Kun me aikoinaan muutimme Lohjalle, sanoin syynä olleen 100 000, ja jokainen niistä oli euro. Sellainen ero oli katsomissamme taloissa Lohjan ja muiden alueiden välillä. Emme siis muuttaneet Lohjalle työn perässä tai muutenkaan mistään erityisestä syystä. Päädyimme tänne käytyämme läpi useampia mahdollisia taloja Kehä III:n ympäristössä. Miksi sitten päädyimme Lohjalle?

Yksi syistä oli tuo hintataso, joka on Lohjalla tänäkin päivänä matalampi kuin Kirkkonummi, josta tulimme. Hintataso kylläkin vaihtelee paljon Lohjan sisälläkin, riippuen oletko hakemassa taloa läheltä keskustaa, joltain uudelta asuinalueelta, vai katseletko rustiikkikohdetta Karjalohjalta, Nummelta, Saukkolasta, Sammatista, Nummi-Pusulasta tai vaikkapa Kirkniemestä? Lohja on laaja alue, eikä ole vain yhtä Lohjaa. Lohjalta löytyy paljon erilaisuutta.

Tulimme Lohjalle noin 20 vuotta sitten ja siihen aikaan esimerkiksi Virkkalassa kuuli vielä paljon enemmän ruotsin kieltä kuin tänä päivänä, eikä Tynninharju tai Lempola todellakaan näyttäneet siltä, mitä ne ovat tänä päivänä.

Kehittyvä Lohja

Lohja on kehittynyt voimakkaasti viimeisten vuosien aikana, vaikkei Lohjalle vieläkään sitä vuosikymmenten odottelun tulosta ole tullut, eli junarataa. Tai kulkeehan Lohjan läpi tavarajuna, jonka raskaat vaunut aina tasaisesti aiheuttavat keskusteluja sosiaalisessa mediassa. Mekin ehdimme asua lähempänä rataa ensimmäiset lohjavuotemme.

Lohjalaisuus

Mitä muuta kuuluu lohjalaisuuteen? Ainakin se, että sosiaalisessa mediassa yhä vieläkin katsellaan sen aidan yli, missä olisi vihreämpää ruohoa ja aina palataan Salo-teemaan, kun siellä on aina kaikkea. Eihän se asia näin ole, mutta on helppoa katsoa ratkaisuja muualta, jos omalla alueella kaikki ei tunnu toimivan. On sitten kyse parkkimaksuista, torin paikasta tai vaikkapa mahdollisesta hotellista, tai siitä miksei Lohjalla ole kunnon rantaravintolaa tai palveluita rannassa. Silloinkin katsellaan kaupunkeja kuten Lahti, Savonlinna tai jopa Inkoo, Hanko tai Kotka, joissa kaikissa on selkeästi paremmat ranta- ja satamapalvelut.

Antaako sosiaalinen media sitten oikean kuvan Lohjasta? No, samalla tavalla media antaa kuvan kaikista Suomen paikkakunnista, koska älypuhelin ja sosiaalinen media ovat tulleet arkeemme niin kiinteäksi osaksi, että se alkaa jo määrittää sitä, mitä oikeasti olemme.

Asuinpaikkana Lohja

Lohja tarjoaa kaikki ne palvelut, joita nykyaikaiselta suomalaiselta kaupungilta odotamme. Totta kai aina voisi olla enemmän kaikkea tarjontaa, mutta sitä on saatavilla saman tien netistä ja tilaukset tulevat suoraan kotiin. Enää ei tarvitse edes lähteä Helsinkiin tai Espooseen.

Tänä vuonna Lohjalla on myös Asuntomessut ja messualue on saanut huomiota osakseen viimeiset vuodet, aivan kuten asuntomessualue aina saa, missä se vuorollaan onkaan. Toivotaan vaan, että kesästä ehtii tulla parempi kuin viime vuonna ja vähitellen pääsemme jälleen kiinni tavallisempaan arkeen, kuin mitä elämämme ovat olleet viimeisen vuoden.

KO

Kommentoi kirjoitusta