Lohjalaisen Liikunnan Päivää vietetään toisen kerran lauantaina 3.9. klo 9.00–14.00. Tuolloin Lohjan torilla, Tennarissa ja harjulla on luvassa paikallisten liikuntaseurojen ja alan yritysten lajiesittelyjä. Seurat ja yritykset kertovat toiminnastaan ja antavat pieniä näytteitä eri lajeista. Myös yleisöllä on mahdollisuus kokeilla, mikä harrastus voisi sopia itselle. Syyskuun alkuun sijoittuva tapahtuma onkin oiva tilaisuus tulla katsomaan, millaisia uusia liikuntaharrastuksia omaan syksyyn voisi kuulua.

–Yritämme tuoda lohjalaista urheilua ja sen monipuolisen lajitarjonnan esille sekä innostaa ihmisiä liikkumaan. Voi olla, ettei joku ole aiemmin liikkunut siksi, ettei tiedä, mitä kaikkea olisi tarjolla, tiivistää Jari Raninen Länsi-Uudenmaan Urheilijoista.

–Tarkoituksena on saada ihmiset liikkumaan! tiivistää Tarja Orava Xymistä.

Toimintaansa esittelemässä ovat Lohjan Kamppailukeskus, Harjun Kiekko, MUDO, Curling Ladies Lohja, UNC (amerikkalainen jalkapallo), Lohjan taekwondoseura, Voimisteluklubi Lohja, Apple Tree Ringette, LoU Basket, Tanssiopisto Vinha, Akroteam Lohja, Lohjan Taitoluistelijat, Lohjan Salibandy, Lohja Trails, Fit Kids, Xym, Lohjan Voimailijat ja Lohjan Pallo.

–Eri lajeja saadaan nyt esille monipuolisesti, iloitsee Minna Nuppola Lohjan Liikuntakeskuksesta.

–On hienoa, että näin iso määrä toimijoita on lähtenyt mukaan. Tästä tulee hyvä tapahtuma. Paikalle voi tulla pitämään hauskaa ja kokeilemaan eri lajeja, hehkuttaa Jutta Österberg-HurmeAplicosta.

Tarjolla on perinteisten lajien lisäksi jotain erikoisempaakin. Monia nuoria saattaa kiinnostaa etenkin parkour ja hieman vanhempiakin curling. Taidonnäytteitä nähdään mm. voimistelusta ja akrobatiasta. Akroteamin Sari Wirlander vinkkaa, että temppuja pääsee kokeilemaan itsekin. Nähtävää tarjoaa varmasti myös parkour ja freerun-näytös.

Raninen toteaa, että yhteinen tapahtuma on luontevaa järjestää, sillä paikalliset seurat eivät kilpaile keskenään. Eri lajit sopivat eri ihmisille ja moni harrastaa useampaakin.

–Lohjalla toimii paljon erilaisia seuroja. Liikutamme yhdessä lohjalaisia, Raninen tiivistää.

Torilla on liikunnan lisäksi luvassa myös musiikkia. Lohjalainen Safetybox-yhtye esiintyy klo 12.00–12.30 sekä 13.30, jonka jälkeen on vuorossa Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston konsertti klo 14.00.

Lohjalaiset liikunta-alan seurat ja yritykset yhdistävät voimansa ja esittelevät yhdessä paikallista lajitarjontaa ensi lauantaina Lohjan torilla, Tennarissa ja harjulla.

Harjulla ja Tennarissa tapahtuu

Torin lisäksi Lohjalaisen Liikunnan Päivän ohjelmaa järjestetään muuallakin. Curling Ladies Lohja järjestää Tennarissa klo 10.00–13.00 lattiacurlingkokeilun. Harjulla tapahtuu enemmänkin. Jäähallilla on Harjun Kiekon U10 -joukkueen turnaus klo 8.00. LoPa puolestaan järjestää harjun kentällä klo 13.00–15.00 Koko Lohja Futaa -jalkapallopelin non stopina eli mukaan pääsee milloin vain ja kunnon pihapelien tyyliin aina sille puolelle, joka on tappiolla. Mukaan ovat tervetulleita niin lapset kuin ja aikuisetkin.

Samana päivänä harjun nuotiopaikalla järjestetään myös Laavujen kierroksen ensimmäinen osatapahtuma klo 14.00–16.00. Uinnin ja kuntosaliharjoittelun ystäviäkin hemmotellaan, sillä Neidonkeitaaseen on 3.9. maksuton sisäänpääsy kassan aukioloaikana klo 10.00–17.00 (uimahallin ja kuntosalin aukioloaika jatkuu klo 18.00 saakka).

Tapahtumaa tukevat Länsi-Uudenmaan Urheilijat, Lohjan Liikuntakeskus, Fysios ja Aplico.

Jokavuotinen perinne

Ensimmäinen Lohjalaisen Liikunnan Päivä järjestettiin viime vuonna. Se keräsi mukavasti niin liikunta-alan yrityksiä ja yhdistyksiä kuin kävijöitäkin. Nyt tapahtuma toteutetaan isommin, joten lajivalikoimakin on runsaampi.

–Viime vuonna tapahtuma keskittyi vain torille, mutta nyt seurat halusivat, että tapahtumaa on muuallakin ja sitä jaksotetaan niin, ettei kaikki toiminta ole samaan aikaan, Raninen sanoo.

Nuppola kertoo, että tapahtumasta on tarkoitus tehdä jokavuotinen perinne.

–Toivomme, että ihmiset lähtevät tutustumaan lajeihin, hän tiivistää.

SMS