Virkkala on jälleen saanut uuden, innokkaan yrittäjän, kun Anja Mätzke perusti Virkkalan Kukkapuodin entisen Liisan Kukan paikalle.

–Kävelin tästä ohi ja näin, että liike on myynnissä. Soitin miehelleni, että nyt olisi mahdollisuus taas saada oma kukkakauppa, hän kertoo.

–Olin erittäin tyytyväinen, kun Anja soitti. Viimeiset 20 vuotta on puhuttu, että olisi mukavaa, kun hänellä olisi taas oma kukkakauppa. Hän on myös ollut nyt pari vuotta työttömänä, kun työpaikkaa ei ole ahkerasta hakemisesta huolimatta löytynyt, iloitsee Che Mätzke.

Anja Mätzke on kouluttautunut floristiksi Saksassa, missä hänellä oli myös oma kukkakauppa.

–Hänellä oli kukkakauppa pienessä, saksalaisessa kylässä, josta minä kävin korjaamassa hänet parempaan talteen, naurahtaa Che Mätzke.

Anja Mätzke tekee kukkakimppua.

Tuoreita kukkia kauniisti aseteltuna

Tavoitteena on, että Virkkalan Kukkapuodista asiakkaat saavat aina tuoreita kukkia. Mätzket haluavat lisätä sekä kukkien valikoimaa että määrää. Tarjolla on myös kukkien hoito-ohjeita sekä palveluja erilaisia juhlia ja tilaisuuksia varten. Vaikka Virkkalan Kukkapuoti on ehtinyt olla auki vasta reilun kuukauden, on jo ehditty tehdä monenlaista arkkulaitteista pöytäasetelmiin ja hääkimppuihin. Puodista on kävellyt ulos tyytyväisiä asiakkaita, kun pari hääkimpuista on pystytty tekemään hyvin pienellä varoitusajallakin. Kukat ovat mukana ihmiselämän suurissa hetkissä elämän alusta loppuun saakka, mutta miksi näin on, sitä Mätzket jäävät hetkeksi miettimään.

–Kukat ovat kauniita ja eläviä, mutta samalla myös katoavaisia. Ne ovat sen hetken kunnianosoitus tai muistaminen, pohtii Che Mätzke.

He aikovat myydä niin pitkälti kotimaista kukkaa, kun se vain on mahdollista. Esimerkiksi Virkkalan Kukkapuodissa myydyt joulutähdet, amaryllikset ja hyasintit olivat kotimaisia ja seuraavaksi on kotimaisen tulppaanin vuoro. Kaikkea ei kuitenkaan saa Suomesta, mutta silloinkin he katsovat, mistä kukkansa ostavat.

–Aina kukkien alkuperästä ei voi olla varma, mutta yritämme välttää esimerkiksi Etelä-Amerikasta tulevia kukkia, koska siellä käytetään todella paljon myrkkyjä, jotka ovat Euroopassa kiellettyjä. Työntekijöitä jopa kuolee näiden aineiden vuoksi. Kiinnitämmekin huomiota myös työoloihin, he kertovat.

Anja Mätzke haluaa kiinnittää huomiota myös puotinsa ilmeeseen mm. asettelemalla kukat kauniisti esille. Nyt, kun joulukiireet ovat ohi, ilmeeseen ehditään panostaa aiempaa enemmän.

–Muutamme ilmettä pienin askelin. Ajatuksissa on myös hankkia isompi kylmäkaappi, Che Mätzke kertoo.

Saksassa floristeille opetetaan mm. kukkakimpun tekemisen lainalaisuudet. Nyt niiden pohjalta syntyneistä kimpuista päästään nauttimaan Virkkalassakin.

Tuulahdus saksalaista floristiikkaa

Anja Mätzken kiinnostus kukkia kohtaan syntyi jo lapsena.

–Olen aina tykännyt olla luonnossa. Kesäisin keräsin kukkakimppuja äidille ja lapsena minulla oli kotona oma kasvipenkki. Sain laittaa siihen sellaisia kukkia, joista itse pidin, hän kertoo.

Innostus johti siis floristiopintoihin ja kukkakaupan perustamiseen. Suomeen saapumisensa jälkeen Anja Mätzke työskenteli monissa kukkakaupoissa Espoossa, Helsingissä, Kirkkonummella ja Karjaalla, mutta unelma omasta kukkakaupasta pysyi. Pääkaupunkiseudulla olisi kyllä ollut työmahdollisuuksia, mutta koska perhe asuu Karjaalla ja lapset ovat koulussa Virkkalassa, Mätzket kokivat, että pääkaupunkiseudulle kulkeminen päivittäin olisi hankalaa. Kun oman kukkakaupan perustaminen Virkkalaan varmistui, Anja Mätzke oli helpottunut, mutta uuden edessä ilmassa leijaili myös jännitystä. Virkkalan Kukkapuoti avasi ovensa 1.12. Alku on mennyt vauhdikkaasti joulukiireiden parissa ja kukat ovat siirtyneen vilkkaaseen tahtiin asiakkaille.

–Alku on tuntunut mukavalta, Anja Mätzke tiivistää.

–Täällä on todella mukavia ihmisiä. He ovat iloisia siitä, että Virkkalassa on nyt tarjolla uudenlaista floristiikkaa ja että täällä ylipäätään on kukkakauppa, sanoo Che Mätzke.

Ainakin osa uudenlaisesta floristiikasta on Saksan tuliaisia. He kertovat, että siellä floristien koulutus on pitkä ja kurinalainen. Moni suomalainenkin lähtee Saksaan oppimaan mm. kukkakimpun tekemisen lainalaisuudet.

–Suomessakin on todella hyviä floristeja, mutta ei samanlaista traditiota kuin Saksassa.

Che Mätzke uskoo vahvasti siihen, että Virkkalan Kukkapuodilla tulee menemään hyvin myös jatkossa.

–Vaimo tekee aivan ihania kukkakimppuja. En ole hetkeäkään epäillyt, etteikö hän saisi tätä toimimaan, hänen kimppunsa ovat vain niin kauniita.

He ovat viihtyneet Virkkalassa hyvin.

–Hyvältä tämä näyttää ja täällä on tiivis yhteisö. Vaikka moni liike on lopettanut ja sillä tavalla on vähän rapistunutta, toivomme, että vanha idylli pysyy ja aiomme tehdä oman osuutemme sen eteen, he kertovat.

SMS