Teatteri Trala tuottaa kesällä 2024 Marianne Tikkasen käsikirjoittaman musiikkinäytelmän Teuvo ja Paperitaivas.
Näytelmä on Tralan toimesta esitetty talvella 2016 sisänäyttämöllä ja suuren suosion innoittamana näytelmä esitetään ensi kesänä Hiidensalmen ulkonäyttämöllä (Kuilukatu 4).

Teuvo ja Paperitaivas on hauska ja koskettava musiikkinäytelmä jonka tarina sijoittuu Hornankoskelle pienen paperitehdaskaupungin ympärille. Nyt tehdasta uhkaa lakkauttaminen. Toisille tehdas edustaa paperitaivasta, toisille tylsää elämää tehtaan varjossa.

Näytelmän musiikki on Leevi and the Leavings yhtyeen Gösta Sundqvistin tuotantoa.
Näytelmän ohjaa pitkän linjan näyttelijä/ohjaaja Jussi Salminen ja esityksen nelihenkistä livebändiä luotsaa Tuukka Pakalén.
Teatteri Trala on yli 30 vuotta Lohjalla toiminut harrastajateatteri joka pyrkii luomaan ja ylläpitämään kiinnostusta
teatteritaiteen tekemiseen matalalla kynnyksellä.

Ensi-ilta esitetään 29.6.2024 lauantaina klo 15:00, ja esityskausi jatkuu heinäkuun loppuun saakka. Produktio on suuren alkusuosion myötä myös optioinut lisäesityksiä elokuulle. Kannattaa siis olla nopea lippuvarausten kanssa!
Katso kaikki esityspäivämäärät, ja osta liput Lippupisteeltä, ja kaikilta R-Kioskeilta kautta maan!

Esitykset: www.teatteritrala.fi
Nähdään Teatterissa!

Kommentoi kirjoitusta