HUS:n koronarokotustoiminnan kantavana ajatuksena ripeän rokottamisen lisäksi on ollut varmistaa se, että rokotteita ei mene hukkaan, kunnat saavat rokotteita tasapuolisesti eritahtisesta aloituksesta huolimatta ja rokotteiden saatavuus kunnissa on ennakoitavaa, ettei jo annettuja aikoja jouduta perumaan.

HUS Apteekissa oli viime keskiviikkona 12 480 rokoteannosta. Tämän jälkeen kuntiin on toimitettu tuhansia rokotteita. Tälle viikolle on suunniteltu 13 000 rokoteannoksen toimitukset kuntiin. Seuraava täydennys HUS Apteekkiin on tulossa tämän viikon puolivälissä ja se tullee olemaan vain 6 825 rokotetta, joka on noin puolet aiemmin luvatusta määrästä.

Rokotusten toimituksia kuntiin on vaiheistettu, koska tällä hetkellä käytössä oleva Comirnaty-rokote edellyttää säilytystä syväjäädytyksessä. Rokote säilyy sulattamisen jälkeen vain viisi vuorokautta jääkaapissa.

–Kuntiin on lähetty rokotteita vain sellaiset määrät, jotka varmuudella voidaan antaa viiden vuorokauden sisällä. Rokotteet annetaan ajanvarauksella. Aikoja voidaan avata varattavaksi, kun on tiedossa rokotteiden määrät, sanoo toimialajohtaja Kerstin Carlsson HUS Apteekista.

Uudenmaan rokoteannosten toimitussuunnitelmat tehdään yhteistyössä HUS Apteekin ja Uudenmaan kuntien kanssa. Suunnitelmat perustuvat THL:n ennusteeseen rokotetoimituksista, kansallisesti määriteltyjen rokotusryhmien kokoon ja väestöpohjaan.

Viikoilla 53 ja 1 HUS:n alueella rokotuksia antoivat ainoastaan HUSin erikoissairaanhoito ja Helsingin kaupunki. Espoon ja Vantaan kaupungit aloittivat rokottamisen viikolla 1. Viikosta 2 alkaen kaikki Uudenmaan kunnat ovat olleet mukana rokotustoiminnassa. Eritahtinen aloitus vaikutti rokotteiden toimituksiin.

–Eritahtisesta aloituksesta huolimatta kaikki alueen kunnat ovat saaneet oman osuutensa, sanoo Carlsson.

Rokotteiden toimituksiin ovat vaikuttaneet myös päivittyneet ohjeet. Alkuvaiheessa ohjeistettiin, varaamaan tehosterokotteita syväjääpakastimiin, jotta varmistetaan tehosterokotteiden riittävyys kolmen viikon kuluttua ensimmäisestä rokotuksesta. Tämä ohjeistus muuttui 7.1., jolloin ilmoitettiin, että toista rokoteannosta ei tarvitse säästää tehosterokotusta varten. Muuttunut tilanne huomioitiin HUS Apteekin ja kuntien välisissä keskusteluissa viikon 2 alussa. 14.1. saatiin tieto, että HUSin alueelle tulee viime ja tällä viikolla vain puolet suunnitellusta rokotemäärästä.

–Huolimatta pienentyneistä rokotetoimitusmäärästä HUS:sta toimitettiin aiemmin suunnitellun mukaiset rokotemäärät rokotuspisteisiin kuluvalla viikolla. Yllättäen pienentyneen rokotustoimituksen vuoksi ajanvarauksia ei ollut tarpeen perua. Tämä on tärkeää, koska viime viikolla käynnistyivät ensimmäiset tehosterokotukset, toteaa Carlsson.

HUS