Apua verkko- tai digiasioinnin, älypuhelimen, tabletin ja tietokoneen käytön ongelmiin sekä laitteiden hankintaneuvoja on tarjolla Lohjan pääkirjastossa tiistaisin klo 13.00–15.00 10.12. saakka tänä vuonna.

Maksutonta vertaistukea seniorilta seniorille on tarjolla nyt aiempaa vahvemmalla vapaaehtoisten joukolta, kun kolme eri toimijaa yhdistivät voimansa. Yhteistyössä Lohjalla ovat ikäihmisten tietotekniikkajärjestö ENTER ry, Eläkkeensaajien Keskusliiton (EKL) Verkosta virtaa -toiminta ja Lohjan Sydän ry osana Etelä-Suomen Sydänpiirin (ESSP) Sydändigi-hanketta.

ENTER:n ja EKL:n opastajat antavat opastusta yleisiin asioinnin omgelmiin ja laitteiden hankinta- ja käyttöongelmiin. Sydändigiopastajat keskittyvät ensisijaisesti antamaan digivinkkejä sydänpotilaan omahoidon tueksi. ESSP:n Sydändigihanke tekee myös yhteistyötä OLKA-hankkeen ja HUS:n Lohjan Sairaalan kanssa järjestämällä Sydändigiaiheisia teemapäiviä, joista tarkemmin mm. järjestöpalstoilla.

Neuvonnalle on tarvetta, kun palvelut ovat siirtymässä verkkoon ja seniorit joutuvat opettelemaan täysin uusia tapoja ja uusien laitteiden käyttöä perusasioidensa hoitamiseen. Se, mikä ennen hoitui palvelutiskillä, on jatkossa tehtävä verkossa, jossa on uutena haasteena mm. älylaitteiden käyttö, vahva tunnistautuminen ja yleistynyt sähköpostin käyttö.

– Neuvomme sovellusten asentamisessa ja käytössä, mutta tietosuojan ja vastuuongelmien takia itse asiointitapahtuman osalta kätemme ovat sidotut. Emme osallistu esimerkiksi itse pankkitapahtuman tietojen syöttöön tai asiointilomakkeiden täyttöön kuin hyvin rajoitetusti antamalla yleisiä neuvoja, kertoo Reijo Perkiömäki

– Vapaaehtoisia on toiminnassa mukana 10. Digineuvojien tausta ja osaaminen on erilaista, mutta opastustapahtumassa on mukana vähintään 1–2 laiteosaajaa ja ainakin yksi sydändigiopastaja. Lähtökohtaisesti meistä kukaan ei osaa kaikkea, vaan täydennämme toisiamme. Neuvojilta ei vaadita laajapohjaisia ”gurun” taitoja, vaikka ei niistä haittaakaan olisi.

Perkiömäki toimii Enter-järjestössä vapaaehtoisena ja koordinoi Digineuvontaa paikallisesti Lohjalla ENTER:n ja EKL:n sekä ESSP.n koordinaattorien lisäksi. Paikallisen koordinoinnin tärkein tehtävä on eri toimijoiden käytännön yhteistoiminta, tiimin ryhmäytyminen ja tiimin osaamisen monipuolistaminen sekä paikallinen uusien vapaaehtoisten rekrytointi toimintaan mukaan. Lisäksi tehtävänä on yhteistyön toiminnan tunnetuksi tekeminen ja viestintä opastuksista potentiaalisille asiakkaille sekä yhteydenpito muihin yhteistyökumppaneihin kuten mm. Lohjan kirjastotoimeen ja seniorikahviloihin.

Hellevi Laitinen opastaa Jorma Johanssonia (Kuva: Eija Perkiömäki)

Neuvonnalle riittää kysyntää

Perkiömäki ja digineuvojat ovat viime keväästä alkaen kiertäneet seniorikahviloissa ja neuvonnalle on selkeästi kysyntää. Tarvetta on laitteiden käyttöongelmiin ja asiointiin liittyen. Yhä useammalla ikääntyneellä on älypuhelin, tabletti tai tietokone, mutta taidot eivät riitä niiden käyttöön.

–Tänä vuonna opastamme tiistaisin klo 13.00–15.00 pääkirjastossa ja kokeilemme vielä joissakin sivukirjastoissa ja käymme vierailuilla harvakseltaan seniorikahviloissa sekä muissa tilaisuuksissa, missä on koolla senioreita, Perkiömäki sanoo.

–Ensi vuonna aikaistamme ja pidennämme pääkirjaston vuoroa sekä otamme joissakin sivukirjastoissa säännöllisen vuoron. Vakiovuorojen opastukset ovat ilman ajanvarausta ja maksuttomia. Jatkamamme myös seniorikahviloiden kanssa sekä muissa tilaisuuksissa, missä on koolla senioreita. Harkitsemme myös ajanvarauksen käyttöönottoa erityisesti vaativille opastustapauksille.