Ystävyys on suuri osa nuoren elämää. Nuoren ystävyyssuhteita syntyy koulussa, harrastuksissa ja vapaa-ajan vietossa. Ystäviä tulee ja menee nuoren elämässä, eikä näihin ystävyyssuhteiden päättymisiin aina edes liity draamaa. Nuoruus on muutoksien ja itsensä etsimisen aikaa, tällöin ystävät eivät välttämättä pysy ikuisesti elämässä mukana. 

Joskus kymmenen vuotta kestänyt ystävyys ei tarkoitakaan, että kyseinen ihminen olisi paras kaveri. Vuosien varrella ihminen ehtii kasvamaan ja löytämään omat arvonsa, tämän takia myöhemmällä iällä alkanut ystävyys voi myös olla se tärkein. Omat arvot ja mielenkiinnon kohteet yhdistävät ihmisiä toisiinsa ja auttavat heitä kasvamaan yhdessä. 

Nuoren elämä voi olla myrskyistä, jolloin hyvät ystävät ovat tarpeen. Ystävät ovat suuri osa nuoruuden muistoja ja kaveriporukat voivat olla nuorelle kuin toinen perhe. 

Vaikka ystävyys on ihmisen sosiaalisen terveyden kannalta tärkeää, joskus täytyy myös olla yksin. Ystävät vievät paljon energiaa ja välillä täytyy osata ymmärtää oman tilan tärkeys. Ystävien kaipuu ja niiden puute on eri asia kuin itsensä eristäminen kavereista välillä oman mielenterveyden parantamiseksi. 

Viime keväänä ihmisiä koteihinsa eristänyt koronaviruspandemia auttoi meitä kaikkia näkemään miten itse suhtaudumme yksin olemiseen. Joidenkin arkeen muista ihmisistä eristäytyminen tuo jopa positiivisia vaikutuksia, toisille jatkuva yksinolo aiheuttaa ahdistusta ja liiallista omiin ajatuksiin vajoamista.

Koronan takia kotiin jääminen auttoi myös näkemään, ketkä ystävistä ovat oikeasti läheisiä ja keitä näkee viikoittain vain arkirutiinien vuoksi. Keväällä kotoa käsin opiskellessa osa ystävyyssuhteista joutui täysin laiminlyödyiksi, kun kasvotusten ei kyetty tapaamaan ja viestittely oppituntien välissä tai vapaa-ajalla jäi pinnalliseksi ja väkinäiseksi.

Yksinäisyys on myös lähes jokaiselle nuorelle tuttu asia. Yksinäisyyttä voi kokea, vaikka elämässä olisikin useampi kaveri. Joidenkin nuorten elämässä yksinäisyys on läsnä enemmän kuin muilla, mutta joka tapauksessa yksinäisyys on jokaiselle tuttu asia. Kavereiden vähäisyys ei välttämättä tee ihmisestä yksinäistä, päinvastoin laajan kaveripiirin omaava nuorikin voi tuntea itsensä yksinäiseksi. Voisi jopa sanoa, että laatu korvaa määrän puhuttaessa kavereista. 

Ystävyyssuhteet voivat olla vaikeita. Niiden löytäminen ja ylläpitäminen voi vaatia vaivaa. Välillä helpoimmalta tuntuisi vain sulkea itsensä koko maailmalta ja hengähtää omassa rauhassa. Se on toki tärkeää, mutta täytyy muistaa, että liiallinen omissa ajatuksissa vellominen saattaa vaikuttaa myös negatiivisesti nuoreen.

Nykyään nuorisotyö auttaa nuoria löytämään ihmisiä, jotka jaksavat pysyä rinnalla läpi elämän. Sosiaalinen media, pinnallisuudestaan huolimatta, helpottaa ystävyyssuhteiden ylläpitämistä. Ja vaikka tuntuu etteivät ystävät aina poistakaan yksinäisyyden tunnetta, on tärkeää muistaa, että kaikille löytyy varmasti se ihminen, jonka läheisyydessä yksinäisyyden tunne kaikkoaa. Tällöin on myös helpompi siirtyä omaan rauhaan, tuntematta itseään yksinäiseksi.

Lohjan Yhteislyseon lukion toisen vuoden opiskelijat Iina Jauhanen ja Aino Wahlman

Lukio-opiskelijat Iina Jauhanen (oik.) ja Aino Wahlman työn touhussa.