Luksian yksinyrittäjäakatemia on ollut jo vuosia paikka, missä uutta suuntaan tai uusia ajatuksia tuleville ammattivuosilleen etsivät aikuisopiskelijat ovat päässeet opiskelemaan yrittäjyyttä. Yrittäjän ammattitutkinto on kokonaisuus, joka tarjoaa mahdollisuuden opiskella aikuisena yrittäjyyttä ja siihen liittyviä asioita. Se alkaako koulutuksen käynyt aikuisopiskelija sitten yrittäjäksi, on jokaisen oma asia, mutta kouluttautuminen antaa hyviä avaimia oman tulevaisuuden suunnittelulle. Lisäksi aikuisilla on yhä tämä tuleva lukuvuosi mahdollisuus hakea koulutukseensa aikuiskoulutustukea yhteensä 15 kuukauden ajan. Koska tuet ovat muuttumassa eikä tulevista tukimuodoista ole varmuutta, nyt on kenties hyvä hetki ottaa aikaa itselle, ja käydä kouluttautumassa. Me tapasimme muutaman Luksian yrittäjäkurssin käyneistä opiskelijoista kuullaksemme, mitä heille on opiskelun jälkeen tapahtunut. Tapasimme nämä samat opiskelijat viimeksi toukokuussa 2021.

Ehkä jonain päivänä koruyrittäjäksi
Linda Juvonen perusti oman toiminimiyrityksen huomattuaan, että koruharrastus oli paisunut omaksi liiketoiminnakseen. Hänen suunnittelemiaan koruja saa tilata hänen verkkokaupastaan sekä muutamasta jälleenmyyntipisteestä, mutta useimmalla Arctic Wind Jewellery on vielä tuntematon brändi.
– Olen kuitenkin päivätöissä ja kotona on pieni lapsi, joten arki menee omalla painollaan eteenpäin. Korusuunnittelu alkoi harrastuksesta ja Luksian yrittäjäkoulutus antoi lisää työvälineitä sekä uskoa tekemisen, eikä sitä tiedä, vaikka joku päivä siirtyisi kokonaan yrittäjäksi.
Tällä hetkellä Lindan korutuotteet ovat yksinomaan korvakoruja, joissa aiheena on suomalainen luonto ja Lapin kaipuu ja mm. revontulet, mutta tulossa on myös muita koruja, kunhan muulta arjelta ehtii suunnitella ja laittaa toteutukseen.
– Tiedän, että enemmänkin voisi tehdä, mutta tämä riittää minulle tällä hetkellä.
Oman näköinen kahvila
Monet lohjalaiset tietävät Kokkokallion kahvilan pitäjät Jussi ja Tarja Lönnströmin. He molemmat ovat käyneet yrittäjäkurssin ja tukevat toinen toisiaan omissa yrittäjähaaveissaan. Nyt heidän aikansa ja energiansa ovat viime vuosina menneet kahvilaan, mutta on Tarjalla samoissa tiloissa myös vyöhyketerapiaa.
– Me täydennämme toisiamme mieheni Jussin kanssa. Kahvilan avaaminen ja vetäminen ovat olleet kovaa työtä, mutta positiivisella palautteella jaksaa eteepäin. Täysillä tehdään töitä, oman näköisen toiminnan kanssa. Tämä on meille myös elämäntapa ja samalla kun opitaan lisään, kokeillaan myös uusia asioita. Eikä kaikki aina osa kerrasta kohdalleen. Yrittäminen ja elämä on jatkuvaa oppimista, miettii Tarja.
– Kun haluaa tehdä kaiken itse, oppii samalla. Ja tuotteesta, kuten tämä kahvila, syntyy täysin omannäköinen kokonaisuus.
Joku päivä edessä on muutto Espanjaan
Taina Köykkä omaa vahvan kontaktiverkoston Espanjassa, sekä valmiin liiketoimintasuunnitelman, mutta aktiiviset suunnitelmat ovat tällä hetkellä tauolla, ja töitä tehdään Suomessa.
– Omasta terveydestä pitää huolehtia ensisijaisesti, ja kenties sitten joku hetki tulevaisuudessa on edessä yritystoiminnan aloittaminen Espanjassa. Kyllä nytkin Espanjan kontaktit pidetään lämpiminä siellä käydessämme, mutta yrittäjäksi Espanjaan siirtyminen odottelee valoisampia aikoja.
