Vuoden uusmaalaiset yritykset 2018 on julkistettu. Tuotannollisten yritysten sarjan voitti terveysteknologian kasvuyritys Planmeca Oy. Kaupan ja palvelualan yritykseksi valittiin lounas- ja illallisristeilyjä järjestävä IHA-Lines Oy Helsinki Cruises. Mikromuovittomilla tuotteilla jäteongelmaa taklaava Sulapac Oy palkittiin Startup-sarjan parhaana. Kaikki palkitut yritykset olivat tällä kertaa Helsingistä.

Uusmaalaiset yritykset julkistettiin torstaina 22. marraskuuta Uudenmaan liiton vuosittaisessa kuntapäättäjien tapahtumassa, Maakuntaparlamentissa. Maakuntahallituksen puheenjohtaja Markku Markkula ja palkintoraadin puheenjohtaja Juhani Hyry Uudenmaan Yrittäjistä luovuttivat palkinnot.

– Uusimaa on Suomen vahvin yrittäjyysalue, ja tässä meillä on kolme esimerkkiä menestyksen takana. Tämän vuoden yrityksissä on hieno kattaus kansainvälistä ja innovatiivista otetta, mutta myös pitkäjänteistä kehittämistyötä, Hyry kiitteli.

 

Tuotannollinen sarja: Planmeca luottaa suomalaisen tuotekehitykseen

Planmeca on yksi maailman johtavista hammashoitolaitteiden valmistajista. Terveysteknologian kasvuyritys kehittää ja valmistaa kansainvälisesti korkealaatuisia tuotteita ja on merkittävä työllistäjä.

Kaikki tuotteet valmistetaan kotimaassa ja yritys on Itä-Helsingin suurin yksittäinen työllistäjä. Yrityksen kansainvälisen menestyksen avain onkin vahva usko suomalaiseen osaamiseen ja tuotekehitykseen.

 

Kaupan ja palvelujen sarja: IHA-Lines panostaa laatuun, kestävyyteen ja turvallisuuteen

Vuoden palveluyritys IHA-Lines tuo ainutlaatuisen suomalaisen saariston sekä lounas- ja illallisristeilyt kaikkien koettaviksi keskeltä pääkaupunkia. Perheyritys panostaa laadukkaiden palvelujen lisäksi vahvasti turvallisuuteen ja ympäristöasioihin.

Yrityksellä on pitkä historia pääkaupunkiseudun kansainvälistymisen tukemisessa uniikilla palvelukonseptillaan.

 

Startup-sarja: Sulapacin muovia korvaava materiaali vastaa jäteongelmaan

Vuoden startup-yritys Sulapac vastaa globaaliin muovijäteongelmaan mikromuovittomilla tuotteillaan. Kansainvälisille markkinoille tähtäävällä yrityksellä on innovatiivinen ote sekä vahva osaaminen ja rahoitus.

Vuonna 2016 perustetun yrityksen kantava ajatus on muoviroskan vähentäminen. Yrityksellä on kaksi vahvaa innovaatiota: muovia korvaava täysin biohajoava materiaali sekä tuotantomenetelmä, jolla materiaalia pystytään massatuottamaan nykyisissä muovitehtaissa ilman uutta teknologiaa.

 

Yritysvalinnoilla 25 vuoden perinteet

Uudenmaan liitto yhteistyökumppaneineen kannustaa yrittäjyyteen palkitsemalla vuosittain menestyneet yritykset. Yrityspalkinnot on jaettu vuodesta 1993 lähtien.

Uusmaalaiset voivat ehdottaa menestyneitä yrityksiä Uudenmaan liiton verkkosivuilla. Seuraava haku avautuu kesällä 2019. Päätökset palkittavista tekee asiantuntijaraati, jossa ovat Uudenmaan liiton lisäksi edustettuina ELY-keskus sekä alueen yrittäjäjärjestöt ja kauppakamari.

Raati painottaa valinnassaan yrityksen liikeidean omaperäisyyttä, innovatiivisuutta, hallittua ja kannattavaa kasvua sekä yrityksen vaikutusta seudun työllisyyteen ja tuote- ja palvelutarjontaan. Ansioksi lasketaan myös aktiivinen toiminta yrittäjyyden ja yrittäjien yhteistyön edistämisessä.

Videoesitys palkituista yrityksistä:
https://www.youtube.com/watch?v=ZvUrkUq9SsY