Vihdin Veikkoinkorvessa aivan Valtatie 25:n ja Nummelan keskustan vierestä löytyy jo 40 vuoden ajan autokauppaa tehnyt Vihdin Autotalo. Vihdin Autotalon toimintaa vetää Palinin perhe, joka palvelee asiakkaita nykyään kolmessa sukupolvessa Liisa Palinin ollessa hallinnossa, hänen poikansa Esko ja Pekka automyynnissä ja kolmatta sukupolvea edustava Niko toimii myös automyynnissä, kohta jo kymmenettä vuottaan.

40 vuotta automyyntiä on tuonut näkökantoihin syvyyttä

Vihdin Autotalo ja sen omistajat ovat nähneet neljän vuosikymmenen aikana suomalaisen autokaupan kehityksen läheltä. Digitalisaation tulo, hybridi- ja sähköautojen tulo ja Suomen valtion erikoiset toimet autokaupan ja autoliikenteen suuntaan ovat aina omalta osaltaan tuoneet uusia tuulia tekemiseen, mutta kaiken taustalla on aina ollut hyvät automerkit ja asiantunteva palvelu.

Edustamistamme merkeistä pitkäikäisin on Citroen, jota olemme edustaneet jo 36 vuoden ajan. Muut merkit mitä meillä on eli Mitsubishi ja Honda ovat olleet meillä myös vuosia ja nyt toukokuussa aloitamme myös Peugeotin virallisen jälleenmyynnin.

Esko Palin

Nykyaikaisessa autokaupassa suurin ero menneisiin vuosiin on lisääntynyt autojen valikoima merkkien sisällä. Siinä missä aiemmin saatettiin kysyä asiakkaalta aluksi bensiini vai diesel, kysytäänkin nykyään, mihin tarkoitukseen autoa ollaan ostamassa. Yksi tärkeimmistä kysymyksistä onkin nykyään autoa ostavan henkilön ajokilometrien määrä kerrallaan.

Pekka Palin

Vihdin Autotalon Palinit muistavat vielä hyvin 80- luvun kun uusien autojen myyntiin liittyi 50 % oma rahoitus, eli uudesta autosta piti maksaa puolet heti, mikä on aika erilainen tilanne kuin nykyään. Nykyään uuden auton voi ostaa ilman käsirahaa, ja vaikka yksityisleasing vaihtoehdolla vuodeksi tai pariksi.

Erilaiset autojen pakettivaihtoehdot ovat tulleet viime aikoina lisäksi uuden auton ostamiselle. Nämä ratkaisut räätälöidään pitkälti asiakkaan tarpeiden mukaisesti ja ne voivat sisältää huollot, renkaiden vaihdot ja tietynmäärän kilometrejä, vaikka vuodeksi tai kahdeksi. Ja yksityisleasing on nimenomaan vuokrasopimus, eli asiakkaalle ei synny yhtään autovelkaa.

Pekka

Käytettyjen autojen myynnissä nykyään on nähtävissä selvä trendi, että autoja ostetaan tarpeeseen, ja siksi olemmekin kehittäneet omia palveluitamme vastaamaan näihin asiakkaiden tilanteisiin. Puhumme meillä asiakkaan tarvekartoituksesta, eli keskustelusta, jonka avulla voimme tarjota asiakkaalle hänelle parhaiten sopivaa autoamme.

Automyyjän tarvitsema tietotarve on lisääntynyt

Vihdin Autotalo tarjoaa toukokuussa neljän eri automerkin mallistot ja näiden sisällä erilaisia moottori- ja kokovaihtoehtoja varmasti lähes kaikkiin tarpeisiin, mutta mikäli aivan asiakkaan tarvitsemaa autoa ei ole Suomessa saatavilla, on Vihdin Autotalolla vielä ässä hihassa.

Me olemme tuoneet autoja Euroopasta yli 10 vuoden ajan. Aloitimme Tanskan tuonnilla, mutta nykyään haemme autoja myös Ruotsista ja Saksasta. Etsimme lähinnä pari vuotta nuoria, vähän ajatteluja autoja, joita asiakkaamme meiltä haluavat ostaa. Esimerkiksi viime aikoina olemme tuoneet useamman Mitsubishi Outlanderin ladattavan hybridin Suomeen.

kertovat Palinit

Tietoa on saatavilla internetin sivustoilla vapaasti sekä asiakkaille että automyyjille ja muutenkin digitalisaatio on tuonut automyyntiin lisää palvelua. Autojen tilauksen, autojen muokkaukset ja autohuoltojen tilaukset ovat saatavilla täysin digitaalisina, mutta aivan yhtä hyvin toimii myös perinteinen autokauppaan saapuminen ja huollon- tai automyyjän kanssa henkilökohtaisesti keskustelu. Digitalisaation on vain laajentanut asiakkaiden mahdollisuuksia olla yhteydessä autoliikkeeseen.

Vihdin Autotalo jalkautuu

Vihdin Autotalon edustamat merkit ovat nähtävillä myös vihtiläisissä tapahtumissa. Esimerkiksi toukokuun 27.päivä Nummela Päivillä ovat autot esillä sekä elokuussa Vihdin Wuosisatamarkkinoilla.

Olemme vuosia tehneet yhteistyötä paikallisten yhdistysten kanssa, kuten esimerkiksi Nummelan Tarmon kanssa ja paikalliset yhteisöt ovat aina olleet tärkeitä toiminnallemme.

Rohkeasti kohti tulevaa

Yksi erikoisuus Vihdin Autotalosta löytyy itseasiassa yrityksen strategiasta. Kuinka monta autoliikettä sinä tiedät, jotka olivat vuokranneet tontin ja tilat kilpailijoille? Näin on Vihdin Autotalo nimittäin tehnyt Saka Nummelalle sekä Autokauppani.fi.

Meillä itsellämme on palvelupaketissamme uusien ja käytettyjen autojen myynnin lisäksi, autohuollot, autopesula sekä rengashotelli. Lisäksi tiloissamme toimii edellä mainittujen naapureiden lisäksi myös mm. K1 autokatsastus.

Pekka Palin

Vaikka uusien autojen hinnat ovat viime aikoina nousseet, on vastaavasti myös käytettyjen hyvä kuntoisten autojen arvo noussut, ja Vihdin Autotalossakin katsotaan tulevaisuuteen samalla rohkeudella, kuin mitä edelliset 40 vuotta on Vihdissä autokauppaa tehty.

Sähköautojen määrä Suomen teillä lisääntyy, tekniikka kehittyy ja me kehitämme omaa toimintaamme kaikilla sektoreilla vastaamaan asiakkaidemme mahdollisia tulevaisuuden tarpeita. Tätä vahvistaa Peugeot-autojen tuleminen valikoimiimme nyt toukokuussa.

Vihdin Autotalon tulevaisuus näyttää rakennetun pohjalle, joka ei aivan pienestä hätkähdä. Kolmen sukupolven tietotaito on tuonut perheelle, ja sitä myöten Autotalolle pohjan, joka antaa mahdollisuuden kehittyä edelleen, palvella asiakkaita vastuullisesti ja asiantuntevasti sekä luoda suunnitelmia myös tuleville vuosikymmenille.

Vihdin Autotalo kolmessa sukupolvessa: Niko, Pekka, Liisa ja Esko Palin
Vihdin Autotalo kolmessa sukupolvessa: Niko, Pekka, Liisa ja Esko Palin