Tuuletupa on hellinyt käsityön ystäviä kohta jo 30 vuoden ajan. Puu-Anttilan pihapiirissä, Kahvila Liisan kanssa samassa talossa sijaitseva Tuulentupa on rauhallinen pikkupuoti, johon voi piipahtaa hetkeksi piiloon liikenteen meteliä. Se on kuin oma maailmansa kiireen ulkopuolella.

Tuulentupaa pyörittää Lohjan seudun käsityöläisyhdistys ry. Raili Suutari kertoo, että jäseniä yhdistyksellä on 40 ja käsitöitään Tuulentuvassa myy heistä 34. Suutari itse on ollut alusta saakka mukana vuonna 1991 perustetussa yhdistyksessä. Käsitöitä on myyty Tuulentuvassa yhdistyksen alkuajoista lähtien.

–Kyllä me varmaan jotain kehitetään, hän vastaan uteluun siitä, juhlitaanko Tuulentuvassa, kun yhdistys täyttää 30 vuotta.

Helen Lylyn muistikirjat.

Vuosikymmenten aikana toiminnassa ei ole tapahtunut suuria muutoksia, vaikka osa yhdistyksen jäsenistä on toki vaihtunut. Tuuletupa porskuttaa eteenpäin omaa vakaata ja rauhallista tahtiaan niin kuin tähänkin asti, eikä tulevaisuudessakaan ole näkyvillä kummoisia muutoksia. Tilaan ollaan tyytyväisiä ja asiakkaita käy mukavasti.

–Osa asiakkaista käy säännöllisin väliajoin katsomassa, mitä uutta täällä on. Jotkut sanovat, että tämä on ihana puoti. Olemme joskus miettineet muuttoa toiseen tilaan, mutta kyllä tämä on meille hyvä, Suutari kertoo.

–Samalla tavalla jatkamme kuin tähänkin asti. Nuoria saisi kyllä tulla lisää, kun vanhat eläköityvät. Toivottavasti nuoria jatkajia löytyy. Käsitöiden tekeminen on elämäntapa. Aina siitä joku innostuu, hän jatkaa.

Raisa Humalojan tekemiä tossuja.

Uniikkeja tuotteita itselle tai lahjaksi

Tuulentuvasta löytyy vaikka mitä villasukista muistikirjoihin ja nahkalaukuista juustomuotteihin. Kun puodissa katselee hetken ympärilleen, sattuu silmiin ensimmäisenä mm. huiveja, kynttilöitä, Lohja-aiheisia koruja, käsintehtyä luonnonkosmetiikkaa ja puisia lastoja ja veitsiä. Suutari kertoo, että ihmiset ostavat kesällä ja talvella erilaisia tuotteita.

–Turistit ja mökkiläiset ovat liikkeellä kesäisin. Silloin menee kaupaksi mm. tyynyjä, keramiikkaa, pieniä koristeita, kosmetiikkaa, kortteja ja paljon korvakoruja. Kesä on korujen aikaa, talvella ne jäävät piiloon vaatteiden alle. Talvella taas ostetaan kaikkea lämmintä, lapasia ja villasukkia. Lasten lelut, nukenvaateet ja keramiikka ovat aina suosittuja.

Riitta Heinon nahkalaukkuja.

Entä, mitä kuuluu käsityölle yleensä? Suutari kertoo, että välillä käsitöiden tekemisen suosio laski, mutta nyt nuoret ovat taas innostuneet siitä. Etenkin villasukkien kutominen on nyt muodissa. Tuulentuvan jäsenissäkin on monen ikäisiä. Mukana on niin ammattikäsityöläisiä kuin harrastajiakin. Jos käsityötä arvostetaan, sille luulisi löytyvän tekijöitäkin.

–Käsityöt ovat uniikkeja, ei näitä tuotteita saa muualta. Meiltä voi myös tilata toiveidensa mukaisen tuotteen, jos ei löydä mieleistään mistään, Suutari sanoo.

Tuulentuvassa myydään KoruAnteron Lohja-aiheisia koruja.

Luurankohuumoria

Suutari kertoo, että Tuulentuvassa on jälleen alettu järjestää taidenäyttelyitä. Näyttely vaihtuu kerran kuukaudessa. Elokuussa esilläon V. Kerolan ja P. Lihaviston näyttely Pieni halpahintainen taidepläjäys pop up. Näyttelystä löytyy mm. taidetta ja levyjä. Kerolan teoksia voisi kutsua luurankohuumoriksi, sillä töissä esiintyvä luuranko kohtaa monia kinkkisiä tilanteita. Miten esimerkiksi hattu pistetään päähän, jos pääkin on kadonnut? Ensi kuussa luvassa on keramiikkanäyttely.

SMS

Elokuussa Tuulentuvassa on taidenäyttely, josta löytyy luurankohuumoria.