Kaupunkilehti Ykkös-Lohja on ilmestynyt nyt jo yli 30 vuotta. Suuren osan ilmestymisajastamme olemme ilmestyneet Lohjan lisäksi myös Siuntion pohjoisosiin sekä Nummelaan. Tämä tarkoittaa, että näin vuonna 2021 painostamme Salosta lähtee joka viikko vähintään 34 000 Ykkös-Lohja lehteä jakelijallemme eli Länsi-Uudenmaan Mainosjakelulle, joka sitten jakaa lehdet keskiviikon aikana.

Suurin osa lehdistä jaetaan koko Lohjan alueella. Jakamatta jäävät ne alueet, jotka eivät ole mainosjakelun piirissä, mutta Lohjan eri alueille jaetaan viikoittain noin 28 000 lehteä, jonka lisäksi Nummelaan jaetaan 7 000 kotitalouteen, Siuntioon 1 700 lehteä ja erillisenä kauppojen telinejakeluna 600 lehteä, tästä syntyy jokaviikkoinen noin 34 000 lehden jakelu.

Tämän tavallisen viikkojakelun lisäksi teemme aina kerran kuukaudessa laajennetun jakelun, jolloin lehti jaetaan lisäksi Vihdin ja Karkkilan alueille noin 10 000 lisäkappaleen voimin. Tällöin lehden saavat siis karkkilalaiset, kuin myös vihtiläiset Vesikansassa, Lusilassa, Oinasjoella, Jokikunnassa, Ojakkalassa, kirkonkylällä, Irjalassa, Vanjärvellä, Olkkalassa ja Haimoossa.

Voimakas digijakelu

Digitaalinen muutos on ollut viimeiset kymmenen vuotta vahva, ja se on tarkoittanut Ykkös-Lohjalle mediana sitä, että olemme vieneet lehden hyvissä ajoin nettiin. Itseasiassa kaikki omat artikkelimme ilmestyvät sellaisinaan myös netissä ja monesti nettiversiossa on enemmän kuvia kuin lehtiversiossa.

Lisäksi lehdessä ilmestyneet artikkelit löytyvät hyvin Googlen kautta lehtemme digisivuilta. Kävijöitä Ykkös-Lohjan nettisivuilla on yli 12 000 eri kävijää joka kuukausi ja lehden digiversio on luettavissa aina keskiviikosta lähtien myös nettilehtenä.

Kotisivujen lisäksi Ykkös-Lohjalla on tarjota paikallisille yrityksille myös erilaisia digitaalisia kanavia niin sosiaalisen median merkeissä kuin nettisivustoilla: lempola.fi, pappilankorpi.fi, virkkalassaonvoimaa.fi niistä esimerkkinä. Lisäksi monet mainoksista, jotka ovat lehdessä julkaistaan myös digijakelussa alueellisesti:
www.ostalohjalta.fi
www.ostavihdista.fi
sekä näiden Facebook-kanavissa kuten www.facebook.com/ostakarkkilasta

Ykkös-Lohja haluaa toimia paikallisten yrittäjien paikallisena kumppanina ja auttaa yrityksiä tavoittamaan potentiaaliset asiakkaat monikanavaisesti.
Valitettavasti viimeiset vuoden aikana olemme joutuneet vähentämään omaa käymistä yrittäjien luona ja olemme tehneet entistä enemmän etätöitä, joka samalla on kuitenkin kehittänyt myös omaa sekä asiakasyritysten digiosaamista, kiitos siitä kaikille.

Kasvava alue

Lohjan ja Vihdin yhteinen talousalue on kasvava. Sijaintimme pääkaupunkiseudun kupeessa ja Turku-Helsinki moottoritien varrella antaa alueelle mahdollisuudet, jotka ovat olemassa jopa ilman sitä Tunnin Junaa.
Ykkös-Lohja haluaa kertoa kaikista alueen yrityshankkeista, ja uusista tulokkaista ja ideoista koko Suomelle, ja siksi toivomme yritysten ottavan aktiivisesti itsekin yhteyttä kertoen omista uutisistaan, joita voimme jakaa sitten edelleen kanavissamme. Iso osa näistä julkaisupalveluista ovat maksuttomia, ja niiden tarkoituksena on vain tuottaa positiivista uutisointia alueemme virkeästä yrityselämästä ja yrittäjistä. Ole siis aktiivinen ja lähesty itse lehteämme hyvien uutisten ja vinkkien kanssa.

Joka viikkoinen 34 000 lehteä jakelussa on alueellisesti kattavin lehtimedia ja sen lisäksi netti tarjoaa digituen ja Googlen näkyvyyden kaikille artikkeleille. Yrittäjän markkinointisuunnitelmista ei kannata unohtaa Ykkös-Lohjaa vain siksi, että olisi nähnyt vain tämän jaettavan lehden – me olemme paljon muutakin.

KO