Ojaniitun koululaiset pääsevät sittenkin luistelemaan.

Ojaniitun alueella Nummentakana heräsi hämmennys tammikuun lopulla, kun koulun viereiselle tekonurmikentälle ei luistelukenttää kuulunutkaan, vaikka talvikelit olivat mitä parhaimmat. Ojaniitussa sijaitsee noin 250 oppilaan koulu ja lähes 200 lapsen päiväkoti, ja alueella asuu runsaasti myös lapsiperheitä, joita jää on palvellut aiempina vuosina. Kävi ilmi, että Ojaniitun kenttä oli pudonnut Lohjan Liikuntakeskuksen jäädytyslistalta pois haastavan alustan vuoksi eikä Ojaniitun alueen luistelukenttää ollut kuulemma budjetoitu muuallekaan. Asukkaat eivät jääneet odottelemaan, vaan Nummentaustan asukasyhdistyksen avustuksella koottiin talkooporukka jäädyttämään takavuosina käytössä ollut pienempi kenttä Takasenpuistoon.

–Päätimme yhdessä, että kyllähän tällaisena ”kunnon talvena” täytyy lapsilla luistelukenttä olla, kun muutoinkin kaveritapaamiset ja harrastukset on ajettu ahtaalle, toteaa asukasyhdistyksen tuore puheenjohtaja Hanna Sarajärvi.

Liikuntakeskus tarjosi jäädytyksessä tarvittavat välineet ja perehdytystä sekä tamppasi lumipatjan kesällä työkoneiden mylläämälle kentälle. Pian kuitenkin huomattiin, että pohja ei ole riittävän tasainen luistelukentälle, jolloin asukasyhdistys päätti tukea projektia myös taloudellisesti. Kaikkien onneksi talkooporukasta löytyi luistelukenttiä aiemminkin jäädyttänyt Markku Kortesalmi, joka sai järjestettyä lanauksen jo sunnuntai-iltamyöhälle reilu viikko sitten.

Alle viikossa Kortesalmi ja jäädyttäjätiimin aktiivit Olli Savinen ja Toni Laine apureineen saivat jään luistelukuntoon viime lauantaiksi.

Talkoiden suunnittelu on vaatinut myös paljon selvittelyä ja taustatukea, missä naisten tiimi on päässyt toimeen. Kentän läheisyydessä asuva Minna Virtanen on tehnyt suuren työn käytännön järjestelyillään ja tilannetarkistuksillaan.

–Iäkkäät naapuritkin totesivat, että on ihana nähdä ihmisiä puistossa luistelemassa, kun kotoa ei muutoin uskalla lähteä ihmisiä tapaamaan, kertoo Virtanen.

–Minä olen sitten yrittänyt tiedottaa kiireisiä talkoolaisia ja selvittää asioita Lohjan Liikuntakeskuksen ja kaupungin suuntaan sekä huolehtia kaikkien viihtyvyydestä ja turvallisuudesta, toteaa Sarajärvi.

Luistelukentän avajaisia vietettiin viime sunnuntaina. Asukasyhdistyksen puheenjohtaja Hanna Sarajärvi rummutti Takasenpuiston talkoolaisten kunniaksi voimarummulla ja ojensi ahkerimmille pienet talkoopalkinnot.

Yhteistyötä ja talkoohenkeä

Vasta pari vuotta Lohjalla asunut Sarajärvi on ollut hämmästynyt asukkaiden innostuksen määrästä. Yhteistyötä on tehty niin Ojaniitun koulun kuin vanhempainyhdistyksen kanssa. Sosiaalinen media on ollut suureksi avuksi talkoolaisten löytämisessä ja talkoohengen luomisessa. Asukasyhdistyksen Facebook-ryhmään on tulvinut paljon uusia jäseniä, joita on nyt jo 370. Facebook-ryhmässä myös tiedotetaan kentän jäätilanteesta. Mukana talkooporukassa on ollut kaiken kaikkiaan noin kymmenen perhekuntaa, ja lisää innokkaita jäädyttäjiä toivotaan myös lopputalvelle, koska ydintiiminkin on joskus saatava levätä. Kentänlaidalla talkoolaiset ja asukkaat ovat myös voineet tutustua toisiinsa turvallisesti, mikä on ollut tervetullut lisä korona-arkeen.

–On tässä myös arvostus Lohjan Liikuntakeskuksen jäädyttäjiä kohtaan noussut: on tämä sen verran kovaa hommaa ja koko ajan ollaan sään armoilla. Toivotaan, että pakkaset nyt jatkuvat pitkälle kevättalveen, toteaa Sarajärvi.

Jäädytystalkoiden vanavedessä heräsi Nummentaustan alueella myös into tehdä jäätiilistä värikäs jääseinämä kaikkien asukkaiden iloksi Saajoksen kulmille Pitkäkadun ja Puistokadun kulmaan. Sarajärvi arvioi, että korona ja halu tehdä jotain yhdessä pitkästä aikaa ovat talkoointoa varmasti vauhdittanut ja toivoo, että muuallakin intoudutaan toteuttamaan tällaisia koronamyönteisiä tempauksia, kuten on jo lehdistä saatu lukeakin.

Luistelijoita Takasenpuiston kentällä riitti avajaisviikonloppuna runsaasti aamusta iltaan.

–Yhteinen motivaattori on kaikille se, että saamme nähdä luistelijoiden ilon ja punaiset posket, summaa talkootiimi yhteen ääneen.

Talkooporukkaan voi ilmoittautua sähköpostitse osoitteella nummentausta@gmail.com.

Hanna Sarajärvi

Kun kaupunki ei jäädyttänyt luistelukenttää, tartuttiin Nummentaustassa toimeen itse. Talkootiimiä motivoivat luistelijoiden ilo ja punaiset posket.