OLKA-toimipiste aloitti toimintansa Lohjan sairaalassa viime vuoden syksyllä. OLKA-pisteeltä saa mm. potilasjärjestöjen esitteitä. Nyt toiminta on laajentunut OLKA-vapaaehtoistoiminnalla, joka on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin, EYJ ry:n ja Apuomena ry:n yhteistoimintaa osana valtakunnallista OLKA-verkostoa.

Lohjan sairaalan OLKA-koordinaattori Heidi Wennerstrand-Hand kertoo, että Lohjalla on viime toukokuussa ja elokuussa valmennettu OLKA-vapaaehtoisia, jotka ovat nyt ehtineet toimia tehtävissään syyskuun alusta saakka. He toimivat Lohjan sairaalassa aula-avustajina ja juttukavereina. Vapaaehtoisten kanssa voi myös vetäytyä sivummalle keskustelemaan, jos potilaalla tai omaisella on vaikeaa sairauden vuoksi.

–Vapaaehtoisemme tarjoavat nimenomaan kiireetöntä keskustelua, Wennerstrand-Hand sanoo.

Tukea, ohjausta ja kiireetöntä keskustelua

Tällä hetkellä vapaaehtoisia on viisi. Hannele Taimio ja Tuula Järvinen ovat kumpikin eläkkeellä, joten heillä on hyvin aikaa vapaaehtoistoiminnalle.

–Hannele kertoi, että tällaista toimintaa on ja kysyi, lähdenkö mukaan. Ihmiskontaktit ovat tärkeitä. Tässä saa itsekin olla ihmisten ympäröimänä. Muuten sitä istuisi ehkä itsekseen tuvassa, pohtii Järvinen.

Kumpikin heistä toimii myös Hope Lohjan vapaaehtoisina. He ovat kokeneet vapaaehtoistyön todella merkitykselliseksi ja antoisaksi. Tekemistä riittää eivätkä vapaaehtoiset ehdi juuri toimettomina seisoskella.

–Pepun ehtii saada penkille ja sitten taas mennään. Aika menee äkkiä, kuvaa Taimio.

Kiitosta toiminnastaan he ovat saaneet niin potilailta kuin sairaalan henkilökunnaltakin.

–Meistä on ollut henkilökunnallekin suuri apu, Järvinen iloitsee.

–Ihmiset ovat olleet todella tyytyväisiä. Heistä on ollut kiva, että täällä on apu lähellä, vaikka sairaalaan tultaisiin pelokkainkin mielin, kertoo Taimio.

–On tärkeää, että sen avun tarjoaa ihminen eikä tietokone. Nämä kohtaamiset ovat hyvin merkityksellisiä. On äärimmäisen tärkeää, miten ihminen kohdataan hädän hetkellä, lisää Wennerstrand-Hand.

Taimio toteaa, että välillä käsitellään hankalampiakin asioita, mutta huumori keventää tunnelmaa. Pienetkin asiat voivat helpottaa potilaiden oloa.

–Jos se, että ihmistä kuuntelee, auttaa paljon, vaikka ei osaisi sanoa itse paljoakaan, Taimio toteaa.

–Sanotaan, että se puolittaa huolen, kun siitä saa kerrottua toiselle, vahvistaa Apuomena ry:n OLKA-koordinaattori Anja Hovi.

–Vieraalle ihmiselle voi olla helpompikin kertoa vaikeista asioista kuin tutulle, toteaa Järvinen.

Apua tarvitaan käytännön asioihinkin. Monella on ikään katsomatta haasteita esimerkiksi löytää oikeaan paikkaan sairaalan sokkeloissa tai ilmoittautua automaatilla.

–Kutsukirjeissä on ohjeet, mutta kirje voi unohtua kotiin tai potilas voi tulla sisälle sairaalaan eri ovesta kuin mikä reittiohjeessa on mainittu. Tällaisissa tilanteissa vapaaehtoiset ovat kullanarvoisia. Olemme saaneet paljon kiitosta siitä, että potilaat toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi heti ovella, eikä heidän tarvitse huolehtia perille löytämisestä, kiittää Wennerstrand-Hand.

–Ilmoittautumisautomaatti tuottaa tuskaa monelle nuorellekin. Voimme toimia myös juttukavereina, kun potilas odottaa esimerkiksi taksia. Se voi joskus kestää jopa toista tuntia, sanoo Taimio.

Apuomenan OLKA-koordinaattori Anja Hovi (vas), vapaaehtoinen Tuula Järvinen, Lohjan sairaalan OLKA-koordinaattori Heidi Wennerstrand-Hand ja vapaaehtoinen Hannele Taimio Lohjan sairaalassa, jossa vapaaehtoiset toimivat aula-avustajina ja juttukavereina.

Lisää vapaaehtoisia kaivataan

Wennerstrand-Hand kertoo, että uusille vapaaehtoisille on todelle tarvetta.

–Toiveena on, että vapaaehtoisia riittäisi arkisin koko päiväksi. Nyt heitä riittää vain aamupäiviin eikä edes joka päivälle.

Vapaaehtoistehtävissä voi toimia joko pareittain tai yksin. Jokainen voi itse määritellä sopivan ajan, jonka on valmis toimimaan vapaaehtoisena. Rahallista palkkiota vapaaehtoiset eivät tehtävästään saa, mutta Apuomena kustantaa heille kahvit sairaalan kahviossa jokaisen vapaaehtoisvuoron jälkeen. Lisäksi OLKA-verkosto järjestää valtakunnallisia tapahtumia kiitokseksi vapaaehtoisten tekemästä työstä. Wennerstrand-Hand kertoo, että tarvittaessa sairaalan puolelta löytyy myös mahdollisuus ammattilaisen tarjoamaan työnohjaukseen, jos vapaaehtoistyössä jää esimerkiksi jokin asia painamaan mieltä. Taimio kertoo, että herkkänä ihmisenä häntä mietitytti etukäteen juuri hankalien asioiden kohtaaminen ja kuuleminen, mutta ainakin tähän asti kaikki on mennyt hienosti, eikä vapaaehtoistyö ole tuntunut raskaalta.

Uusi vapaaehtoisten koulutus järjestetään 28.1.2020 kello 16.00–20.00 Lohjan sairaalassa. Vapaaehtoiseksi voivat hakea kaikki 18 vuotta täyttäneet.

–Koulutukseen osallistuminen ei vielä sido mihinkään, vaan sen jälkeen voi miettiä, olisiko tämä itselle sopivaa vapaaehtoistyötä, Hovi sanoo.

Mukaan voi ilmoittautua OLKA-koordinaattorien kautta, OLKA-toiminnan Facebook-sivulla tai uusmaalaiset.fi-sivulla.

SMS