Aikoinaan ystävänpäiväkortit olivat yksi näkyvimmistä osista, mitä liittyi ystävänpäivään. Yhä tänäkin aikana Posti kuljettaa noin kolme miljoonaa ystävänpäiväkorttia. Suomessa muistetaan lähinnä rakkaita ystäviä ja sukulaisia, eikä juhlalla ole juurikaan romanttisen rakkauden kaikua – ainakaan postikorttien lähettämisessä. Jenkkiläistyylinen rakastavaisten Valentine’s day ei ole iskostunut Suomeen sitten vuoden 1987, jolloin päivää alettiin vakiinnuttaa Suomeen. Tällöin Posti ja lisäksi Suomen Punainen Risti kampanjoivat ystävänpäivän puolesta. SPR julkaisi kahdeksan ystävänpäiväkorttia. Nämä ovat siis tavallaan ensimmäisiä virallisia ystävänpäiväkortteja Suomessa.

Nykyään ystyvänpäivä näkyy kaupoissa lisääntyneenä tavaramääränä, mutta miten sinä huomioit ystävänpäivän omassa arjessasi?

Digitaaliset mahdollisuudet

Meillä on lähes kaikilla käytössämme älypuhelimet, joilla voimme olla yhteydessä ystäviimme videopuheluin ja erilaisin viestisovelluksin. Viestin kirjoittamiseen ei mene oikeastaan lainkaan aikaa, joten ystävän muistaminen ei nykyaikana vaadi suurta ajallista tai rahallista uhrausta – ystäviä ei meillä kuitenkaan koskaan ole liikaa, joten ystävänpäivä on erityisen hyvä päivä heidän muistamiseensa, vaikket sitä muuten tekisikään.

Sosiaalinen media on ystävänpäivänä sekä mahdollisuuksien luoja, että mahdollisten paineiden luoja – osalla nimittäin sosiaalinen media voi luoda paineita omaan toimintaan ja varsinkin siihen, miltä oma toiminta ulkoisesti näyttää valokuvissa ja videoissa. Ihmiset jakavat kuvia ja viestejä rakkaistaan ja ystävistään, luoden näin odotuksia siitä, miten päivän tulisi olla täydellinen. Nykyaikaisessa maailmassa ystävänpäivä voi korostaa yksinäisyyden tunteita niille, jotka eivät ole parisuhteessa tai joilla ei ole läheisiä ystäviä. Juhlan ympärillä oleva romanttinen painotus voi tehdä yksinäisistä ihmisistä tuntea olonsa ulkopuolisiksi ja surullisiksi.

Arjen kiireet

Meidän nykyaikainen arkemme on täynnä kaikenlaista tekemistä. Tekemistä on tarjolla entistä enemmän ja siksi monen meistä arki onkin täynnä kelloaikoihin liitettyä tekemistä ja menemistä. Välillä se saattaa aiheuttaa tunnetta, että emme ehdi pysähtyä. Ehkä ystävänpäivä voisi olla sellainen päivä, että sallisimme meille hetken pysähtyä ja muistaa ystäviämme.

Ystävänpäivänä ystävän muistaminen ei edellytä välttämättä niiden lahjojen ostamista, vaan ystävän muistamista. Totta kai se tarjoaa myös hyvän mahdollisuuden ostaa jotain pientä tai isompaakin rakkaalle, tai ystävälle ilman sen erikoisempaa syytä tai taka-ajatusta.

Rakkauden ja ystävyyden juhla tarjoaa tilaisuuden ilmaista tunteita ja läheisyyttä, mikä voi lisätä mielihyvää ja onnellisuutta. Laadukkaat ihmissuhteet voivat edistää henkistä ja tunnetason hyvinvointia. Juhlan ei tarvitse olla kallis tai suureellinen, vaan se voi olla myös yksinkertainen ele tai ystävällinen teko, joka tuo iloa sekä antajalle että vastaanottajalle.

Muistetaan ystäviämme, niin ystävänpäivänä kuin muutenkin.

KO

Kommentoi kirjoitusta