Lohjan alueella ymmärretään mökkeilystä, ja sen tärkeydestä paikalliselle taloudelle, mutta mitä mökkeilylle kuuluu muuten näin korona jälkimainingeissa? Lohjan alueella on lähes 9000 kesäasuntoa, joista monet ovat ympäri vuotisessa käytössä, mutta koko maan vuokramökkien käyttöaste on noussut uusiin huippulukemiin, mitä se tarkoittaa Suomelle?

Suomalaiset ovat tottuneet matkustamaan edullisesti ulkomaille ja elämään hotellielämää edullisessa ympäristössä. Nyt viimeiseen vuoteen ei ulkomaille ole enää matkustettu samalla tavalla, mutta kotimaankaan matkailu ei ole niin nopeasti heräillyt, miksei? Ensinnäkin kaikki odottivat, että korona päättyisi nopeammin kuin mitä se tekee, ja toisaalta monet oman talonsa omistajat päättivät hyödyntää ensimmäiset säästyneet rahat oman kiinteistönsä huoltamiseen, mutta nyt olisi aika huolehtia omasta itsestään. Nyt on aika katsoa, mitä Suomella on tarjota matkustaville suomalaisille lomalaisille?

Mökit ja asuntoautot

Siinä missä asuntoautomarkkinat ovat kuumentuneet ja vapaiden autojen löytäminen alkaa olla tulevalle vuodelle jo kivien alla, samalla tavalla alkaa käydä kesäkauden mökeille. Vuokramökit alkavat loppua käsistä, ja viimeisten vapaiden kohdalla ei varaajilla ole enää hirveästi varaa valita, minkälaista mökkiä halutaan tai koska sitä halutaan.

Asuntoautollakin matkaileva tarvitsee lomamatkalleen joko leirintäalueita, tai miksei myös niitä mökkejä majoitukseensa, ei sitä koko matkaa nykyaikana perheet jaksa pelkällä automajoituksella, ja miksi pitäisikään. Mökissä vietetyn yön tai parin jälkeen on paljon kivempi ja raikkaampi jatkaa matkaa seuraavaan kohteeseen, joita Suomessa riittää takuuvarmasti koko perheelle.

Tulevana kesänä kannattaa huomioida myös se, että muiden eurooppalaisten into tulla Suomeen matkustamaan tuntuu kasvaneen, monet matkailuautoja vuokraavat yritykset ovat kertoneet kysynnän kasvusta mm. saksalaisten toimesta, eli suomalaiset kisaavat myös mökkien varausten kanssa Keski-Euroopan matkaajien kanssa.

Matkustaminen kotimaassa

Monet ovat todenneet, että kotimaassa matkustaminen on niin kallista. Itse matkustaminen ei nyt ole sen kalliimpaa kuin muuallakaan Euroopassa, mutta tottahan se on, ettei Suomesta saa niitä Etelä-Euroopan tai Thaimaan edullisia lounaita, mutta miksi pitäisikään? Suomessa voit saada paikallisesti tuotettua ruokaa, jonka sinulle tekee paikallisen ravintolan kokki, ja Suomessa kaikkien työntekijöiden, myös kesätyöntekijöiden pitää ansaita kunnon palkkaa – sillähän sinäkin matkustat perheesi kanssa.

Ei mennyt vuosi ole ollut erikoinen ainoastaan perheiden matkustusinnolle, mutta myös luokkaretkien suhteen on menneen vuoden aikana päädytty uudenlaisiin ratkaisuihin – on tehty lähialueelle suuntautuneita retkiä.

Monien alueiden mökkivarausjärjestelmät näyttävät jo suosituimmille viikoille täyttä buukkausta. Kysytyimmät viikot ja mökit alkavat olla ympäri Suomen hyvin varattuja ja myöhäisemmät varaajat saavat oikeasti metsästää vielä saatavilla olevia mökkejä, joita kuitenkin vielä onneksi löytyy. Useammat mökinvaraus sivustot kertovat kysyttäessä, että tulevassa kesässä uutta tavanomaiseen verrattuna on se, että matkailijat ovat varanneet tavallisen muutaman päivän sijasta viikon mittaisia majoituspätkiä.

Tämä vuosi 2021 on alkanut hiljaisena koko maan matkailumarkkinoilla, mutta kesää kohden alkaa tapahtua, ainakin mitä on uskominen sekä mökkien että matkailuautojen varaustilanteisiin, joten viime vuoteen verrattua saatavuutta ei kannata tälle kesälle odottaa. Monet suomalaiset, jotka siirsivät viime vuoden matkansa kotinsa remontoinnin vuoksi, eivät tänä vuonna enää siirtele matkustamista. Jos matkustaminen ei onnistu vieläkään rajoituksitta ulkomaille, lähdetään tutustumaan suomalaiseen tarjontaan. Suomessa on kuitenkin kehitetty palveluita matkustajille ympäri Suomen, ja varmasti jokaiselle löytyy katsottavaa ja tekemistä.

Jos kohteita etsit niin mm. nämä paikat ovat monessa eri listauksessa:

  • Naantali, historiallinen vanhakaupunki, Muumimaalta, seikkailusaari ja Kultarannan puutarhat
  • Vaeltajille Koillismaan Karhunkierros tarjoaa 80 kilometriä Oulangan kansallispuiston parasta antia
  • Vanha Porvoo, idyllinen keskusta pienine kauppoineen ja ravintoloineen
  • Kolin kansallispuisto
  • Yyteri legendaariset hiekkadyynit
  • Leppoisa Kuopio ja Puijon ulkoilualueet
  • pääkaupunki Helsingin kulttuurimatkailu, ostoskeskukset, päiväristeilyt Itämerelle
  • Nuuksion kansallispuisto vain 25 kilometriä Helsingistä
  • Vanha Rauma, Unescon perintökohde ravintoloineen ja kahviloineen
  • Turku ja Hämeenlinna linnoineen
  • Kesäkaupunki Hanko ja Inkoo satamineen
  • Suomenlinna Helsingin ulkopuolella
  • Turun saaristo

Kyllä Suomesta vierailtavaa löytyy, kunhan vain avaa silmänsä ja lähtee reissuun. Etukäteen kannattaa kuitenkin Suomessakin se matkustaminen suunnitella ja varata mökit, ja hotellihuoneet sekä mahdolliset leirintäaluepaikat ajoissa, jottei sitten paikkakunnalle saapuessa huomaa, ettei vapaita petejä tai paikkoja olekaan saatavilla.