Alku aina hankalaa
Nina Rantapuulla on hyvä työpaikka, mutta hänelle on myös valmis liiketoimintakonsepti, jota hän on kehittänyt ja suunnitellut jo vuosia.
– Puolentoista vuoden koulutus ja välimatkan ottaminen arkityöhön kannattivat minun kohdallani. Jaksan nykyään paremmin sekä töissä, että tässä sivutyössäni verkkokurssien tarjoamisessa taiteilijoille. Olen täysin tyytyväinen tulotasooni ja työhöni, mutta yrittäjäopinnot antoivat mahtavat tiedot ja mahdollisuudet perustaa oma yritys. Omataidekoulu on todellinen brändi, joka voisi olla joskus täysin työnikin, mutta tällä hetkellä siihen ei ole tarvetta. Sen sijaan voi rakentaa taidekoulun brändiä rauhassa eteenpäin.
– Olen ymmärtänyt sen, että liiketoiminnan aloittaminen vaatii aikaa ja osaamista. Ilman yrittäjäkurssia, en olisi ollut valmis tähän, ja sen ansiosta minulla on sekä päätyö, että tuottava sivutyö, johon enemmän panostamalla voisi saada päätyön.
– Oma-aloitteisessa sivutyössä on yleensä kyse jostain sellaisesta, mihin suhtautuu intohimolla. Joten se toimii myös loistavana tasapainoittajana päätyölle. Se mahdollistaa myös lisätulot esimerkiksi eläkkeelle siirtymisen jälkeen, kertoo Nina ja hyväksyviä nyökkäyksiä muilta läsnäolijoilta.
Opiskelijaksi aikuisena – Luksiaan
Luksia tarjoaa aikuisopiskelijoille paljon erilaisia mahdollisuuksia, eikä kaikkien tarvitse lähteä yrittäjyyden tielle.
– Yrittäjäkoulutus on monipuolinen kokonaisuus, joka tarjoaa jokaiselle osallistujalle jotakin. Jokainen voi oppia jotain uutta ja hyödyllistä, ja jotkut laittavat koulutuksen jälkeen oman yrityksen pystyyn. Toisaalta myös jo yrittäjänä olevat voivat käydä yrittäjäkoulutuksen ja saada lisää työkaluja oman toiminnan kehittämiseksi ja omaksi jaksamiseksi, kertoo Suvi Eriksson Luksiasta.
– Yksi hyvä syy lähteä aikuisopiskelijaksi on myös vertaistuenlöytäminen kurssikavereista, joista monista tulee kavereita ja ystäviä myös ”siviiliin”, opiskelun päätyttyä. Kaikista ei tarvitse tulla yrittäjiä, mutta aikuiskoulutus antaa mahdollisuuden vaihtaa ammatin. Itsekin olen lähdössä opiskelemaan eli otan aikaa työstäni kehittääkseni perheemme liiketoimintaa.
Aikuiskoulutustuki
Aikuiskoulutustuki on rahallinen tuki, jota myönnetään työntekijälle tai yrittäjälle ammatillista kehittymistä tukeviin opintoihin. Työntekijät ja yrittäjät voivat hyödyntää aikuiskoulutustukea uransa aikana yksiin tai useampiin opintoihin yhteensä 15 tukikuukauden ajan, yhdessä tai useammassa erässä. Tuen avulla voit opiskella kokonaisia tutkintoja tai lyhyempiä koulutuksia lukuisissa oppilaitoksissa ympäri Suomen. Aikuiskoulutustuen avulla on helppo ottaa haltuun uusia tietoja ja taitoja työvuosien aikana. Se tarjoaa ratkaisuja niin työntekijälle kuin työantajalle, ja myös yrittäjä voi opiskella sen avulla joustavasti.
Tarjan:
Lindan:
tässä verkkokauppa: https://arcticwindjewelry.com/
https://www.instagram.com/arcticwindjewelry/
https://m.facebook.com/arcticwindjewelry/
Ninan:
Luksian
https://opintopolku.fi/konfo/fi/toteutus/1.2.246.562.17.00000000000000008746