Koirat ja kissat tarvitsevat lihaa ja sen sisältämiä ravinteita. Lihansyöjinä erityisesti kissat ovat riippuvaisia ​​suuresta eläinproteiinipitoisuudesta ruoassa. Ilman niitä kissallesi voi kehittyä vaarallinen puutostila.

Samanaikaisesti ei ole enää salaisuus, että lihantuotanto kuormittaa huomattavasti ympäristöä. Onkin korkea aika löytää kestäviä ruokavaihtoehtoja sekä ihmisille että kissoille ja koirille, joita pidetään lemmikkeinä.

Lemmikkiruokavalmistaja Marsapet on jo useiden vuosien ajan tarjonnut tähän tarkoitukseen epätavallista ratkaisua: hyönteisproteiineja sisältäviä koiran- ja kissaruokia.

Kotieläintalouden haitalliset vaikutukset

Pelkästään Saksassa kasvatetaan lähes 26 miljoonaa sikaa ja yli 11 miljoonaa nautaa. Maailmassa on jopa yli 650 miljoonaa sikaa ja lähes miljardi nautaa.

Vaikutukset ympäristöön ovat valtavat. Yli kolme neljäsosaa maatalouden harjoittamiseen sopivasta maa-alasta käytetään joko karjan laidunmaina tai niiden rehun kasvattamiseen. Lihantuotanto käyttää myös valtavia määriä vettä ja pilaa maaperää ja pohjavesiä.

Tämän lisäksi märehtijät kuten karjaeläimet tuottavat suuria määriä metaania.  Metaani on kasvihuonekaasu, jolla on noin 28 kertaa suurempi ilmastoa vahingoittava vaikutus kuin hiilidioksidipäästöillä.

Mikä tekee hyönteisistä ympäristöystävällisen vaihtoehdon?

Marsapet käyttää mustasotilaskärpästen (Hermetia illucens) toukkia lemmikkieläinruoan valmistamiseen. Toukkia kasvatetaan lämmittämättömissä halleissa ja toukat tarvitsevat verrattain vähän ravintoa. Niiden kasvattamiseen tarvittava tila on tämän johdosta paljon pienempi.

Hyönteisproteiinin tuotannossa käytetään lisäksi huomattavasti vähemmän vettä kuin esimerkiksi naudanlihan tuotannossa. Perinteisen lihan korvaava innovatiivinen vaihtoehto on selkeä etu vesipulan lisääntyessä monissa osissa maailmaa.

Kärpäsen toukat eivät myöskään tuota metaania ruoansulatuksensa seurauksena, mikä vähentää edelleen karsihuonekaasupäästöjä.

Hyönteiset ovat täydellinen proteiinin lähde

Harvat lemmikkieläimen omistaja ovat valmiita syöttämään koiralleen tai kissalleen haitallista ruokaa. Monet omistajat, jotka kuulevat hyönteisproteiineja sisältävistä eläinten ruoista ensimmäistä kertaa, kysyvät sopiiko tämä kissalleni tai koiralleni ja voiko ruoka jopa vahingoittaa nelijalkaista ystävääni.

Ensimmäiseen kysymykseen ruoan sopivuudesta voidaan vastata selvästi kyllä. Toiseen kysymykseen vastaus on ei: hyönteisproteiineja sisältävät ruoat eivät vahingoita lemmikkiäsi.  Hyönteisproteiineja sisältävässä ruoassa on kissoille ja koirille kaikki välttämättömät aminohapot ja ruoka sulaa erittäin hyvin. Ruoan pysyvällä vaihtamisella ei ole haittaa ravinteiden saannin kannalta. Ravintoherkät tai allergiset eläimet voivat jopa hyötyä ruoan erinomaisesta sulavuudesta.

Tulevaisuus on hyönteisissä: Marsapetin valmistamien hyönteisperäisten  lemmikkieläinten ruokien avulla ympäristötietoiset kissojen ja koirien omistajat voivat jo nyt antaa arvokkaan panoksensa ympäristön ja ilmaston suojeluun tinkimättä kuitenkaan ruoan laadusta.