Tuukka Taponen otti hienon voiton kilpakumppaninsa ajettua ulos ensimmäisessä Zandvoortin osakilpailussa Formula Regional Euroopan-mestaruussarjassa. Tämä Tuukan ajama sarjataso on yhtä sarjatasoa alempi kuin F3.

Ennen kisaa Tuukka kirjoitti tulevasta viikonlopusta:

– Rata on itselle täysin uusi tuttavuus, mutta onneksi eilen torstaina päästiin jo ajamisen makuun yhdellä extra testipäivällä. Päivän ensimmäinen puolitoista tuntinen päästiin ajamaan kuivassa kelissä. Tuloksena jopa vähän yllätyksenä koko porukan nopein aika. Toinen harjoitus ajettiin sateessa ja siinä olin lopulta kolmas. Viikonlopulle on luvattu enimmäkseen kuivaa keliä, mutta sateen mahdollisuus on koko ajan läsnä. Spa:n edellisestä FRECA kilpailusta on kulunut 2 viikkoa ja tiimi on tehnyt kovasti töitä löytääkseen syitä siellä vaivanneeseen pieneen vauhdin puutteeseen pitkissä vedoissa. Aika-ajo tulee olemaan tärkeä. Zandvoortin rata on selkeästä Spa:n rataa teknisempi ja hitaampi ja sitä kautta ohittaminen tulee olemaan vaikeampaa. Tavoitteena on saada puhdas ja kauden tähän asti paras kesäkauden kisaviikonloppu aikaiseksi. Tällä hetkellä ollaan FRECA-sarjassa jaetulla kolmannella sijalla ja top-3 joukossa on tarkoitus lähteä täältä myös pois.


Tuukalle uran ensimmäinen voitto Formula Regional Eurooppa sarjassa

Zandvoortin viikonloppu oli nuorille formulakuskeille haastava niin sään kuin radankin suhteen. Zandvoort ei ole helppo rata ohittaa F1-autoille, mutta ei se ole sitä näille pikku formuloillekaan, ja siksi Tuukka pystyi hyvällä ja varmalla ajamisellaan ottamaan kauden ensimmäisen voittonsa entisen tiimikaverinsa James Whartonin pyörähdettyä ykkössijaltaan. Helppoa ei ensimmäinen voitto ollut, sillä R-Ace GP:n auto, millä Tuukka ajaa, on jo näyttänyt, ettei siinä tehot ole aivan sillä tasolla, millä pahimpien kilpailijoiden ajokit, kuten Camaran. Tuukkaa auttoi voittoon myös se, että suuri osa kisasta ajettiin turva-auton perässä, ja itse kisaankin lähdettiin turva-auton takana. Tuukan onneksi Whartonin keskittyminen herpaantui hetkeksi ja päätyi lopulta 13.sijalle. Tuukka ja Camara ovat kumpikin Ferrarin akatemiakuskeja, eli molemmilla on mahdollisuus edetä urallaan Ferrarin tukemana jopa F1-tasolle saakka, mutta se vaatii sekä onnistumista radalla, että hyviä tukiverkostoja sekä rahoittajia.

– Tänään oli hyvä päivä. Aika-ajosta kuivalla kelillä oman ryhmän paalu ja totalin 2. Itse kilpailusta sateella kauden ensimmäinen FRECA -sarjan voitto ja nousu sarjapisteissä toiseksi. Rafael Camaralle 2. sija, joten Ferrari kaksikolle tänään 1-2, sanaili Tuukka itse kisan jälkeen.

Toisessa lähdössä Tuukalla ei ollut yhtä hyvä lähtöpaikka ja tiedossa oli tiukkaa kisaamista lähtöpaikan ollessa ruudusta numero 5. Tuukalla ei ollut asiaa voittokamppailuun, mutta hän kävi kovaa kisaa nelospaikasta nuorta tanskalaista Noah Stromstediä vastaan. Tuukalla oli enemmän vauhtia, ja pari kertaa hän kävikin tanskalaisen rinnalla, mutta ohitse ei päässyt. Sen ohittamisen sijasta Tuukka pääsi kokeilemaan parikin kertaa Zandvoortin radan ruohon toimivuutta ajoalustana, koska Stromsted ei antanut milliäkään liikaa tilaa Tuukan ohitusyrityksille.

Sen sijaan kisan loppuvaiheilla Van Amersfoort Racingin nuori brasilialainen Pedro Clerot ohitti Tuukan, ja Tuukka päätyi sijalle kuusi ruutulipulle ajettaessa.

Nyt kun kautta on ajettu kuusi kisaa, on Tuukka sarjassa toisena Rafael Camaran johtaessa sarjaa. Seuraavan kerran ajetaan jo 23.6. Unkarin Hungaroringillä, 14.7. Italian Mugellossa ja vielä 21.7. Ranskan Le Castelletissa ennen kuukauden taukoa, jonka jälkeen on vielä neljä ajoviikonloppua, eli kausi on todellakin vasta aluillaan, ja mitä tahansa voi tapahtua.

Tulevat kisat

Paljon ratkaisee tulevissa kisoissa, saako Tuukan R-Ace GP tiimi ratkaistua ne pienet ongelmat, joista Tuukka on kommentoinut kisaviikonloppuina. Tuukan auto ei ole hirveästi hitaampi ajettaessa yksittäistä aika-ajokierrosta, mutta kisassa näyttää siltä, ettei vauhtia vaan saada koneesta irti silloin, kun pitäisi ohittaa. Esimerkiksi Prema tiimin autot pystyvät Camaran ja Whartonin tapauksissa ohituksiin tiukoissakin paikoissa, mutta Tuukan ainoa keino on tällä hetkellä onnistua aika-ajossa ja ajaa sen jälkeen virheetön kisa, jollei autoon saada lisää vauhtia itse kisaan.

Kisoja voit seurata suorana ja jälkilähetyksinä maksutta Formula Regional sarjan YouTube kanavalta.

Kommentoi kirjoitusta