Tämä kesä on saanut muista kesiä erilaisen lähdön. Olemme kevään eläneet varovaisemmin kuin koskaan tällä vuosituhannella Suomessa ja nyt kesän todella alkaessa myös Suomi avautuu.

Eikä se kesä vain alkanut kalenterikuukausien perusteella vaan myös sää on mitä kaunein, lämpimin ja kesäisin, ja vaikka se kevään vastustaja on hieman taantunut, pitää kesään suhtautua muistaen ne vanhat sekä uudet turvallisuusohjeet.

Me tiedämme entistä enemmän

Ajat muuttuvat. Omassa lapsuudessa kesäisin luettiin lehdestä tai kuunneltiin radiosta tai televisiosta uutisia Suomen Idänkaupan tilanteesta ja kuinka suomalaiset mäkikotkat ja pitkänmatkanjuoksijat ja hiihtäjät hallitsivat maailmaa – uutisointi ole tiivistettyä ja valikoitua, mutta emme me sitä miettineet, se oli sitä aikaa. Kesälläkin mentiin eikä meinattu ja juhannuksena hukuttiin kuten nykyään ja rattijuopot ajelivat moottoriteillä. Nykyään me vain tiedostamme sen entistä paremmin ja kaikesta uutisoidaan enemmän.

Tänä kesänä meidän tulee pitää itsemme nesteytettynä auringon kuumuutta vastaan, ja vältettävä turhaa auringossa oleilua, tai ainakin huolehdittava silloin, että iho on suojattu. Vettä tai muuta sopivaa nestettä on hyvä juoda tarpeeksi ja muistaa kesän aktiviteeteissa myös se syöminen. Muista kuitenkin, että vältä kahvia ja alkoholia janojuomana, sillä ne kuivattavat elimistöä. Jos juot kahvia tai alkoholia, juo sen kanssa aina lasillinen vettä. Ja normaalisti lapsi tarvitsee nestettä 1–1,5 litraa päivässä. Helteellä nesteen tarve voi olla jopa suurempi. Aikuisille ohje, on etä juo 2–3 litraa nestettä päivässä. Tästä noin puolet pitäisi saada juotuna ja toinen puoli ruoan mukana. Hikoilu ja saunominen lisäävät nesteen tarvetta.

Kohti turvallista kesää

Vietetään turvallinen kesä. Ei myöskään vielä heitetä niitä keväänohjeita täysin sinne romukoppaan. On yhä hyvä huolehtia omasta puhtaustasosta ja käsien pesusta kuten keväänkin aikana, on jopa hyvä ottaa ainakin osa kevään tavoista arkeen myös jatkossakin, vaikka koko kevään meitä vaivannut virus voitetaankin jossain vaiheessa.

On jo ihan hyvä ottaa toiset ihmiset huomioon niin autolla ajaessa kuin kaupassakin. Ennalta suunnittelu toimii molemmissa tapauksissa eikä kiireessä kannata oikoa mutkia suoriksi. Olihan se aika lailla sattumaa, että kaiken tämän seassa myös liikennesääntöihin tuli jonkin verran muutoksia, jotka myös tulevat varmasti aiheuttamaan silloin tällöin päänvaivaa meille. Jos muuten et ole vielä tutustunut, mitä ne uudet liikennesäännöt ovat, voit käydä lukaisemassa ne meidän autoiluun erikoistuneelta nettisivultamme www.autotjaliikenne.fi, jossa on muutenkin uutisia autoista ja liikenteestä.

Kevät ja kesä on tänä vuonna ollut haasteellista aikaa myös allergisille, sillä ilmassa on riittänyt myös allergisoivia hiukkasia normaalia enemmän ja aivastukset yhdistettynä pieneen virushysteriaan on saattanut aiheuttaa jopa turhaakin osoittelua kaupoissa ja liikkeissä.

Kesä on kuitenkin nyt meille kaikille uuden alun alkua. Ravintolat ovat saaneet avata ovensa, terassit ovat avautuneet ja yleisötilaisuudet alkavat vähitellen palautua kalenteriin myös katsojat sallien. Varovaisuutta vain pitää vielä noudattaa, sillä vaikka me suomalaiset olemme pärjänneet hyvin tätä tarttuvaa virusta vastaan, on se vieläkin kiertämässä maailmalla eikä rokotetta ole kehitelty valmiiksi.

Vietetään kuitenkin niin iloinen kesä kuin mahdollista. Ainakin sää tuntuu aluksi suosivan auringon puolesta, joten ei muuta kuin paikallisiin liikkeisiin ostamaan uutta kesävaatetta ja tarvikkeita omaan pihaan, terassille ja mökille. Tänä vuonna kotimaanmatkailu on suosittua, ja varmasti Lohjallekin osuu oma osansa matkailijoista. Siksi onkin hyvä huomata, että me julkaisemme lehteä koko kesän ja se on nyt entistä helpommin luettavissa myös uudesta nettilehdestämme!

Hyvää ja turvallista kesää kaikille!

KO