Mummojen joulupuoti on avannut ovensa Virkkalassa jo yhdeksännen kerran. Tänä vuonna puoti löytyy Okalinnun entisistä tiloista Virkkalan apteekkia vastapäätä. Puodissa voi fiilistellä joulun tunnelmaa jo näin marraskuun puolella. Kynttilä palaa kotoisasti pöydällä ja tontut ja joulupallot tervehtivät ikkunoista. Tarjolla on jälleen laaja valikoima mummojen valmistamia käsitöitä, kuten pöytäliinoja, kynttilöitä, värikkäitä pannulappuja, myssyjä, hiusnauhoja, kauniita villapaitoja, mattoja ja joulukortteja. Myös hilloja ja kuivattuja sieniä löytyy. Ajankohtaan sopivasti tarjolla on mummojen valmistamia kangasmaskeja. Uutta ovat myös esimerkiksi kynttilät, joihin muodostuu pitsikuvio.
Verna Ansas kertoo, että puodissa tehdään ostoksia omaksi iloksi, mutta monen ajatukset ovat jo joululahjoissakin. Suosituimpien tuotteiden joukkoon kuuluvat mm. siililapaset ja villasukat. Sukkavalikoima onkin melkoinen, sillä puodissa on yksi pitkä pöytä täynnä erikokoisia ja -värisiä villasukkia. Jalkojen lämmikettä löytyy niin kuviollisten sukkien kuin hillitymmänkin kuosin ystäville. Sukan varren pituudenkin voi valita lyhyestä aina polviin saakka yltäviin. Mummot kutovat täydennystä sitä mukaan, kun joku koko alkaa vähentyä huolestuttavasti.
Ansas kertoo, että jotkut asiakkaat ostavat monta paria sukkia. Joillain on lapulla muistissa, mitä kokoja tarvitaan. Mummojen kutomat sukat lämmittävät varpaita niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
–Yksi mies on käynyt jo monena vuonna ottamassa sukista kuvia tyttärelleen, että millaiset hän haluaa. Sitten mies lähettää ne Yhdysvaltoihin, Ansas sanoo.
Mummojen puodista saa myös neuvoja. Ansas kertoo eräästä miehestä, jolla oli ongelma villasukkien kanssa. Villasukat eivät pysyneet jalassa ja mies ihmetteli, mistä se johtuu. Mummot tiesivät kertoa, että sukkien kantapää oli tehty liian pieneksi. Puodista mies löysi sukat, jotka pysyivät jalassa ja palasi myöhemmin ostamaan useammatkin.

Toivottu joulupuoti
Mikä mummot saa pistämään puodin pystyyn vuodesta toiseen?
–Hulluus, Ansas tokaisee.
–Tämän piti olla vain yksi kerta, mutta sitten ajattelimme, että olisi puoti kuitenkin kiva avata ja kun ihmisillä on hinku tänne. He kyselevät, tuleeko puoti. Ihmiset tulivat katsomaan ikkunaan jo siinä vaiheessa, kun laitoimme puotia pystyyn ja kysyivät, voivatko tulla ostoksille. Sopihan se, Ansas jatkaa.
Mummojen mieltä lämmittää, että heitä ja puotia on kaivattu. Sen kuulee äänestä. Tänä vuonna Ansas oli jo melkein varma, ettei puodille löydy sopivaa tilaa, mutta löytyipäs sittenkin. Koronan vuoksi kaikki mummot eivät ole uskaltaneet tänä vuonna osallistua puodin pitoon. Osa on vain jättänyt käsityönsä myytäväksi. Myytävää riittää silti hyvin.
–Ymmärrän hyvin, että jotkut ovat jääneet pois, kun tässä ikäihmisiä ollaan. Yllättävän paljon meitä silti on, Ansas iloitsee.
Lisää myyjiä on vielä tulossa, sillä kaikki eivät ehtineet mukaan alusta lähtien. Ansas uskoo, että uusiakin käsityöläisiä voi vielä ilmoittautua mukaan.
–Tänä vuonna ei ollut Omenakarnevaaleja eikä ole Mennen ajan joulumarkkinoita. Niissä myymässä käyneitä saattaa nyt tulla tänne.

Puoti on ilmestynyt milloin mihinkin päin Virkkalaa
Alkunsa Mummojen joulupuoti sai aikoinaan kirpputoritoiminnasta, mutta laajeni joulupuodiksi, kun Ansas näki Virkkalassa puodiksi sopivan tilan tyhjillään. Kun mukaan saatiin muutama muukin mummo, Säästöpankin vanha tila muuntautui joulukaupaksi. Kun Säästöpankin tilan tuli vakituinen toimija, siirtyi joulupuoti seuraavaksi kolmeksi vuodeksi Nordean tyhjiksi jääneisiin tiloihin. Sen jälkeen puoti siirtyi osoitteesta Virkkalantie 22 ja jälleen oltiin pankin entisissä tiloissa. Kyseisessä osoitteessa toimi nimittäin aikoinaan Pohjoismaiden yhdyspankki. Nykyiset virkkalalaiset tosin muistavat tilan luultavasti paremmin kellosepänliikkeestä. Nyt on jälleen muutettu ja puoti palvelee Okalinnun entisissä tiloissa. Saa nähdä, miten puoti putkahtaa ensi vuonna.
Mummojen joulupuoti on avoinna 23.12. saakka joka päivä (paitsi 6.12.) kello 9.00–17.00. Puodissa voi maksaa vain käteisellä.
SMS
