Lohjan torikahvila Kaffela on saanut uudet omistajat ja vaihtanut sen myötä myös nimeä. Virallinen uusi nimi ei vielä ole, mutta tällä hetkellä kahvila kulkee työnimellä Cafe Unkka. Kahvilan uusina omistajina toimivat Karjalohjan Unkan baarista tutut Harri ja Janne Teperi sekä Heini Kettunen ja Matti Vainio. Nelikon voimin kahvila on tarkoitus avata ensi keväänä, ehkä pääsiäisen tienoilla. Kahvilavaunussa tullaan näkemään töissä kaikki neljä. Heidän lisäkseen palkataan nuoria kesätöihin. Kahvilan tuotteet tulevat olemaan Unkan baarista tuttuja.

–Ydinajatuksena on tuoda Unkan tutut ja hyviksi havaitut tuotteet Lohjan keskustaan. Sitä olemme Jannen kanssa tavoitelleet. Kaffela on hienosti pidetty paikka, jota on kiva lähteä jatkamaan, kertoo Harri Teperi.

–Aivan koko repertuaariamme emme torille tuo, mutta suuren osan vakiintuneista tuotteistamme korvapuusteista ja voisilmäpullista lähtien. Esimerkiksi munkit ja lihapiirakat tulevat takuuvarmasti torille, Teperi jatkaa.

Virkeällä torikahvilatoiminnalla ja hyvillä tuotteilla he haluavat tehdä oman panoksensa Lohjan torin eteen, jotta sen toimintaa saadaan elävöitettyä entisestään.

–Yksi ajatus on nimenomaan se, että tori saadaan pidettyä virkeänä. Toinen on tuoda Unkan huikeat, jopa maankuulut tuotteet paremmin ihmisten saataville, Vainio tiivistää.

Kahvila tulee olemaan auki toripäivinä eli tiistaina, torstaina, perjantaina ja lauantaina, mutta niiden lisäksi suunnitelmissa on pitää se avoinna myös keskiviikkoisin.

Unkan baarista tutut Harri (vas) ja Janne Teperi alkavat vetää Lohjan torikahvilaa yhdessä Matti Vainion ja Heini Kettusen kanssa.

Koulukavereista yrityskumppaneiksi

Unkan veljekset ovat monelle lohjalaiselle entuudestaan tuttuja kasvoja, mutta miten Kettunen ja Vainio päätyivät mukaan?

–Matti on Jannen koulukaveri. He suunnittelivat aina, että olisi kiva tehdä jotain yhdessä. Viime kesänä, kun Kaffela tuli myyntiin, mietimme, olisiko tämä se juttu. Siitä se lähti, Teperi sanoo.

–Tämä on ollut pidemmän ajan projekti. Olemme olleet Jannen kanssa enemmän tekemisissä viimeisen kymmenen vuoden ajan. Pohdimme myös Heinin kanssa, että olisi kiva puuhata jotain yhdessä. Ajattelimme, että Kaffela ja tori olisivat huikea paikka yritystoiminnalle, vahvistaa Vainio.

Hän on tehnyt työuransa rahoitusmaailmassa, Kettunen taas yrittäjänä. Hieman ravintola-alaa läheltä liippaavaa kokemusta löytyy silti kummaltakin, sillä Vainio on työskennellyt nuorena ja satunnaisesti myöhemminkin Katajan huoltoasemalla. Kettunen taas on innokas kotileipuri. He ovat kumpikin lohjalaisia.

Torikulttuuri nousussa

Ensi kesää kohti nelikko suuntaa innokkain mielin.

–On todella hyvä fiilis. Tämä on huikea mahdollisuus, Vainoa iloitsee.

Vaikuttaa siltä, että myös lohjalaiset odottavat kovasti torikahvilansa avautumista.

–Palaute on ollut todella positiivista. Ihmiset ovat sanoneet, että on hienoa, kun kahvilalle löytyi paikallinen jatkaja ja Unkan tuotteet saadaan lähemmän, Vainio kertoo.

Hän pitää toria ylipäätään tärkeänä osana kaupunkia.

–Toivon, että mahdollisimman moni löytäisi torille. Koen, että torielämä onkin elävöitynyt ja lähtenyt uuteen nousuun, kun ihmiset haluavat esimerkiksi ostaa lähiruokaa. Nuoretkin ovat löytäneet lähituottajien tuotteet. Vaikka perusasiat saa ostettua muualtakin, tori on kohtaamispaikka, jonne mennään myös fiilistelemään, Vainio sanoo.

SMS