
Sitä ei kuulemma ole enää trendikästä tehdä Uuden Vuoden lupauksia tai viettää tipatonta tammikuuta, vaan pitäisi tehdä pidemmälle ajateltuja ja suunniteltuja elämäntapamuutoksia.
On jotenkin uskomatonta, kun miettii, että itse ollessani nuori, meillä oli aikaa käydä kavereille koputtamassa ovea, josko kaveri olisi kotona ja lähtisikö hän jonnekin, kun nykyään kavereita ei saa kiinni edes kännykkään soittamalla, kun he ovat kaikki niin kiireisiä, mitä meille ihmisille oikein on tapahtunut? Eikös sen tekniikan pitänyt antaa meille enemmän aikaa nauttia elämästä. Sen sijaan, että olisimme entistä enemmän alkaneet nauttia elämästä, meistä on tullut tekemisen orjia – on jotenkin väärin vain olla, aina pitäisi olla kiire jonnekin.
Tuoko vuosi 2019 tähän mitään muutosta, tuskin, mutta mehän täällä Suomessa teemme sen mitä amerikkalaiset ovat tehneet ensiksi, eli kun heillä on jo pari vuotta ollut tällainen oman itsensä etsiminen, mindfullness ja erilaiset life coaching tapetilla, niin nyt ne varmaaan viimeistään rantautuvat Suomeen – aivan kuin tulivat hampurilaiset ja kymmenet suoratoistopalvelut.
Media ja me
Mediassa yritetään vakuuttaa, että me suomalaiset haemme luonnonrauhaa ja ostamme kestävästi paikallistuotantoa ja luomua, kun tosiasiassa iso osa suomalaista syö täsmälleen sitä, mihin on varaa eikä se ole lähituotantoa tai luomua eikä se nykysuomalainen sitä luontoakaan hae vaan nuoret aikuiset ja nuoret perheet haluavat asunnon kerrostalosta kaikkien palveluiden läheltä(!), eli mitenköhän sille taajaman ulkopuoliselle elämälle tulee käymään kun samanaikaisesti SOTE yms. uudistukset kasaavat palveluita kasvukeskuksiin ja sinne, missä ihmisiä vaan sattuu asumaan enemmän eli kuntien keskuksiin.
Entäs sitten tämä paljon puhuttu valinnanvapaus? Me saamme tehdä täsmälleen sitä, mihin meillä on varaa, ja jos joku kansainvälinen yritys näkee siinä olevan kunnolla bisnestä, tulee se ja ostaa paikalliset yritykset (harva omistaja saa ei isolla rahatukulle) ja nostaa hintoja, madaltaa palveluita ja vie voittorahat ulkomaille, se on sitä vapaata kansainvälistä kauppaa.
Kuka muuten tietää, että yli 350 vuotta sitten Lohjalle perustettiin suomenkielisen maaseudun ensimmäinen koulu vuonna 1659 ja mitä Lohjan pienille kouluille on tapahtunut nykyaikaisen talousohjauksen aikana?
Tänä vuonna meillä muuttuu myös verotus, tai ainakin se, miten saamme veronpalautukset ja miten maksamme lisäverot, itse verotus pysynee pitkälti yhtä korkeana kuin ennenkin, mutta maaliskuussa meillä onkin kaikilla aikuisilla mahdollisuus saada aikaan muutos. Tämä vuosi on nimittäin vaalivuosi ja keväällä on tulossa eduskuntavaalit, joissa oikeasti kannattaa äänestää, eikä vain kirjoitella sosiaalisessa mediassa trollaten, kuinka kaikki on aina aivan väärin.
Tämä kotinurkkaus ja sen kaveri yritysnurkkaus jatkavat Ykkös-Lohjan sivuilla tänäkin vuonna, aina jotenkin ajankohtaisiin aiheisiin sohaisten.
Tervetuloa lukemaan.
KO