunki ja kaupungin keskusta: tori

Tässä työssä kaupunkilehden toimittajana olen saanut nähdä, kuinka toria kehitetään, torilla järjestetään ja toria kehutaan ja haukutaan vuorotellen. Olemme saaneet vuosien aikana tehdä yhteistyötä useiden toritapahtumien kanssa yli kymmenen vuoden ajan ja näiden vuosien aikana on ollut selvää yksi asia: Lohjan torilla ei ole selvää asemaa Lohjan kaupungin strategiassa.

Paikallista lähituotantoa laadulla ja perinteillä

Tiesitkö, että Lohjalla toimii leipomo, joka täytti tänä vuonna 105 vuotta? Ja tiedätkö, että sen tuotteita löydät ympäri Lohjaa, niin S- kuin K-kauppojen hyllyiltä? Kyseessä on ikiomamme leipomo J.W.Virtanen Oy, jonka toimitusjohtaja Juha Räsäsen kanssa vaihdoimme sana tai parikin liittyen nykyajan leipomotuotantoon.
Lähiruokaa

Miten sinä voisit arvostaa enemmän lähiruokaa omalla toiminnallasi

Maa- ja metsätalousministeriön määritelmän mukaan lähiruoka tarkoittaa erityisesti oman alueen raaka-aineista tuotettua ruokaa, joka jalostetaan ja kulutetaan paikallisesti. Tavoitteena on tukea alueen elinvoimaa, työllisyyttä ja ruokakulttuuria. Lyhyet jakeluketjut luovat yhteyksiä tuottajan ja kuluttajan välille, lisäten ruokaan liittyvää luottamusta ja läpinäkyvyyttä.
pankkipalvelut

Vertailussa parhaat pankkipalvelut – löydä itsellesi sopivin vaihtoehto

Parhaiden pankkipalveluiden vertailussa käydään läpi keskeiset ominaisuudet, kuten tilivaihtoehdot, lainojen ehdot, säästömahdollisuudet sekä digitaaliset palvelut. Artikkeli esittelee eri pankkien tarjoamia ratkaisuja selkeästi ja puolueettomasti, jotta voit löytää omaan taloustilanteeseesi sopivan vaihtoehdon. Lisäksi vertailussa huomioidaan pankkipalveluiden helppokäyttöisyys, kulut ja korkotasot, auttaen sinua tekemään perustellun päätöksen oman taloutesi hallintaan.
Häät ja niiden rahoittaminen

Häät ja niiden rahoittaminen

Häiden suunnittelu alkaa usein siitä hetkestä, kun kihlapari päättää vihdoin alkaa toteuttamaan yhteistä juhlapäivää. Ensimmäisiä käytännön askeleita ovat hääpäivän valinta, alustava vieraslista ja juhlien luonteen päättäminen: ovatko ne intiimit perhehäät vai laajempi juhla ystäville, sukulaisille ja tuttaville. Näiden päätösten jälkeen aletaan kartoittaa juhlapaikkoja, pitopalveluita, kuvaajia ja muita palveluntarjoajia, jotka voivat täyttyä jopa vuoden etukäteen. Samalla on hyvä aloittaa budjettiluonnoksen laatiminen, jotta kokonaisuus pysyy hallinnassa alusta asti.