– Hulluus, hekottelee Riitta Väänänen, kun häneltä kysytään, mikä sai hänet perustamaan Lohjalle kiinteistönvälitysfirman.
Hulluus vaikuttaa ilmeen ja äänensävyn perusteella ehdottomasti myönteiseltä ominaisuudelta.
– Se on tietynlaista vapautta rakentaa työ ja työpaikka semmoiseksi, jossa itse viihtyy ja toivon mukaan myös työkaverit, Väänänen täsmentää.
Hän perusti Kiinteistönvälitys Riitta Väänänen LKV:n toukokuussa 2022. Kokemusta ja ammattitaitoa oli kertynyt kahdesta kiinteistönvälitysyrityksestä yhteensä kuuden vuoden ajalta. Sitä ennen hän oli toiminut Lohjalla koti- ja siivouspalveluyrittäjänä kymmenisen vuotta.
– Oman toimiston perustaminen väikkyi mielessä jo ollessani palkkalaisena. Ravintoloitsijan tyttärenä yrittäjyys lienee minulla verissä, Väänänen arvioi.
Ajankohta sai monet kuitenkin kurtistelemaan kulmiaan ja kummastelemaan, miksi hän luopui turvatusta palkkatyöstään. Rahapolitiikka oli alkanut kiristyä, ja pankit nostelivat korkojaan. Venäjän hyökkäys Ukrainaan tuntui energiakustannuksissa ja yleisessä taloustilanteessa. Kaiken lisäksi perheeseen iski suru: Väänäsen 18-vuotias poika menehtyi yllättäen.
– Piti vain nousta sängynpohjalta ja lähteä uuteen alkuun.

Henkilökunta kolminkertaistui

Ensimmäisen vuoden yritys toimi Kauppakadun yläpäässä vuokratiloissa, kunnes viime vapun jälkeen se muutti rapiat 100 metriä alemmaksi omaan huoneistoon, vastapäätä toria ja kuulua ”sokeripalaa.”
– Uuteen toimitilaan tulivat heti näyttävät ikkunamainokset. Monet ohikulkijat tekevät ikkunaostoksia, ja vaikkei heillä olisi todellisia ostoaikeita, ainakin nimi tulee tutuksi.
Bisnes lähti sujumaan alusta lähtien jopa odottamattoman hyvin. Pian Väänänen palkkasi firmaansa ex-työkaverinsa Pia Ajamon ja tämän vuoden puolella vielä Tiina Ekströmin.
– Meillä on kivaa keskenämme, ja haluamme myös, että kommunikointi asiakkaiden kanssa on helppoa ja mukavaa, Väänänen myhäilee.
Menestys näkyy myös numeroina. Kiinteistövälitysalan hintaseurantapalvelun listoilla olleiden asuntojen keskimääräinen myyntiaika viimeisen vuoden aikana Lohjalla on ollut 104 päivää. Sen sijaan Kiinteistönvälitys Riitta Väänänen LKV:llä se on ollut 56 päivää.
– Yksi syy on, että olemme aktiivisia, satsaamme mainontaan ja olemme hyvin tavoitettavissa päivästä ja kellonajasta riippumatta.

Remontoijat pulassa

Lohjalla toimii useita muitakin kiinteistönvälitysfirmoja. Riitta Väänänen sanoo, että kaikilla on oma asiakaskuntansa eikä kohteista ja reviireistä käydä valtaussotaa.
– Tunnen kaikki toimijat ja pidän heitä pikemminkin asiantuntevina kollegoina kuin kilpailijoina.
Pärjääminen edellyttää silti, että Lohjalle olisi tulijoita ja myytävää riittäisi. Väänäsen mukaan kaupunki on kaavoittanut omakotitaloalueita kohtalaisen mukavasti.
– Myös Lohjan vetovoima on kasvanut muun muassa runsaan tapahtumatarjonnan myötä. Näppituntumalta ostajissa on varsin paljon muualta muuttavia.
Väänänen arvioi, että heidän myytävistä kohteistaan noin 60 prosenttia on ollut omakotitaloja ja kerros- ja rivitalohuoneistoja kumpiakin 20 prosenttia. Kysyntää olisi eniten uudehkoista, hyväkuntoisista omakotitaloista. Se kertonee siitä, etteivät etenkään nuoret perheet arvosta työläitä ”remontoijan unelmia.”
– Niitä eivät arvosta myöskään pankit, ja vanhahkoihin taloihin, joihin olisi tulossa katto-, putki- tai kylpyhuoneremontti, ei läheskään aina myönnetä lainaa. Tilanne on hiukan epäreilu niitä kohtaan, joilla itsellään olisi haluja ja kykyjä remontointiin. Väänänen sanoo.
Korkea korkotaso aiheuttaa edelleen ongelmia.
– Haasteellisia myyntikohteita ovat myös kerrostaloyksiöt, jotka vielä muutama vuosi sitten menivät kuin kuumille kiville. Sijoitusasunnoiksi tarkoitettujen huoneistojen hankinta on niinikään ollut viimeisen vuoden aikana vähäistä, vaikka vuokralla asumista pidetään nousevana trendinä, koska entistä useammat haluavat mieluummin kuluttaa kuin sitoa varansa omistusasuntoihin.

Mikä on sopiva hinta?

Riitta Väänänen suoritti 2017 laillistetun kiinteistönvälittäjän eli lkv-tutkinnon. Ensi vuonna hän alkaa opiskella ylemmän kiinteistönvälittäjän ykv-tutkintoa.
– Se sisältää eritoten lakiasiain hallintaa, mikä tuo lisää ammatillista selkänojaa.
Työn keskeinen elementti on yhä oikea hinnoittelu. Se ei aina käy yksiin asiakkaan toiveiden kanssa.
– On ymmärrettävää, että kohteesta halutaan mahdollisimman hyvä hinta. Jos asiakas haluaa myydä oman arvionsa mukaan, ja se on mielestäni yläakanttiin, niin asiasta jutellaan, ja kerron, mikä olisi realistista. Toki joskus tulee myös päinvastaisia tapauksia, jolloin vihjaan, että tästä voisi pyytää enemmänkin.
Kuntoarviot ja energiatodistukset ovat kiinteistökaupan ruisleipää. Tarkka ja pätevä kuntotarkastaja on sekä myyjän, että ostajan etu.
– Parempi löytää vika kuntotarkastuksen yhteydessä kuin kauppakirjan allekirjoituksen jälkeen. Usein tarkastuksissa löytyy jotakin pientä, jolla ei ole vaikutusta hintaan saati kaupan purkamiseen.
Uutena, mutta pysyvänä trendinä Väänänen näkee uusiutuvan energian käytön.
– Eritoten nuorempi väki kysyy sitä lähes aina. Maalämpö on vahva valtti, ja aurinkoenergiajärjestelmät plussaa. Jotkut ilmoittavat heti, että öljylämmitys aiotaan vaihtaa, toiset säilyttävät sen varajärjestelmänä.
J.P.

Riitta Väänänen (oik.), Tiina Ekström ja Pia Ajamo uskovat, että työpaikan mukava fiilis heijastuu myös asiakaspalveluun.