Ravintola Barrica & Bistro avasi ovensa Lohjan keskustassa vuoden ensimmäisenä päivänä. Yrittäjänä ja kokkina toimii Mehmet Tartkoy. Hän kertoo, että ravintolan monipuolinen tarjonta sisältää esimerkiksi lihaa, kalaa, kanaa, salaatteja ja mezeä Välimeren tyyliin valmistettuna. Tarjolla on myös vegaanituotteita. Lounaalla on tarjolla muutakin kuin välimerellisiä ruokia. Valikoimasta löytyy mm. pizzaa. Lounasta tarjoillaan arkisin kello 11.00 – 15.00, jonka jälkeen siirrytään ala carten pariin. Ala carte -listan herkkuja on tarjolla joka päivä. Sunnuntaisin tarjoillaan myös brunssi.
Tartkoy kertoo, että ravintola on saanut hyvän alun.
–Asiakkaita on käynyt paljon. Alku on ollut todella hyvä. 90% kävijöistä on tykännyt, hän sanoo.
Kiitosta on tullut mm. ruuasta ja palvelusta. Tartkoy kertoo, että mm. liha on suomalaista. Hän osasi odottaa hyvää vastaanottoa.
–Lohjalta on puuttunut värimerellinen ravintola. Välimerellinen ruoka on terveellistä ja ihmiset pitävät siitä.
Tartkoy asuu itse Veikkolassa, mutta ravintolan hän perusti kuitenkin Lohjalle.
–Lohja on hyvä paikka, täällä on vilkasta ja paljon ihmisiä liikkeellä, hän perustelee.
Tilat remontoitiin ennen ravintolan avaamista.
–Ihmiset sanovat, että tämä on kodikas paikka, Tartkoy iloitsee.
Tartkoy kertoo, että hän on työskennellyt kokkina jo 36 vuotta. Suomessa hän on asunut jo 14 vuotta. Sitä ennen ravintola-alan kokemusta karttui mm. keittiömestarin töissä viiden tähden hotellissa Turkissa.
SMS
