Karjalohjan koululle vuoden 2024 maakunnallinen kotiseututeko-palkinto
Kotiseutuliitto jakoi koululle huomionosoituksen kotiseututyöstä Uudellamaalla. Maakunnallisten kotiseututekojen palkitseminen on osa Kotiseutuliiton 75-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa.
Kolme ehdotusta oli valittu äänestettäväksi. Karjalohjan koulu kokosi eniten ääniä. Muut ehdolla olevat olivat Uudenmaanliiton Uusimaapäivä Lohjalla ja Tuusulan kunnan Talviulkoilureitti.
Tasapuolisuutta arvostettiin
Palkinnon perusteluissa mainitaan, kuinka Karjalohjan koulu on rakentanut kotiseututyöllään lasten omanarvontuntoa ja rakkautta omaa asuinaluetta laajemmalle. Koulun myönteinen suhtautuminen yhteistyöhön ja luottamus Karjalohjan kotiseutuyhdistykseen on vahvistanut yhteisöllisyyttä ja paikallisidentiteettiä myös vanhemman väen keskuudessa.
Kaikkien noin 80 oppilaan syksyinen osallistuminen on antanut lapsille tasapuolisesti kokemuksen oman ympäristön tärkeydestä ja näin lisännyt juurevuutta. Yhdessä toiminen on tutustuttanut koulutovereita toisiinsa ja edistänyt toisen huomioon ottamista.
Yhteinen suunnittelu ja jatkuvuus huomattiin
Karjalohjan koulu on jatkuvasti vuosittain ottanut kotiseuturetket lähiympäristön eri kohteisiin kaikkien oppilaiden, esikoulusta aina kuudesluokkalaisiin, opetusohjelmaan. Karjalohjalla on paljon kiinnostavia nähtävyyksiä, kulttuuriympäristöjä ja luonnonperintöä, johon tutustua. Eri kohteissa on ollut lapsilähtöistä tekemistä, erilaisia elämyspohjaisia, valittavia toimintoja, jotka ovat tukeneet opetusta. Niin opettajat kuin oppilaat ovat osallistuneet vuositeemojen valintaan ja toiminnan suunnitteluun yhdessä kotiseutuyhdistyksen jäsenten kanssa. Yhdessä tehden kaikkien asiantuntijuus on päässyt esiin. Näin on ollut jo vuodesta 2016 lähtien.
Myös Kotiseutuyhdistys iloitsee palkinnosta. Retket eivät olisi toteutuneet, ellei koululla ja sen koko henkilökunnalla olisi ollut vahva tahtotila antaa aikaa kotiseututyölle.



