Tammikuun alusta lukien Lohjalla on todettu jo 2 256 laboratiovarmistettua uutta koronavirustartuntaa. Otetuista näytteistä noin 33 % on ollut positiivisia. Koronatartuntoja on kaikissa ikäryhmissä. Kotitestien tulokset eivät rekisteröidy virallisiin tilastoihin.
Koronarokotukset etenevät edelleen hyvää vauhtia. 12 vuotta täyttäneistä 90,3 % on saanut 1. rokotteen, 2. rokotteen 88,1 % ja 3. rokotteen 62,3 %. Myös 5 – 11- vuotiaiden rokotukset ovat käynnissä.
Kolmas rokote saatavissa nyt myös ilman ajanvarausta
Rokotuksia on tarjolla Tennarissa ajanvarauksella sekä ilman ajanvarausta (vain yli 12- vuotiaiden 1.
, 2. tai 3. rokotukset) arkisin klo 9 – 15. Osoite: Rantapuisto 45, Lohja / Ota mukaan henkilöllisyystodistus tai KELA-kortti.
Rokotusaikoja on myös hyvin tarjolla ajanvarauksessa. Suosittelemme ensisijaisesti sähköisen
ajanvarauksen käyttöä (varaus ei onnistu Internet Explorer -selaimella) Sähköinen ajanvaraus osoitteessa www.koronarokotusaika.fi (siirryt toiseen palveluun) sekä Tennarin että Pusulan rokotuspisteisiin.
Jos aikoja ei ole näkyvillä, kaikki ajat on varattu, eikä niitä ole varattavissa myöskään puhelimitse.
Tällöin henkilökunta ei voi vaikuttaa asiaan, pyydämme ettet soita rokotuslinjalle.
Lisätietoa rokotuksista: Koronarokotus – Lohja
Yleisötilaisuuksia ja tilojen käyttöä koskevissa rajoituksissa muutoksia 1.2. alkaen
Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksen mukaisesti sisätiloissa voi järjestää enintään 50 hengen yleisötilaisuuksia tai yleisiä kokouksia, jos kaikilla osallistujilla on määritellyt istumapaikat. Jos määriteltyjä istumapaikkoja ei ole, minkään kokoisia kokoontumisia ei voi järjestää. Tilojen käytöstä vastaavat toimijat tai tilaisuuksien järjestäjät voivat yhä edellyttää asiakkailta tai osallistujilta koronapassia samoilla periaatteilla kuin tähän asti, mutta passia ei voi tällä hetkellä käyttää vaihtoehtona rajoituksille. Päätös on voimassa 15.2.2022 asti.
Tiettyjen liikunta-, virkistys- ja vapaa-ajan käytön tilojen sulkumääräys päättyi 31.1.2022. Kaikki tähän asti suljetut tilat voi siis avata tiistaina yleisön ja osallistujien käyttöön, mutta tilojen käytössä täytyy huolehtia edelleen terveysturvallisuudesta.
Edelleen voimassa ovat tartuntatautilain yleiset hygieniavaatimukset, joilla parannetaan asiakas- ja
yleisötilojen terveysturvallisuutta. Tartuntatautilain pykälässä 58 c määritellään yleiset hygieniavaatimukset, ja ne ovat voimassa ilman erillisiä viranomaispäätöksiä koko Suomessa erilaisissa asiakas- ja yleisötiloissa, kuten kaupoissa, kauppakeskuksissa, liikuntatiloissa, museoissa, teattereissa ja kirjastoissa.
Lohjan kaupungin voimassa olevat rajoitukset ja suositukset
Voimassa olevat maskisuositukset 12-vuotta täyttäneille rokotussuojasta huolimatta
Koko väestö
THL suosittelee, että maskia käytetään kaikissa julkisissa sisätiloissa sekä joukkoliikenteessä
koko maassa. Suositus koskee sekä rokotettuja että rokottamattomia.
Ulkotiloissa, jos joudut pitkäkestoiseen ruuhkaan, jossa liikkuminen vaikeutuu.
Julkisessa liikenteessä ja takseissa sekä matkustajille että kuljettajille.
Työpaikat
Suositellaan työnantajia velvoittamaan maskin käyttöä kaikissa työpaikoilla tapahtuvissa
kontakteissa. Työnantaja vastaa työturvallisuudesta ja voi velvoittaa maskin käyttöön
työpaikalla.
Suositus koronatestiin hakeutuvalle ja tulosta odottavalle
Maskia on syytä käyttää aina matkalla koronavirustestiin ja ennen testituloksen
valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
Eri organisaatiot ja toimijat, esimerkiksi tilaisuuksien järjestäjät, voivat myös antaa omia
suosituksiaan maskin käytöstä omissa tiloissaan tai tilaisuuksissaan.
Suosituksista riippumatta jokaisella on oikeus päättää omasta maskin käytöstään.
Maskia ei tule käyttää, jos se vaikeuttaa kohtuuttomasti hengitystä tai, jos muut terveyteen
liittyvät syyt estävät maskin käytön.
Etätyösuositus voimassa edelleen
Lohjan kaupunki on antanut etätyösuosituksen, joka on voimassa toistaiseksi. Lohjan kaupunki noudattaa itse ja suosittelee myös työnantajia ja työntekijöitä noudattamaan etätyösuositusta kaikissa sellaisissa työtehtävissä, joissa se on tilapäisestikin mahdollista.
Mikäli etätyö ei ole mahdollista, työnantajan suositellaan edellyttävän ja ohjeistavan kasvomaskin
käytön kaikissa työtiloissa, vaikka yli kahden metrin turvavälien pitäminen olisi mahdollista.
Työpaikoilla ruokailuja ja kahvitaukoja tulee porrastaa.
Kaupungin johtoryhmä käsittelee viikoittain tilannetta ja arvioi mahdollisuuksia rajoitusten ja
suositusten lieventämiseen.